maanantai 19. joulukuuta 2016

Baby Bornille body, peplum, frillamekko ja housut (sisältää kaavat!)

Tervehdys maan asukit! Hullu nukenvaatteentekijä on tullut takaisin. Hieman myöhemmin kuin oli tarkoitus mutta joulu se tulee hulluillekin ja ompelupajan prioriteettilistaa täytyi vähän järjestellä uudelleen :D Supertekijät tästä vielä pukinkonttiinkin taikovat, sillä nukenvaatteen kanssahan ei tunnetusti tarvitse pingottaa ;) Nopsasti näitä tekee kun viitsii työhön ryhtyä.

Jakoon laittamaani jumpsuitin kaavaa onkin jo aika moni testailllut. Kiitos tägäilyistänne, olette te vaan taitavaa väkeä <3 Alunperin ajattelin jakaa piirtämäni kaavat kolmeen eri postaukseen mutta laitankin kaikki loput tähän toiseen. Tästä postauksesta löydät bodyn, peplum- paidan, frillamekon ja slimmien housujen kaavan. 

Nuken vaatteiden tiimoilta tehtiinkin Kangaskorjaamolla- blogin kanssa vähän yhteistyötä ja tuloksena on iiiiiiiiso läjä tulostettavia kaavoja. Johanna jakoi myös muutaman näpsäkän vinkin vaatteiden somistamiseen, käy katsomassa. Pitsiliinasta tehty hame on ihan supersuloinen mun mielestäni! Tästä pääset Kangaskorjaamolla- blogiin ja tulostamaan kaavat liivihameeseen, t- paitaan, leggareihin, vaippaan ja raglanhihainen mekkoon.

Nauravanappi- blogissa inspiroiduttiin myös jakoon laittamastani jumpsuitin kaavasta ja sieltäkin voit tulostaa muutaman kaavan. Muunmuassa tonttulakin kaavan, näissä kuvissa näkyvä on tehty ihan fiilispohjalta :D





Kaavat on jälleen piirretty boheemisti lähes vapaalla kädellä ja kaavanpiirto-opit unohtaen. Kaavoissa ei ole saumanvaroja mukana. Tarkistusruutu on 2cm x 2cm, se on hyvä muistaa tarkistaa ennen kuin leikkaat kaavoilla kangasta. Toisinaan on tarpeen tallentaa tiedosto koneelle, avata se Adobe Acrobatilla ja tulostaessa tarkistaa, että täppä on kohdassa 'todellinen koko'.


Body on lyhyt hihainen mutta helpostihan siihen hihaan jatkoa piirtää, mitta-apua voit ottaa vaikka peplum- paidan hihasta. Peplumin ja frillamekon kaava on sama, ainoastaan yläosan ja frillojen pituutta olen hieman jatkanut ja frillamekossa on tietty kaksi frillaa. Kaavoissa peplumin helma on merkattu punaisella värillä. 

Mekko ei ole kauhean pitkä eli jos haluat reilusti mekkomittaisen - jatka yläosan pituutta vielä parilla sentillä. Kuvissa näkyvät housut on molemmat tehty samalla kaavalla mutta materiaalin paksuudessa on eroa ja toiset näyttävät siksi pienemmiltä. Vyötäröllä on housuissa käännevara, sitä ei siis tarvitse lisätä. Kuminauhaa tai resoria nämä eivät vyötärölle kaipaa, ovat sen verran kapeaa mitoitusta. Kiinnityksenä bodyssa, peplumissa ja frillassa on kaikissa tarranauhaa takana.











Alla vielä koko pläjäys piirtämistäni kaavoista. Vielä muistutan, että kaavoilla saat ommella omaan käyttöön tai lahjaksi. Kaupalliseen käyttöön en näitä lupaa. Jos jaat tuotoksesi sosiaalisessa mediassa, arvostaisin mainintaa mistä kaavat ovat peräisin eli linkitys blogiin tai Facebookissa ja Instagramissa tägäys @luomallablogi

Tässä linkit kaavoihin:

Baby Born peplum & frillamekko (tulosta alta myös hiha)

Kertaukseksi: jumpsuitiin kaavan löydät täältä (klik!)



Loppuun vielä asiakastyönä tekemäni nuken jumpsuit. Tuli supersöötti vaikka itse sanonkin :) Jos sinulla itselläsi ei ole aikaa tai mielenkiintoa ommella nukelle vaatteita, niin voin tehdä sellaisia tilauksesta näillä omilla kaavoillani. Yhteyttä voit ottaa kommenttiboksin välityksellä, blogin Facebook- sivuilta, Instagramin kautta tai vaikka perinteisesti sähköpostilla luomallablogi @ gmail.com (ota välit pois).


6 kommenttia:

  1. Ihania! Seuraavaksi sitten samat my little baby bornille, pliis.... ;)

    VastaaPoista
  2. Ihan huippuja! Josko joulun jälkeen testaisi muutaman, niin saataisiin tulevalle nukkevauvalle vaihtovaatteet 😄 Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Kiitos näistä; mummolla lapsenlapsi ja hänen nukelleen jotain vaatetta tarvitaan. Näillä ohjeilla ja kaavoilla voi "tumpelomummokin" saada jotain aikaiseksi. Seuraavaksi pitäis muistella neulomista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Tumpelomummot eivät ompele, joten et voi itseäsi siihen joukkoon laskea. Tsemppiä urakkaan, voisikin olla hauska neuloa peipparille jotain!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...