perjantai 17. marraskuuta 2017

The häämekko

Ostin hääpukuni Morsiusateljé A.S Uniikista, kuten täällä kerroin. Lillyn tylliunelman täytyi kuitenkin läpikäydä sarja muutoksia ennen hääpäiväämme. Sitä pienennettiin istuvuuden vuoksi mutta siihen tehtiin myös lisäyksiä ja hienosäätöä minun toiveestani. Ostetun puvun ja häissä pidetyn puvun välillä ehti kulua kuukausia aikaa, monta sovitusta, ompelijan työtunteja määrä x ja tietysti tukku rahaa. Kaikki sen arvoista!

Luonnollistikaan en malttanut roikottaa pukua kaapissa koko aikaa vaan silloin tällöin yksin ollessani puin puvun päälle. Oli ihanaa fiilistellä etukäteen ja myös kypsytellä ajatuksia siitä onko olkaimeton puku mun juttuni vai haluanko teetättää siihen olkaimet. Kun helmikuussa ryhdistäydyin ja aloin tiputtamaan ylimääräisiä kiloja pois, kävi puvun sovittaminen hankalaksi, kun ei se pysynyt enää päällä. Ei auttanut kuin odottaa loppukesää, jolloin saisin viedä puvun takaisin Uniikkiin pienennettäväksi.

Viimein tuo odotettu hetki koitti ja kiikutin pukuni Arjalle Kokkolaan.
Ensin hän kavensi puvun minulle sopivaksi ja teki toivomani muutoksen suorasta pääntiestä sydänpääntieksi. Tuo pääntien muokkaaminen on tosi pieni juttu mutta voi mikä ero! Ensimmäisessä sovituksessa myös esitin toiveeni hihallisesta yläosasta, ja kun puku oli rungoltaan sopivaksi ommeltu, Arja ideoi tyllipaidasta ja irtopitsistä pukuun kiinniommeltavan 3/4- hihaisen yläosan. Yläosaan toteutettiin V- muoto sekä eteen että taakse. 





Puvun tyllihelman laskostukset osuivat juurikin lantion kohdalle, ja koska se on minun levein kohtani niin se korosti sitä entisestään. Pyysin Arjaa sulkemaan laskoksia pidemmältä matkalta, jotta linja lantiolla olisi suorempi. Ammattitaidolla hankalasta kohdasta selvittiin vaikka hän epäröikin saisiko siitä siistin. Hyvä tuli! 

Kun menin valmista pukua sovittamaan ja hakemaan, se oli juuri niin ihana kun olin ajatellutkin. Olen tosi tyytyväinen, etten tyytynyt ottamaan olkaimetonta pukua. Minusta tämä hihallinen toimi älyttömän hyvin meidän syyshäissä ja koko morsiuslook natsasi kaikilta osasiltaan hyvin yhteen, vaikka kaikki niistä olivatkin yksittäin hyvin erilaisia kuin mitä olin ennalta ajatellut. 

Suurkiitos Uniikin Arjalle ja Heidille osaavasta ja sydämellisestä palvelusta. Minulta lähtee suurensuuret suositukset Uniikin palveluille sekä sovittelukokemuksen että ompelupalveluiden osalta. 



 

Facebookin hääkirppikseltä ostin pukua täydentämään hunnun. Ensin oli tarkoitus laittaa pitsireunainen huntu mutta vaihdoin sen onneksi yksinkertaisempaan. Pitsinen olisi ollut puvun kokemien muutosten jälkeen too much, jopa kaltaiselleni "ennemmin överit kuin vajarit"- mimmille. 
Hääpukua oli ihana kantaa ja tuskin mikään vaate on saanut minua tuntemaan itseni niin kauniiksi. Aivan harmitti riisua puku aamuyöllä pois ankaran bailaamisen päätteeksi, vaikka piiiiiiitkä päivä olikin takana. Tokikaan tuntuma hääpuvussa ei voi olla aivan niin rento kuin arkivaatteissa, mutta laadukas puku ei tunnu päällä pahalta ja siinä on mukava liikkua. Laahuslenkin ansiosta tanssikin onnistui ja puvun laahuksen sai nostettua ylös pysyvästi sitomalla helman sisällä olevat narut yhteen. Tätä en olisi tiennyt enkä hoksannut edes etsiä ellei Arja olisi vinkannut tällaisten narujen olemassaolosta! Siinäpä niitä minun runsaista helmoistani etsittiin syysillan pimeässä meidän juhlapaikan terassilla, kun laahus alkoi haittamaan tanssilattialla <3 


 


Olen ajatellut myydä mekkoni eteenpäin. Säilytystilojen vähyyden vuoksi mutta myös siksi, että yhtälailla kun tuntuu hankalalta puvusta luopua niin tuntuisi hankalalta sitä säilyttääkään kun en halua pukua jatkojalostaakaan. Puvun koko on noin 42 mutta nyörityksellä säätövaraa on lähinnä ylöspäin ja koska helma on alkuperäinen niin tämä menee pitkällekin morsiamelle (itse olen yli 180cm). Yläosa hihoineen täytyy valitettavasti ratkoa irti, sillä ohueen tylliin tuli hääpäivämme aikana pieniä reikiä niihin kohtiin mistä se on ommeltu pukuun kiinni.

Hääpäivän hulinassa unohdimme ottaa minusta yksinään kuvia ja se vähän jäi harmittamaan. Olenkin nyt harkinnut, josko otattaisin vielä sellaiset Glam the dress- kuvat (vrt. Trash the dress). Ideoita kuviin kyllä olisi! Hiukset tosin ovat jo lyhentyneet, haitanneeko tuo? 

 Kaikki kuvat ReettaKristiin Photography


Onko joku ottanut post-wedding hääkuvia tai glam/trash the dress- kuvia?


torstai 16. marraskuuta 2017

Jämähtäminen ja muutoksen pelko

Jäin vauvalomalle toisesta lapsestamme huhtikuussa 2013. Edustin omasta toiveestani hyvin pienimuotoiseksi karsituissa juhlissani raskausviikolla 40+3 lihavana ja turvonneena vähintään kolmen terkkarin äitiysvihkooni raapustaman plussan verran. Vauva syntyi ja minusta oli ihanaa olla kotona hektisten työn ja opiskelun täyttämien vuosien jälkeen. Liian pian loppui vanhempainvapaa mutta jäin vielä kotiin. Työpaikkaa ei ollut odottamassa ja kolmas vauvakin oli jo toiveissa. Uusi raskaus todettiin, kun vauva numero kaksi oli upgreidannut itsensä taaperoksi.

Kolmannen lapsemme syntymästä alkoi sellainen pyöritys, että jos sen olisin etukäteen osannut ennustaa niin tuskin olisin uskaltanut leikkiin lähteä. Lopullinen romahdus koitti pikku kolmosen ollessa pikkuisen vajaan vuoden ja se pysäytti tarkastelemaan omaa elämää. Ymmärsin silloin, että kotiäitivuoteni olivat parasta ennen päivämääränsä saavuttaneet.

Vaativa ja huonouninen kolmas vauvamme on ollut myös vaativa ja verrattain huonouninen taapero. Hän on ripustautunut minuun ja kaipaa todella paljon läheisyyttä ja aikuisen turvaa, useimmiten nimenomaan minun turvaani. Hän kulkee perässäni päivisin ja nukkuu kyljessäni kiinni öisin. Tuo taapero täyttää muutaman kuukauden päästä kolme vuotta. Minä olen yhä kotona.


 


Punatukka ja kaksi karhua- blogin Hanna pohdiskeli unelmiaan. Jäinpä pohtimaan niitä itsekin. Tänään kävin kahvipöydässä keskustelun mieheni kanssa ja ymmärsin jämähtäneeni. Jo todella pitkään olen huomannut olevani enemmän tai vähemmän tyytymätön. En ole osannut antaa sille nimeä mutta nyt ymmärrän, että tyytymättömyyteni kumpuaa tästä pysähtyneisyydestä ja perheen ulkopuolella olevan oman elämän puuttumisesta.

Se käy järkeen, olinhan aiemmin kokopäivätyötä tekevä, iltaopiskeleva sinkkuäiti, jolla vielä osan ajasta oli kaksi koiraakin huolehdittavana. Voisi sanoa, että palettini oli tuolloin aika täysi, mutta siinä tuntui silti olevan sopivasti kaikkea ja nuo elementit täydensivät toisiaan. Nyt minulta puuttuu virikkeitä ja alan kohta kakkimaan olohuoneen matolle tai syömään sohvaa, ongelmallista käytöstä on jo havaittavissa.

Minusta on alkanut tuntumaan, että kotini on linnani. Sellainen kolkko linna, joka aiheuttaa väristyksiä (koska siellä on ollut tismalleen sama sisustus viisi vuotta!) mutta on kuitenkin turvallisempi kuin metsä linnan ulkopuolella, jossa on hirvikärpäsiä (inhoan ja pelkään niitä). Vaikka sen metsän takana olisi kiehtova kaupunki täynnä leipää ja sirkushuveja. 

Ymmärsin, että olen jämähtänyt siksi koska pelkään muutosta. Tämän homman tässä kotona minä osaan. O-saan. Olen ollut niin kauan kotona ja keskittynyt toisten ihmisten perustarpeiden hoitamiseen, että olen menettänyt itseluottamukseni toimia näiden seinien ja elämän perustoimintojen ulkopuolella. Miten sellainen ihminen voi ymmärtää pääsykoekirjoja, joka on nukkunut huonosti yli neljä vuotta eikä ole lukenut tänä aika edes hömppäromaaneja, saati jotain tietokirjaa. 

Pelkään, että olen tyhmentynyt. Pelkään, oi luoja kuinka pelkäänkään, että nämä surkastuneet siivet eivät kannakaan jos tästä pesästä yritän lentää. Epäonnistumisen pelko tuo minusta esiin ärsyttävän selittelijän, jonka höpinöitä en usko itsekään. Mutkuttelijan ja sitkuttelijan. Missä on se minä, joka vuonna 2001 sai etenemisesteen lukion matematiikassa huonojen numeroiden vuoksi mutta vuosikymmen myöhemmin kirjoitti matematiikan ihan vain todistaakseen itselleen, että pystyy? Minä pelkään, ettei minusta riitä minulle ja perheelleni. En halua että minun jokin on muulta perheeltä pois. 





Mitä minä sitten haluan? Haluan paljonkin mutta koulutuksen nyt ensimmäisenä. Haluan omaksua itselleni ammatin, joka vie minut mielenkiintoisen työn ääreen ja antaa minulle etenemismahdollisuuksia. Haluan uran, perhe minulla jo on. 

Nyt olen itsekin sitä mieltä että nuorinkin lapseni on jo niin iso ja omatoiminen että pärjäisi hoidossa ihan kokopäiväisestikin. Muistan ajan, jolloin ajatuskin lasten viemisestä hoitoon sai sydämen hakkaamaan. Silloin en ollut vielä valmis luopumaan kotiäidin roolistani.  Nyt minulla ei ole enää lapsilleni annettavaa kotiäitinä eikä kotiäitiydellä ole enää mitään annettavaa minulle. Olisikohan sen aika antaa minulle minulta viemänsä itseluottamus takaisin?

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Blogin neljäs syntymäpäivä + arvonta

Tämä minun pieni blogini täyttää tänään 4 vuotta. Postauksia tuohon aikaan on mahtunut 345 kappaletta. Tunnit, jotka olen viettänyt ideoiden, valokuvaten ja kirjoittaen ovat lukemattomat. Nautin siitä kaikesta, kunpa aikaa vain olisi enemmän. Blogi on kasvanut kokoajan, hitaasti mutta varmasti. Oma halu kehittää sitä ja omia taitoja siinä samalla.

Tunnisteita pikaisesti silmäten suurin osa postauksista käsittelee ompelua. Paljon olen kirjoitellut myös lapsista ja elämästä yleensä. Kädentaitoja olen harjoitellut myös neuletöiden saralla vaikken niitä täällä blogissa paljon ole kehdannut julkaistakaan. Painonhallinta ja elämäntaparemontin tekeminen on ikuisuusaihe, sekä minun oikeassa elämässäni että täällä blogin puolella, huoh. Leipomista ja joulua rakastan ja se näkyy täälläkin. Minusta on ihanaa mutta myös vähän noloa lukea vanhoja kirjoituksiani.

Neljä vuotta sitten minua vähän hävetti perustaa koko blogia. Tuntui vähän erikoiselle olla sitä mieltä, että minun jutut ne on semmoisia jotka varmasti ihmisiä kiinnostaa. Joiltain osin näin on, koska jakamieni nukenvaatekaavojen ohella suosituimpien tekstien joukossa on niitäkin, mihin olen kirjannut omia ajatuksiani. Ehkä olen onnistunut sanoittamaan jotain sellaista mikä koskettaa muitakin? 

Synttäripäivän kunniaksi haluan kiittää tämänkin blogin tärkeintä ainesosaa: teitä lukijoita. Arvonnalla, kuinkas muutenkaan!








Koska kaupoissa myytävät Baby Bornin nukenvaatteet ovat keinokuituisia, ylihinnoiteltuja hirvityksiä niin laitan arvottavaksi kaksi nuken vaatekertaa. Olen ommellut ne tietysti itse ja materiaalina käytin pehmoista trikoota. Kiinnitys paidoissa on tarranauhalla nuken selkäpuolella. Otin riskin ja poikkesin tavanomaisesta hempeästä vaaleanpunaisesta ja menin vahvemmilla väreillä. Omaa silmääni tällaiset miellyttävät erityisen paljon tällä hetkellä. 

Molemmissa seteissä on legginssit ja paidat. Ensimmäisen setin paita on pelkistetysti yksivärinen ja legginssit kuviolliset. Toisessa setissä paidan kuosi on kukikas ja sen helmassa on frilla, mutta legginssit puolestaan ovat yksiväriset.

 Voittajia arvonnassa on siis kaksi. Pääset osallistumaan näin:


1. Kerro alas kommenttiboksiin kumpaa settiä tavoittelet; kukkapaita- settiä vai pisaraleggari- settiä. 
2. Klikkaile itsesi lukijaksi tuosta vasemmalta sivupalkista löytyvään lukijapaneeliin TAI tykkää Luomalla- blogista Facebookissa


Jos olet jo lukijana niin pelkkä kommentointi riittää. Muista jättää toimiva sähköpostiosoite kommenttiisi, jotta voin tavoittaa sinut.


Arvonta- aika alkaa nyt 15.11 ja päättyy viikon päästä 22.11 klo 22.

Onnea arvontaan! Kannattaa ihan ehdottomasti laittaa myöskin blogin insta seurantaan.





tiistai 14. marraskuuta 2017

Morsiuspukumatka: Morsiusateljé A.S Uniikki

On aika saattaa päätökseensä tämä blogissa taitettu matka minulle täydellisen hääpuvun etsimisessä. Häät on toki jo tanssittu ja instassa olenkin pukuani  vilautellut, mutta tarinaa ostotapahtumasta en vielä ole kertonut. Tänään matkustamme Kokkolaan Morsiusateljé A.S Uniikkiin, josta pukurakkauteni sitten lopulta ostin. Hyppäähän kyytiin!

Ensimmäinen askel kohti hääpukuani oli tietysti toiveet sitä koskien. Tiedän, että usein se mitä lähtee hakemaan muuttuu aika paljonkin matkan varrella ja olenkin yllättynyt miten monta tekijää tuosta alkuperäisestä toivelistasta puvussani kuitenkin oli. Matkan ensimmäinen pysähdys tehtiin täällä ja toinen täällä. Kolmas kerta toden sanoo, eikö se vähän niin ole? :)


nyöritys_hääpuku


Menin Uniikkiin itsekseni, koska kukaan kaasoista ei päässyt liittymään seuraani. Kokkola on minusta jotenkin kauhean sokkeloinen ja epälooginen kaupunki eikä ateljeen löytäminen ollut kaltaiselleni epäsuunnistajalle mitenkään helppo homma. Viimein perille löydettyäni ihastelin jo Uniikin näyteikkunoita, ne olivat tosi kauniit. Tunnelma sisällä oli hyvin samanlainen kuin Oulun Katariinassa - ylellinen, kutsuva ja niin irti harmaasta arjesta kuin vain voi olla. Siis juuri niitä asioita mitä itselleen hääpukua etsivä morsio haluaakin. 

Minut toivotti tervetulleeksi liikkeen omistaja Arja, jolle lyhesti kerroin toiveeni pukua koskien. Tunnustan heti kättelyssä etten muista enää mitä pukuja sovitin enkä siis voi niiden kuvia netin syövereistä kaivella näytille. Alennuspuvuista löytyi yksi mitä sovitin mutta se ei sytyttänyt yhtään. Tässä kohtaa oli selvää ettei budjettimme sisältä löytyisi mitään, mutta tähän olin jo osannut varautua monta muutakin liikettä läpikäyneenä.

Kolmas liikkeessä sovittamani puku sai sen niinsanotun "prinsessafiiliksen" aikaan, kun sen päälleni pistin. Mekko oli tanskalaisen Lillyn luomus, ja kuten toivoinkin siinä oli sekä pitsiä että tylliä. Vastoin toiveitani puku oli olkaimeton mutta sellaisten lisääminen jälkikäteen ei olisi ongelma. Mekon malli oli A-linjainen, mikä tuntui sopivalta kompromissilta merenneidon ja prinsessahelman väliltä. Se on ajaton, sopii pitkälle morsiamelle ja jälleenmyyntiä ajatellen on myöskin monelle sopiva malli. Puvussa oli myös ihana laahus mutta miinuksena jokunen kiiltelevä paljetti, jollaisia en välttämättä olisi pukuun halunnut. Häämekkobudjetin puku tuplaisi kertaheitolla. Lähdin itsekseni kahvittelemaan ja pohtimaan asiaa..


Lilly 08-3602

Lilly 08-3602

..useita tunteja myöhemmin palasin liikkeeseen ostohousut jalassa tutisten. Olin pitänyt puhelinpalaveria miehen kanssa ja muutaman muunkin ostotukihenkilön. Vaikka häihin oli vielä lähes vuosi aikaa ja olisin voinut jatkaa etsintöjä, pelkäsin etten lakkaisi jahkailemasta koskaan ja päätin ostaa puvun, koska se tuntui enemmän hyvältä päätökseltä kuin huonolta, ja oli kaaaaaaikista sovittamistani puvuista ehdottomasti paras. 

Näin jälkipohdintana voin paljastaa että jahkaaminen tosiaan jatkui aivan hääviikolle asti vaikka puku kaapissa olikin valmiina. En usko, että olisin ollut aivan 100% tyytyväinen mihinkään, koska esteetikkona viehätyn tosi monenlaisesta ja toisaalta superisti itsekriittisenä en pidä erityisen paljon mistään vaatteesta missä itse olen sisällä.

Hääpukuni oli jo ostaessa minulle liian suuri ja raskauskilojen pudottamisurakkakin oli tuolloin jo tiedossa. Päätettiin silti Arjan kanssa, ettei oteta riskiä pienemmän mekon tilaamisella, koska mekkojen pituudet usein lyhenevät kokonumeron pienentyessä. Olkaimettoman mekon kaventaminen onnnistuu kuitenkin isommallakin volyymilla ja helman pituus sovitusmekossa oli vannehameen kanssa balleriinoille juuri sopiva. 

Köyhänä mutta onnellisena lähdin uusi pukuni takapenkillä roikkuen ajelemaan kotia kohti, tuskaisesti odotellen heinäkuuta kun saisin varata aikaa puvun muokkauksia varten. Silloin en vielä itsekään tiennyt mitä kaikkea puvulle tultaisiin loppujen lopuksi tekemään. Onneksi en, sillä mekkobudjetti paisui vielä entisestään kuten aika moni muukin budjettimme osa-alue. Tästä häitään vielä suunnitteleva morsian ottaakin vinkin nokkelaan itsepetokseen: jaa kustannukset moneen eri osaa niin rahanmeno ei tunnu niin kauhealta :D

Puvun kokemat muutokset ja sen lopullisen ulkomuodon paljastan loppuviikosta, pysyhän kuulolla!


lilly_hääpuku_pitsi

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Isäinpäivän brunssi ja lahjat



brunssi2


DSC_0055


Meidän isi on hyvä rakentamaan Legoilla ja lukemaan ninja- satuja. Näin sanoittivat kaksivuotias ja neljävuotias. Kymppivee huokaili tänään kuinka hyvä on, että minä menin naimisiin juuri Metallimiehen kanssa. Olen hirvittävän onnellinen, että minun lapsilla on noin ihana isä ja isäpuoli. Valtavan kiitollinen olen myös kaikista muista isähahmoista meidän elämässä, uusiokuviossa heitä onkin siunaantunut reilummasti. Miten ihanaa!

Isänpäivään kuten yleensäkin kaikkiin juhlapäiviin liittyy vahvasti jokin herkullinen suuhunpantava. Tänä vuonna isälle vietiin aamulla sänkyyn vain lahjukset ja kortit vaikka usein on ollut tapana viedä sinne aamupalakin. Oltiin kuitenkin yhteistuumin sovittu, että tänä vuonna kyhätään kasaan brunssi. 


DSC_0053

DSC_0086

DSC_0099


Brunssille leivoin isänpäiväkakun. Oikein yritin onnistua pohjassa ja koristemarengeissa mutta yrittämisestä ei tässä kohtaa tullut bonuksia. Samanlaisia olen tehnyt yrittämättä mitenkään erityisen paljon. Marengit ratkeilivat ja nyt jopa jäivät hieman liiankin sitkeiksi sisältä eikä kakkupohjakaan säästynyt siltä kummalliselta karamellisoituneelta rapsakalta paistopinnalta vaikka vähensin sokerin määrää. Pinta lähtee kakun jäähdyttyä nätisti palasina pois ja sen alta useimmiten paljastuu aivan kelpo pohja, eli ehkä jatkan näin kun ongelma ei tämän suurempi ole.


DSC_0090-2
DSC_0097

DSC_0095


DSC_0106


DSC_0114


DSC_0102


DSC_0101


Kakun välissä on appelsiini-valkosuklaamousse, päällä sokerikreemi ja suklaaganache. Roiskekoristelu on helppo ja miellyttää ainakin minun silmääni. Macaronsit on Pirkan valmiita, marengit omaa käsialaa.

Vaikka päivä on isien, sain minäkin lahjan. Metallimies oli ostanut minulle uuden objektiivin järjestelmäkameraan. Kuvaan paljon ja usein myös täällä meillä sisällä. Meillä on aika pimeä asunto ja kameran mukana tulleessa vakioputkessa ei valovoima sisällä kuvatessa tahdo riittää, ellei ulkona ole todella kirkas ilma. Salamaa en tykkää enkä osaa käyttää. Pimeänä vuodenaikana ja erityisesti näin pilvisten ilmojen vallitessa sisäkuvaus onkin ollut lähinnä vitsi, optimoipa kuvausajan miten vain. Siispä tuollainen 50- millinen potrettiputki tuli todella tarpeen! Se on minun joululahjani mutta oli tosi mukavaa että sain sen jo etukäteen niin voin hyödyntää sitä jo joulukuviinkin. Tässäkin postauksessa suurin osa kuvista on otettu uudella objektiivilla.

Mitäs se isi sitten sai omana päivänään? No, toki ne liikuttavat päiväkodissa tehdyt kortit mutta myös kipeästi kaivattua lisää kaappiin - bokserit ja t- paidan. Lahja on ehkä hieman mielikuvitukseton ja tylsäkin mutta taatusti tarpeellinen. Metallimies tykkäsi lahjastaan tosi paljon ja puki uuden paidan päälleen heti. 


DSC_0014


DSC_0043


Minä ompelin paidan mustasta trikoosta käyttäen Joka tyypin kaavakirjan miesten t-paidan kaavaa. Olen aiemminkin tehnyt samalla kaavalla miehelleni paitoja. Piirsin nyt vain pienemmän koon, koska mies on kiristynyt salilla käynnin myötä reilusti. Koko M oli hänelle suoraan hyvä, valmispaidoista hän käyttää useimmiten L- kokoa. Lasten kanssa rullailtiin valmiiseen paitaan Plaston pyöräkoneella (?) ja duplotraktorilla tuollaiset kuviot kankaanpainovärillä. 

Bokserit on ommeltu ompeluryhmäläiseltä saadulla kaavalla ja tällä samalla kaavalla olen tehnyt miehelle aiemminkin boksereita. Kangas on Verson Aika kortilla- trikoota, joka on värjätty turkoosiksi. Täällä toiset samalla kaavalla (ja kankaalla!) tehdyt bokserit ja täällä samalla kaavalla tehty toinen paita.

Päivä oli tosi mukava ja perheen me- henki jotenkin erityisen luja. 


DSC_0127

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Meidän kirkkomusiikit ja pari vinkkiä vihkimisen musiikkia miettiville



Me emme halunneet perinteisiä häämusiikkeja. Emme myöskään halunneet niitä biisejä, jotka eivät ole niin perinteisiä mutta soivat silti monissa häissä juuri siksi, kun on haluttu poiketa perinteisestä. Vietiin siis tyylillemme uskollisesti homma mahdollisimman hankalan kautta maaliin. Eikä ollut helppoa todellakaan mutta näin jälkikäteen voidaan olla tyytyväisiä, että uskallettiin säätää, sillä meidän musiikkivalintojamme kehuttiin erilaisiksi (nimenomaan kehuttiin, ei todettu erilaisiksi kulmia kohotellen) ja meidän näköisiksi.

Musiikkivalintoja alettiin viilaamaan melkolailla ensimmäisten asioiden joukossa ja niistä viimeisimmät lyötiin lukkoon vain hetki ennen hääpäivää. Kirkkomusiikit tuottivat eniten päänvaivaa siinä mielessä, että epäperinteikkäisiin toiveisiimme piti saada myöntymään sekä pappi että kanttori. Emme halunneet perinteisiä marsseja sisääntullessa emmekä poistuessa ja kesken vihkimisen meille oli suunniteltu lauluesitys, joka sekään ei ollut virsikirjasta peräisin. Sanoituksensa puolesta se oli mielestämme kuitenkin kirkkoon sopiva.

Meidän yhteistä aikaamme leimaa vahvasti sekä musiikki että elokuvat. Elokuvia varten sävelletty taidemusiikki sitoo nämä kaksi asiaa yhteen. Häämarssejamme valitessamme käännyimme lempielokuviemme soundtrackien puoleen. YouTubesta löytyy ihan mielettömän hienoja uruilla soitettuja elokuvakappaleita ja teimmekin aina haun sitä kautta, kun löysimme jonkun häämarssiksemme sopivan kappaleen. Kuukausien työn tuloksena olimme viimein saaneet rajattua toiveemme pariin kappaleeseen. Etsimme nuotit marsseihin ja lähetimme ne kanttorille ehdotuksena, kun pappimme oli ensin ne omasta puolestaan hyväksynyt. Hyväksytimme esityskappaleemme myöskin kanttorillamme vaikka hänen ei sitä tarvinnutkaan soittaa.



Aikamoista vääntöä ja hääseurueemme musiikkiekspertin suostuttelutaitoja siinä vaadittiin mutta saimme toivemme läpi pienellä jännitysmomentilla - vasta hääpäivän aamuna sain sähköpostiini tiedon siitä onko lähtömarssimme se mitä toivoimme vai kanttorin oma ehdotus. Koska hääpäivän aamu oli aika tiivistahtinen eikä aikaa postien luvulle ollut, jäi marssin kohtalo epäselväksi etukäteen.

Alkumarssimme oli tavallaan miehen toive vaikka pidän siitä valtavasti itsekin. Kävelimme alttarille Star Wars- elokuvasta tutun The throne room- sävellyksen tahtiin. Sen on säveltänyt paljon muutakin elokuvamusiikkia tehnyt John Williams. Throne room muistuttaa tosi paljon Mendelssohnin häämarssia alusta ja kuulostaa uruilla ihan mahtavalta. 

Keskellä vihkitoimitusta meillä oli musiikkiesitys. Minun äitini työkaveri lauloi, kaasoni ja samalla mieheni sisko säesti viulullaan ja hänen avomiehensä kitarallaan. He esittivät Antti Railiolle tehdyn kappaleen Samaan marmoriin. Se oli ihan huikea kaunis esitys eikä meidän kuudenkymmenen henkilön hääväessä taatusti ollut montaakaan kuivaa silmää.

Virtenä meillä oli kaksi ensimmäistä säettä virresta 517.


"Älä pelkää, oon varma paikastani, jälkeen kaiken sen mistä vierees tulinkaan. Älä pelkää, mä en huoli menneestäsi, tyhjän päällä kuljettuaan kallionsa tunnistaa."

Kun matkamme avoparina oli päättynyt, jatkoimme yhteistä matkamme minun toivemusiikkini säestämänä. Elokuvasta sekin ja niinikään fiktiivisissä tunnelmissa. Lähtömarssina meillä soi Harry Potterista tuttu Fireworks (linkissä pianolla soitettuna). Se on Nicholas Hooperin käsialaa ja sopii lähtömarssiksi jo siksikin, että se on iloinen ja reipas. Elokuvassa sävellys soi, kun Weasleyn kaksoset lähtevät koulusta komean ilotulituksen saattelemana. Tätä kappaletta ei YouTubesta löytynyt uruilla soitettuna mutta hyvin se niillekin sopi.

Meidän marsseista kävi kysymässä yksi jos toinenkin. Osa oli tunnistanut jommankumman mutta kukaan, joka ei marsseja etukäteen tiennyt, ei tainnut molempia tunnistaa. Minusta perinteistä poikkeavat kirkkomusiikit sopivat meille tosi hyvin ja toivat sellaista humoristista tatsia myös. Myönnän, että kanttori tuli tosi paljon meitä vastaan näissä meidän toiveissa. Voisi toisaalta kysyä sitäkin onko loogista haluta nimenomaan kirkkovihkiminen jos haluaa sen kaiken sisällön muuttaa maalliseksi? Näin häiden jälkeen asioita katsoo vähän eri näkökulmasta ja kuten vanha sanonta sanoo, näkee metsän puilta.

Jos haluat esittää toiveita perinteisten häämarssien ulkopuolelta niin tässä muutama vinkki:


Ole liikkeellä ajoissa. 

Jos kanttori on suostuvainen uuden kappaleen harjoittelemiseen niin hän tarvitsee aikaa sen harjoittelemiseen. Ammattisoittaja handlaa uuden kappaleen aika nopeasti mutta varsinkin yhden kanttorin kirkoissa töitä piisaa eli jätä aikatauluun väljää. 

Toimita kanttorille (urku)nuotit itse.

Ei ole kanttorin tehtävä etsiä nuotteja eikä alkaa sovittamaan niitä uruille. Kannattaa kuitenkin kysäistä, josko hänellä kaipaamanne nuotit olisi jo valmiina. Jos lähestyt kanttorianne sähköpostitse, etsi hänelle linkit, joista hän pääsee kappaleet kuuntelemaan. 

Perustele ja ole sinnikäs.

Uskon, että vanhoillisinkin kanttori voi heltyä, kun perustelet miksi toivotte juuri niitä kappaleita. Jos ne ovat erityisen merkityksellisiä teille (eivätkä vain kivankuuloisia) se voi ollakin se ratkaiseva tekijä suostuuko kanttori uuden kappaleen opettelemaan. Ihmisiä hekin vain ovat ja ainakin meidän tapauksessa sinnikkyys palkittiin vaikka kanttorimme ensin kieltäytyikin.

Ole järkevä.

Me pidämme metallimusiikista eikä yhteyttä metallin ja saatananpalvonnan välillä ole. Emme siltikään olisi toivoneet Dimmu Borgiria vaikka se taatusti kuulostaisi uruilla soitettuna vimpan päälle eeppiseltä :D Sanoituksien suhteen kannattaa olla tarkkana myös. Tiedän, että ainakin Johanna Iivanaisen kappale Minä sinua rakastan on hylätty usemmassakin paikassa, ja se johtuu varmaankin siitä, että sanoituksissa mainitaan kuinka sitä omaa rakasta rakastetaan enemmän kuin Jumalaa.

Tee tarvittaessa kompromissi.

Jos kanttori ei ole suostuvainen ehdotuksiisi, pyydä häntä tekemään sinulle vastaehdotus. Jos nimenomaan haluat välttää perinteisiä häämarsseja, on monia muitakin hengellisempään menoon sopivia vaihtoehtoja. Kanttorin vaihtaminen toiseen isommissa seurakunnissa tai sellaisen kysyminen naapuriseurakunnasta "lainaan" voi olla vaihtoehto sekin. Jos olet ehdottoman tarkka musiikistasi, ota tästäkin asiasta selvää tai tarvittaessa pohdi voisiko vihkimisen hoitaa muualla kuin kirkossa, jolloin musiikkivalinnatkin ovat vapaammat?

Muista, mikä on tärkeintä.

Loppujen lopuksi tärkeintä on se, että pääsette sanomaan puolisollenne tahdon. Musiikin merkitys on suuri mutta tarkastele silti tilannetta kauempaakin. Onko se yhtä merkityksellinen asia sinulle vielä kymmenen tai kahdenkymmenen vuodenkin jälkeen? Perinteisessä ei kuitenkaan ole mitään vikaa, ja jokainen solmittu liitto ja vihkiminen on uniikki vaikka marssit olisivat samat kuin muilla. 


Halusitko tai haluaisitko sinä jotain perinteisiä musiikkivalintoja kirkkoon vai ehdottomasti jotain aivan muuta?


Sinua saattaisi kiinnostaa myös tämä: Minä ja musiikki + kirje teini-ikäiselle itselleni

maanantai 6. marraskuuta 2017

Muutama pieni neuletyö

 * postaus sisältää affiliate- linkkejä. Jos näiden linkkien kautta päädyt jotain ostamaan niin saan muutaman prosentin provikan sinun ostoksistasi. Pelkkä klikkaus ei kassavirtaa kerrytä.


En ole neulomisen suhteen aivan niin varma tekijä kuin ompelun saralla. Tykkään tehdä pieniä neuletöitä ja usein valitsen sellaisia mitkä valmistuvat huolettomasti televisiota katsellessa. Käsille täytyy nimittäin olla jotain tekemistä, ja jos ne eivät neulo, ne työntävät herkkuja mun suuhuni..

Tein viime talvena kahdelle pienemmälle nauhalliset tupsupipot, jotka sopivat vieläkin mutta halusin peruspipot lisäksi. Tämän pipon bongasin alunperin instasta ja tuo kuvio oli kaikessa yksinkertaisuudessaan tosi kiva. Pipon ohje löytyy *Klompelompe: Neuleita koko perheelle- kirjasta ja myssyn nimi on Peikkonen.

Vaikka yritin sovittaa langan paksuuden täsmäämään ohjeessa käytettyyn lankaan ja modifioida puikkovahvuuden oman käsialani mukaan niin silti ohjeen pienimmästä koosta (6-24kk) tuli sopiva minun 57cm päähän. Jossain kohtaa mulla on sitten varmaan syltännyt, koska pientä tutkimusta tehdessäni en löytänyt vastaavia kokemuksia muualta tätä ohjetta koskien. Kuten sanottu, en ole kovin varma neuloja.

Pipoon käytin *Adlibris Alpakkalankaa ja neuloin ohjeen ja vyötteen suosittelemalla puikkokoolla. Lanka on muuten ihanan pehmeää, ei niin sileäpintaista kuin Dropsin Baby Merino mutta ihan yhtä pehmeää. Ja mitä olen päässä tuota pipoa sovitellut niin ei kutise! Nyt tulisi halvemmaksi kokeillakin tuota lankaa kun on alennuksessa :)

Länttäsin pipoon vaaleanpunaisen tupsun enkä nyt tiedä mitä sillä tekisin. Ehkä pidän sen itse? Isosisko ei toista tupsupipoa tarvitse, sellainen kun ei ole kovin kätevä pyörällä kouluun kulkevalla lapsukaisella. Ehkä yritän itse muokata ohjeesta pienempää tai kokeilen paksummalla langalla, sillä ne pipot yhä vain puuttuvat pikkuisilta.


DSC_0061-2


DSC_0068


Minun ihanaakin ihanampi käly-kultaseni sanoitti ääneen tarpeensa rannekkeille. Kärppänä tartuin toiveeseen ja lupauduin moiset hänelle tekemään. Koska rannekkeet kädessä täytyisi kyetä myös viulua soittelemaan niin mikään pörröinen mohair- lanka ei tulisi kyseeseen. Jotta rannekkeet sujahtaisivat ongelmitta myös hihan alle, superchunky lanka ei sekään olisi tähän tarkoitukseen sopiva. *Dropsin Baby Merino on minun suosikkilankoja, se on niin pehmeää ja mukavaa neuloa, ja sen valitsin tähänkin projektiin (aiemmin olen tehnyt siitä muun muassa täällä näkyvät myssyt 
ja tämän boleron). Väritoiveeksi rannekkeisiin käly esitti monikäyttöisen mustan.


 rannekkeet_drops_baby_merino


Ohjeen löysin ihan hakukonettamalla. Sen verran sitä kustomoin, että jätin lumihiutalekuviot pois. Koska Peikkonen- myssy vielä tuoreeltaan mieltä kirveli, päätin ensimmäistä kertaa elämässäni neuloa mallineuletilkun. Sanomattakin selvää, että tässä kohtaa suoraan tekemällä olisi tullut hyvä, vaikka ohjeen lanka poikkesikin minun käyttämästäni. 

Puikkoina käytin resorissa 2,5 ja kuviossa minulla oli 3 tai 3,5 puikot (en tiedä kummat, kun ei ole suoraan hyvä kumpaankaan reikään minun ikivanhassa puikkomitassani). Käsialani on kai paremmin tiukka kuin löysä.

Ohjeen kuvio on ihan älyttömän helppo toteuttaa ja valmiissa neuleessa se näyttää minusta tosi kivalle. Tällä hetkellä minulla onkin puikoilla säärystimet vastaavalla idealla mutta ei kuitenkaan. Niistä lisää toiste. Rannekkeissa peukalon kohta tuotti tuskaa kuten aina mutta jos ei kauhean tarkkaan katso niin hyvät ne on. Näistä tuli mukavan kapoiset mun omaankin narukäteen ja tulikin vahva tunne, että tarvitsen tällaiset itsekin. Tosin jos toiset teen niin teen molempia yhtäaikaa, on niin ärsyttävä tuo pieni kokoero, joka tulee aina kun peräjälkeen tekee. 

Milloin sinä neulot? Televisiota katsellessasi vai onko neulominen itsessään jo kaikki viihde mitä kaipaat?

tiistai 31. lokakuuta 2017

Häiden kakkubuffet





Minä tykkään kakuista. Hankala valita kumpi on kivempaa - niiden tekeminen vai syöminen. Valitsen molemmat! Täällä kerroin ajatuksiani meidän häiden kakkutarjoiluun liittyen ja aika alusta asti oli selvää, että meille tulee kakkubuffet. Haluttiin monenlaisia kakkuja, monenlaiseen makuun ja sellaista hieman boheemia, luonnonläheistä ja rönsyilevääkin lookkia.

Olen itse innokas leipuri ja varsinkin kaiken makean leipominen on mieluista puuhaa. Täytekakut erityisesti ovat mun rakkauteni kohde. Kuudellekymmenelle vieraalle leipominen omin pikku kätösin on kuitenkin aika kaukana siitä, että tekaisee noin kymmenelle hengelle synttärikakun tuhottavaksi. Konditoriasta tilaaminen taas oli meidän budjettiin aivan liian kallista, erityisesti koska haluttiin monta erilaista kakkua eikä yksikään niistä ollut se perinteinen mansikkakermakakku. Onneksi lähipiirissä on taitavaa (ja yllytyshullua) väkeä niin saatiin kakkubuffet kasaan. 




 


Osa kakuista matkusti juhlapaikan jääkaappiin asustelemaan valmiiksi asti tehtyinä ja osa kakuista sai viimesilauksen juhlapaikkamme keittiössä. Häitä edeltävänä päivänä juhalapaikalla siis paitsi koristeltiin tilaa itseään mutta myös kakkuja. Osa kakkujen koristeista haettiin pihalta, muun muassa siksi koska en kaiken sen muistettavan keskellä muistanut tuoda kotoa häitä varten ostettua kakunkoristetta. Onneksi en siihenkään yksityiskohtaan käyttänyt kuin noin viikon elämästäni etsien juuri täydellistä, huoh :D

Minä itse leivoin mustikka-valkosuklaajuustokakun ja maidottoman sekä gluteenittoman mustaherukkatäytteisen täytekakun. Koristelujen suhteen pakka levesi ihan totaalisesti, sillä yhtäkkiä oltiinkin häiden aatossa, kakut juhlapaikalla ja koristeet päättämättä. Riuskaliikkeinen kaasoni Laura täräytti koristeet kakkuihin mun tuomista marjoista ja marjapensaiden lehdistä ja juhlapaikan pihalta. Hän varmaan näki, että morsiamelta paukahtaa kohta pääsulake tuusan nuuskaksi. 





Mun tätini leipoi meidän pääkakun, jonka showleikkasimme kaikkien viihteeksi. Shown nimissä myöskin polkaisin.. ;) Täytteenä hääkakussamme oli vadelma-valkosuklaavaahtoa ja kuorrutus oli tehty sokerimassasta, johon nuo mustat oli maalattu. Varmaan kuvistakin hoksaa, että kakku pyrkii imitoimaan koivunrunkoa. Koristelussa näkyi häissä siellä täällä toistunut burgundi/viininpunainen väri. Kakku noudatteli meidän metsäistä "teemaa" (heittomerkeissä siksi ettei varsinaista teemaa ollut, se vain muotoutui sellaiseksi).

Kaikki kolme kaasoani osallistuivat leivontaurakkaan myöskin. Yksi heistä taikoi superjöötiä (tämä on siis hyvä asia) Snickers- kakkua, joka ei taatusti jättänyt ainoatakaan suklaanystävää kylmäksi. Se on koottu kahdesta eri ohjeesta. Pohjan ohje on täältä ja kuorrutteet täältä. Toinen teki peräti kaksi Nutella- juustokakkua, jollaista toivoin siksi että olen itsekin sitä tehnyt, ja tiedän kokemuksesta, että se on kalorikakkujen herkullisinta aatelia. 

Kolmas kaaso on, kuten allekirjoittanutkin, innokas leipuri muutoinkin ja hänelle langetin tuollaisen valukakun valmistamisen. Kakkupohja on tässä suklainen ja väleissä appelsiinivaahtoa. Suklaa ja appelsiini- yhdistelmä on miehen valinta.  Lauran leipomuksia ja juttuja muutoinkin pääset kurkkimaan tästä.

 


Jälkiviisaan neuvo morsiamille, jotka aikovat itse leipoa häihinsä kakut/kakkuja kuuluu näin: älä. 

Ihan ensisijaisesti älä tee itse ellet ole ammattilainen ja satavarma kaikesta tekemisestä ihan alusta loppuun. Tai sitten olisi hyväksi olla teflonpinta hipiällä stressin välttämiseksi ja mielellään suht välinpitämätön mieli lopputuloksen suhteen. Minulle sanoi mies, kun tätä asiaa mietin, että älä tee itse. En uskonut. Nyt annan sen neuvon eteenpäin ja tuskinpa sitäkään kukaan kuuleviin korviinsa ottaa mutta sanonpa silti. Olisin välttynyt aika monelta semivakavalta meltdownilta, jos olisin ne kaksi omatekemääni kakkua tilannut vaikkapa toiselta harrastelijalta.


Jos silti on pakko itse päästä tekemään niin tässä pari vinkkiä:
  •  tee koekakku, jonka pakkasenkestävyyden testaat. Jos ei mene miksikään (kuten aika varmasti ei) niin tee kakku koristelua vaille valmiiksi pakkaseen odottamaan jo hyvissäajoin.
  •  suunnittele koristelut etukäteen ja testaa niitä käytännössä
  •  suunnittele koristelut niin, että ne eivät vaadi enää koristeluvaiheessa hirveästi värkkäämistä ellet sitten ole halukas käyttämään hääpäivän aamuasi kakkujen parissa. (Minulla ei olisi ollut moiseen aikaa puolta minuuttiakaan)
  •  värvää hommaan muitakin

Meidän vieraille ja tietysti myös meille itsellemme kakkubuffetin kakut maistuivat mainiosti ja olen tosi tyytyväinen, että toteutettiin tämä kakkubuffet. Se oli ennenkaikkea meidän näköinen valinta. Vaikka koristelujen suhteen jouduin vähän joustamaan niin mausta ei silti tingitty ja nakukakuthan ovat kovasti trendikkäitä. Kiitos vielä kerran kaikille leivontatiimiin kuuluneille <3
 
Postauksen kuvat ReettaKristiin Photography

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Tukkaoperaatio 2017 - äidin ja tyttären uusi look

Hetkeä ennen muodonmuutosta..


Tukkaoperaatio on syöpään sairastuneiden lasten hyväksi järjestetty tempaus. Siinä ihan tavalliset ihmiset lahjoittavat tukkansa, josta sitten tehdään peruukkeja ja hiuspäähineitä lapsille, joilta sairauden vuoksi on omat hiukset lähteneet. Proggikseen mukaan lähteneet kampaamot leikkaavat lahjoittajien hiukset veloituksetta ja lähettävät leteille pyöräytetyt lahjoitukset tässä lokakuun kamppiksessa BraveHairille
Tukkaoperaatioon osallistuva ihminen siis tarjoaa materiaalin, kampaamot leikkuutyön, BraveHair valmistaa päähineen ja Project Liv tekee jokaiselle lapselle oman lahjapaketin, joka sisältää peruukin/päähineen. Ainoa kustannus lahjoittajalle on 3€ postitusmaksu. Tänään, sunnuntaina, on virallinen tapahtumapäivä. Mikäli haluaa, omakustanteisestikin hiuksensa voi leikkauttaa 17.11 asti ja sitten lähettää BraveHairille, lisätietoa löydät Facebookin Tukkaoperaatio 2017- ryhmästä.

Speksit lahjoitettavalle hiukselle ovat:

- siitä tulee syntyä vähintään 17cm mittainen letti lahjoitettavaksi
- sen tulee olla pelkällä shampoolla pesty ja hyväkuntoinen eikä siinä saa olla muotoilutuotteita
- värin tulee olla luonnollinen mutta saa olla värjätty (ei esim. sininen)
- suora, aaltoileva, kihara, permanentattu tai kemikaalisesti suoristettu
- jo aiemmin lettinä leikattu tukka käy myös mikäli hiuksen kunto on moitteeton ja se täyttää ylläolevat kriteerit





Isosisko on halunnut leikkauttaa lyhyemmän tukan jo pitkään, ainakin viime keväästä asti. Silloin sovittiin, että häihin asti se pidetään pitkänä mutta sen jälkeen saa leikata, jos hän vielä haluaa. Kun kerroin hänelle Tukkaoperaatiosta tyttö innostui heti. Hän kävi oman pitkän tukkansa leikkauttamassa jo torstaina Siluetissa.

 Isosiskolla on tosi paksu ja hyväkuntoinen tukka ja siitä tulikin monta jämäkkää lettiä lahjoitettavaksi. Tytön olemus muuttui heti paljon vanhemmaksi, ja minusta hänelle sopii tuollainen lyhyt aivan uskomattoman hyvin. Onpa hän vaikuttanut itsekin tukkaansa tyytyväiseltä. 


 


DSC_0290


image7
Kihartaminen sujui nopsasti kun tukka on lyhyt.

Minä kasvatin hiukseni häitä varten niin pitkäksi kuin suinkin reilussa vuodessa ehdin. Leikkautin itselleni pitkähkön polkan kesällä 2016 ja häiden päivämäärä lyötiin lukkoon pari viikkoa sen jälkeen. Kasvatellessani latvoja tasoitettiin vain kerran ja silloinkin ihan vain pikkuisen kaksihaaraisten vuoksi. Keskivertotukka kasvaa noin 10-12cm vuodessa ja oma tukka näkyi venyvän aikalailla juuri tuota tahtia.

Mittailin hiuksiani kotosalla letitettyinä moneen otteeseen ja epäröin pitkään. Tiesin, että hiusten pituus tulee menemään oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Minulla on ollut hartiamittaa lyhyempi tukka vain muutaman kerran, eikä se ole se mun omin hiuspituuteni. Koska tarkoitus on kuitenkin niin hyvä ja hius on uusiutuva luonnonvara, päätin rohkaistua. Murheeni omaan makuuni liian lyhyestä tukasta taitaa olla aika paljon pienempi kuin heidän murheensa, joita varten sen lyhentäisin.




Tänä aamna sitten astelin JPS tuunaamoon ja jännitti kauheasti. Hiukset kammattiin ja letitettiin. Yhdessä siinä tuumittiin, että kyllä siitä melko lyhyt tulee. No, kerranhan se vaan kirpasee! Viisi lettipötköä ja noin nelisenkymmentä minuuttia myöhemmin olo oli.. paljas. Uusi tukka vaatii totuttelua sekä silmälle että laittamisen osalta. Perheen reaktio oli hyvin samanlainen kuin omani, nyt tässä totutellaan kaikki äiskän uuteen tukkaan.


Tosimummo neuloo kampaajallakin mutta ohje pitää olla :D


 image2

image3
Muotoilurautakokeilun jälkeen oli hermot reikaleina. Aivan ei vielä sujunut rutiinilla.

Ja hei, peukut Ylivieskalaisille kampaamoille - meidän pienestä kaupungista Tukkaoperaatioon osallistui peräti kolme kampaamoa, kun esimerkiksi Helsingistä mukaan innostui yksi ja lähimmästä suurkaupungista Oulusta tasan nolla. Hyvä me!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...