sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Mun sy- sy- sydämestä puuttuu.. motivaatio.

Jokainen varmaan voi samaistua siihen, että toisinaan on se motivatsuuni vähän kateissa. Joskus suorastaan loistaa poissaolollaan. Minä en ole vielä tähän ikään mennessä oppinut ikäänkuin hallitsemaan sitä. Säätelemään sopivaksi. 

Sitä joko on ihan megalomaaniset määrät, ylitsevuotavaiset kerrassaan. Tai sitten tosiaan se toinen ääripää, kun koko motivaatio käsitteenä täytyy googlettaa tai katsoa sanakirjasta tavoittaakseen mitä se tarkoittaa. Sitä ei tule tasaisena, hallittavissa olevana virtana vaan se (anteeksi mielikuva) ryöpsähtelee kuin laatta rajussa oksennustaudissa.


Opiskelumotivaatio esimerkiksi. Sitä tuppaa itselle mieluisissa aineissa riittävän mutta sitten se aine, josta ne pakolliset kurssit on vaan käytävä.. uaaargh. Ikinä ei ole hajulukon siivoaminen vessan lavuaarista tuntunut yhtä tärkeältä! Opiskelujen suhteen on ainakin allekirjoittaneella vaan semmoinen juttu, että siinä tajuaa ettei siltä voi välttyä. Tehtävän tekemiseltä. Se on tehtävä, koska kurssi on päästävä läpi. Kurssi on päästävä läpi, koska muuten ei heru todistusta eikä koulu tule käytyä. Siinä on päämäärä, tavoite.

Otetaanpa sitten liikuntamotivaatio, joka samalla johdattelee koko postauksen ytimeen. Tämä kyseenomainen motivaatio on se, jota mun sydämeni halajaa. Ihan jo siinä perinteisessä sydän- ja verisuonitautien merkityksessäkin mutta myös siksi, että minäkin, Sokerikoukku-Sonja, olen kokenut liikunnan tuoman hyvän olon ja hetkittäin jopa euforisen hyvän olon. Miksei se riitä?

Kyllä minä päämääriä ja tavoitteita keksin liikunnallisessakin mielessä. Omalta kohdaltani voisin ajatella sellaisia olevan hyvän olon lisäksi oman kunnon nostaminen ja sitten ylläpitäminen, lihasmassan lisääminen, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisääminen, terveyden tukeminen, vireystilan hallitseminen, unenlaadun lisääminen... huhhuh, tätä listaahan vois jatkaa ihan loputtomiin!

Numeroitakin voin keksiä tavoitteeksi: - 15kg, tietty senttimäärä vyötärön/lantion/hauiksenympärykseksi, puolimaratooni, cooperi tietyssä ajassa, joku kuntotesti.. onhan näitä.

Siltikään liikkuminen ei ole koskaan ollut mulle sellainen itsestäänselvä osa elämää. Mulla ei ole koskaan ollut liikunnallista harrastusta, jos ratsastusta ei lasketa mukaan. Sekin oli aika tuulellakäyvää hommaa ja toisinaan kävin useamman vuoden ajan ahkerasti ja sitten oli vuosia etten käynyt ollenkaan. 

Olen aina harmitellut sitä etten hakeutunut tanssin pariin. Mun kotikaupungissa vaihtoehtoja ei juuri ollut, piirit olivat pienet ja tuskallisen tietoinen olen ollut aina siitä, että oon muita isompi nimenomaan pituuden osalta. Se, että on tosi pitkä tosi aikaisin tarkoittaa tietysti sitä että se oman kehon hallinta heittää vähän häränpyllyä. Jos mielikuva auttaa, niin kuvitelkaa bambi liukkaalla jäällä. 

Niinpä.


Pidän silti monenlaisesta liikunnasta. Tänä kesänä olen oivaltanut pyöräilyn ihanuuden. Joitakin vuosia takaperin tajusin, että hiihtäminen on aivan mahtavaa. Ratsastaminen on kivaa, kahvakuulailu ihan huippua, uimassakin tykkäisin käydä jos halli ei olisi niin ruuhkainen, sulkapallon pelaaminen on hauskaa ja tennistäkin mielelläni kokeilisin. Oikeastaan en keksi mitään mitä en haluaisi näin teoriassa kokeilla (paitsi golf). Käytäntö on sitten aina eri asia, kun pitäisi oikeasti kehdata mennä :D Mun pointti on kuitenki se, että mitään antipatiaa liikuntaa itseään kohtaan mulla ei siis ole.

Minun mielikuvissani sellainen tasaisena, lempeänä virtana soljuva motivaation puro on hyvä. Se on kuin mikä tahansa itselle mieluisa liikunta. Hyvä. The Hyvä. Sitä on aina tasaisesti tarjolla ja se saa laittamaan lenkkarit jalkaan kun sopiva aika tulee tai keksii Pikku kakkosen aikaan tehdä pikaisen kahvakuulatreenin. Sopii sinne arjen sekaan.

Ja se vatsatautituotoksen lailla ryöpsähtelevä motivaatioyrjö sitten, joka väkipakolla kouristelee tiensä ulos, nieletyttää loput kitkerät pisarat pakolla alas ja jättää hikikarpalot otsalla nojailemaan vessanpönttöön on se, miten koen oman liikuntamotivaationi ilmentyvän. Tulee yllättäen ja loppuu yhtä yllättäen.

Viikko tai kaksikin saattaa mennä ihan hyvällä sykkeellä, kun tulee melkein joka päivä itseään liikutettua. Silloin se jatkuva hyvä olokin viipyilee huudeilla ja lisää todennäköisyyttä että seuraavanakin päivänä tulee lähdettyä lenkkipolulle. Käy jo mielessä, että hitsi, ehkä nää kilot tästä tippuisikin. Lupaa itselleen ettei ala suorittamaan liikaa tai ota hampaat irvessä tosissaan. Ihan vaan oman hyvän olon vuoksi tekee vaikka ne kivistävät lihaksetkin hymyilyttää sellaisella positiivisesti masokistisella tavalla.

Mulla on vahva taipumus alkaa suorittamaan ja silloin yleensä mennään metsään. Ainakin tässä tuntuis ettei se ole vastaus, kun tavoitteena on keksiä sellainen liikuntamotivaation ikiliikkuja. Joka pitää liikkumalla itsensä liikkeessä, ymmärrättekö? Tasaisesti, itsestäänselvästi, suorittamatta, ajattelematta sen kummemmin.

Sitten pläts, liikuntaripuli helpottaa ja meitsi passivoituu taas sohvaan kännykän ja karkkikupin kanssa. Mitä ihmettä tapahtui?!

En koe oloani kotoisaksi tässä höttöisen pehmeässä ja valuvassa minussa. Joskus kuvista näkee sen tyypin, joka ei viihdy. Kumararyhtinen, keskivartalolöysä, tuimailmeinen nainen. Toisinaan se sama vittuuntunut ämmä vilkaisee peilistä, kun kuljen ohi. 

Bikini fitness eikä edes fitness ole mun tavoite. Mun tavoite on olla ihan tavallinen, itseensä tyytyväinen, normaalipainoinen nainen. Sellainen, joka voi luottaa omaan kroppaansa että se jaksaa. Arkea ja kantaa toisinaan jotain raskaita tavaroita, aukaista purkkeja, lapioida. Juosta viis kilsaa ja jäädä eloon. Ei haittaa että vatsaan jää löysää. Vähän silti harmittaa että näyttää siltä että lasten viime kesänä kadonnut rantapallo on puolityhjänä mun vatsassa.


Kerropa sun salaisuutesi, jos koet olevasi siinä pisteessä että motivaatio on siellä taustalla kokoajan valmiina hyppäämään trikoisiin? Jos olet samassa jamassa niin vertaistuelliset kommentit on enemmän kuin tervetulleita! Olenko näiden ajatuksien kanssa yksin vai voiko näihin yhtyä? Sana on vapaa.

Jos seuraat blogin instatiliä (@dobermami) niin tiedät, että tänään sielläkin samaa asiaa pohdin. Jos et seuraa niin nyt ois hyvä aika aloittaa! Suora linkki tässä.


Ja hei psssst..
Postauksen kuvat on ottanut ihana Paula Tavasti, jonka muita töitä voit vilkaista täältä. Kuvat valitsin siksi, että sitä vittuuntunutta ämmää ei näissä näy :D 

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Pippuricollegehuppari Jujunan tyyliin









(Etukäteispahoittelut siitä, että teksti näkyy noi typerästi. En kertakaikkiaan saa sitä normaaliksi vaikka mitä teen.. )

Eilen kerroin teille testaamastani Jujunan miesten paitakaavasta. Toinen kolmesta testattavasta kaavasta oli naisten huppari, jossa oli jälleen runsaasti vaihtoehtoja varioimiseen. Minulla oli uupelo aivan tavallisesta pitkästä hupparista. MIWistä kuositellulla kaavalla olen tehnyt sellaisen kuuminta hottia olevan vinovetoketjullisen hupparin mutta se on näille vaakalukemille turhan piukka ja jää leggareiden kanssa pikkuisen liian lyhyeksi. Ellokselta tilatussa valmishupparissa taas hihat ovat pikkuisen liian lyhyet kuten yleensäkin.

Minä olen siis 182 (tai kolme, mittaushetkestä, mitasta ja mittaajasta riippuen) cm pitkä ja tällä hetkellä kokoa L/XL. Naisen painoahan ei saisi kysyä, eikä minusta tunnu kauhean mukavalta sitä kertoakaan mutta sanotaanpa näin että minua ei punnittaisi enää neuvolassa :) Kiloja oleellisempi tieto ovat kuitenkin senttimääräiset mitat. Rinnanympärykseni tällä hetkellä on 104cm, vyötärö 94cm ja lantio 114cm. Se tekee minusta varmaankin päärynän vartalotyyppini mukaan? Ei siinä, päärynä on herkullinen hedelmä :D

Valitsin hupparin koon mittataulukon mukaan enkä muistaakseni kaavojakaan tarkistusmitannut, vähän kokeillaksenikin kuinka hyvin mittataulukko vastaa todellisuutta. Valitsin koon rinnanympäryksen perusteella, joka koossa 46 vastasi omaani prikulleen. Vyötärön ja lantion osalta mittataulukon antamat mitat jäivät miinusväljyyksille mutta silmämääräisesti arvioin mitoissa olevan valmiina väljyyttä aika kivasti ja annoin palaa. Otin rintamuotolaskoksellisen mallin. Muotolaskos ei reilussa hupparissa asetu siihen, mihin pitäisi eikä oikeastaan ole edes tarpeellinen.

Kun huppari oli viimesilausta vaille valmis, epäröin josko helmakäänne olisi kaivannut kuminauhaa tuomaan pussimaista lookia, kun huppari vaikutti niin väljältä. Päätin, että oikeastaan se on kiva just tällaisena pikkuisen oversize- mallina, joka päällä ei tarvitse muistaa vetää vatsaa sisään :D 

Olka on minusta tässäkin (kuin myös miesten paitakaavassa) hieman madallettu ja erityisesti ylisuureen huppariin se sopii kuin nyrkki silmään! Koska olen pitkä, niin tein kaava-arkilta suoraan kahdesta pituudesta sen pidemmän, eli tunikamittaisen hupparin ja yllätyksekseni se on tunikamittainen jopa mulle. Hihaa pidensin viitisen senttiä mutta ilmankin olisi varmasti pärjännyt. Oikeaan sivusaumaan tein taskun vaikkapa autonavaimia varten, jotka laukussa ärsyttävästi väistelevät niitä tavoittelevaa kättä.

Hupparin ainoat yksityiskohdat ovat hupun nahkaiset nyörinlävet, jotka tein tällä ohjeella. Nahkalätkät ompelin myös vetskarin vetimeen ja hupunnyörien päihin stoppareiksi. Tummansinistä nahkaa olen saanut joulukalenterista.

Kangas on Noshin navya pippuricollegea, josta (esipesty) metri riitti tähän huppariin juuri ja juuri. Kangas on siis extraleveää. Pikkuisen piti leikatessa kikkailla mutta tarkka leikkuusuunnitelma tulee selkärangasta pukuompelukoulun ajoilta. Kaavan ohjeet antavat menekiksi tässä koossa 190cm, joka on varmasti aika reilu arvio mutta taatusti piisaa sellaisellekin ompelijalle, joka ei jaksa kaava-asettelun kanssa pelata. Ärsyttävää pelkästään puuvillaisissa neuloksissa on se, että tämäkin vinksahti esipesussa kieroon. Leikatessa oli siis valittava leikkaanko tuon eläväpintaisen raitakuvion mukaisesti vai langansuuntaan. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Tykkään tästä hupparista aivan mielettömästi! Kaava on todella monikäyttöinen ja minusta on kiva, että kokoja on ihan taskukokoisesta meihin muhkumpiin ja vieläkin muhkumpiin! Kaava sopii aloittelijallekin, sillä se sisältää ompeluohjeet ja kirjallisia tarkennuksia. Sanoisin nyt kahden kaavan kokemuksella, että Jujunan kaavat ovat pikkuisen reilulla mitoituksella tehtyjä. Se on aina kiva, kun voi valita kokoa pienemmän kuin oikeasti on ;) Ohjaan silti aina mittataulukon tulkitsemisen lisäksi tekemään muutaman tarkistusmittauksen kaavasta, jotta säästyy säätämiseltä ompeluvaiheessa.

Suositukset ++





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...