maanantai 30. marraskuuta 2015

Isosiskon laatu-aika (ja meidän tän vuoden tonttukuvat!)




 
Kun on kaksi pientä lasta niin isompi/isommat jää väkisilläkin vähemmälle huomiolle. Joskus on hyvä ottaa extra-aikaa heitäkin varten ja me tehtiin niin menneenä viikonloppuna. Pikkusisko lähti mummulaan yöksi ja kotiin jäi siis nuorin ja vanhin. Kyllä meillä oli rauhallista vaikka vain yksi lapsi oli kuvioista pois! Pikkusisko on aikamoinen elohopea ja siskokset tappelevat vähintäänkin yhtä paljon kuin yhdessä leikkivätkin.

Ennenkuin Pikkusisko lauantaiaamuna lähti mummun ja papan matkaan, otettiin tonttukuvat lapsista. Meillä on tosi pimeää sisällä ja kamerassa vain sen mukana tullut vakioputki, joka vaatisi valoisammat olosuhteet. Työmaavalolla kikkailu on pakollista ja vaikka sen valoa pehmennettiin huipputeknisellä lisävarusteella eli leivinpaperilla niin ikäviä varjoja kuviin silti jäi. Rakas joulupukki, tuo meille uusi valoisa koti tai paremmat kuvausvehkeet :D

Hikinen urakka siis jälleen kerran ja vajaasta kahdestasadasta kuvasta onnistui vain muutama. Se onneksi riittää! Tämän vuoden joulunalusaika on sen verran kiireistä, että tuskin ehdin lapsille tai itselleni mitään uutta vaatetta jouluksi ompelemaan ja kuvaankin valitsin kaupasta ostetut vaatteet. Tummaa ja vaaleaa vähän sen mukaan mitä kunkin lapsen kaapista puhdasta vaatetta löytyi. Tonttulakit ja voilà - karkilla lahjotut lapset saatiin kuvattua tänäkin vuonna. Metallimies ahkerasti kuvia paranteli ja muokkasi, jotta päästiin tyydyttävään lopputulokseen puutteellisista kuvausvarusteista/-olosuhteista huolimatta. 

Viime vuoden kuvat löydät täältä.

Muutoin ei tehty viikonlopulle mitään ihmeellisiä suunnitelmia. Meidän lauantaihin kuuluu normaalistikin sauna, karkit ja jokin elokuva/ohjelma. Sama päti tällaisena vähän erilaisempanakin lauantaina sillä erolla, että tein pienen iltalenkin Isosiskon kanssa kahdestaan Ärrälle, josta käytiin vuokraamassa uutuus- piirretty Inside out - Mielen sopukoissa. Elokuva oli tosi hyvä! Se avasi tunteiden merkitystä ja toimintaa aivan loistavasti lapsen ymmärtämällä tavalla ja oli tietysti myös tosi hauska. 

Pieni pelituokiokin ehdittiin ottaa ja lasten peli 'Piirrä ja arvaa' kirvoitti monet naurut. Olen kuvitellut olevani keskivertoa etevämpi piirtäjä mutta Metallimies ja Pikkusisko luulivat piirtämääni voileipää nauhuriksi! :D Kolaus egolle, auts.

Joulupukin apureina toimittiin sen verran, että Isosisko ompeli kummeillensa pienet joulumuistamiset. Kyllä, itse ompeli. Minä näytin miten ompelukone toimii ja pienellä avustuksella typykkä päästeli itse menemään. Siinä samalla hänen toiveammattinsa ratsastaja/hevostenhoitaja sai kilpailijan ompelijan ammatista. Oli kuulemma mukavaa. Onhan se, tiedetään :)



Bongasin uuden reseptin viime viikolla kaverin Pirkka- lehdestä (jota ei meille ole vielä tullut vaikka samassa kaupungissa asutaan) ja sitä testasin viikonloppuna myöskin. Kolmekymmentäjotain ilmeisesti tarkoittaa kuivakakkukauden alkamista ja kun reseptissä yhdistyy tuon ominaisuuden lisäksi kaksi mun lempparimakua: suklaa ja lakritsi niin kokeiltava oli! Suklaa-lakutiikerikakun ohjeen löydät tästä.

Minulla oli ilmeisesti isompi vuoka kuin ohjeessa käytetty, joten meikätytön versio on vähän vaatimattomampi kuin linkistä löytyvä. Sen verran hyvää oli kuitenkin, että uskon löytäneeni tästä jouluiseen kahvipöytään tarjottavan, jota olen tässä jo jonkin aikaa pohtinut. Tämän voi tehdä etukäteen pakkaseen ja nopsasti vain kuorruttaa aattona, kätevää! :)




Minusta oli ihanaa viettää yhden vuorokauden verran hieman rauhallisempaa elämää ja antaa spesiaaliaikaa vanhimmalle lapsellenikin. Aika paljon ollaan napit vastakkain hänen kanssaan ja siitä tietysti tulee paha mieli meille kummallekin. Toisinaan vauvan ja taaperon kanssa unohtuu, että vaikka kahdeksanvuotias on jo heihin verrattuna iso niin silti aivan pieni vielä.

Ajan jakaminen kaikkien lasten kesken lienee jokaiselle äidille haaste. Miten sinä olet asian ratkaissut? Menetkö fiilispohjalta vai onko sulla systeemi, jonka perusteella aika jakaantuu kaikkien pikkumurujen kesken tasan?


torstai 26. marraskuuta 2015

Joulua kotiin












Laitoin jo vähän joulua. En malttanut odottaa ensimmäiseen adventtiin. Vaikka ulkoa lumi näyttää sulavan kokonaan pois ja jättävän jälkeensä mustaa pimeyttä niin meillä sisällä on kauniita valoja ja kimaltelevia joulukoristeita. Vaikka sisustusminäni vielä hakee itseään ja mieltymyksiään niin mustavalkoisuus valtaa alaa joulusisustuksessakin. Sitä maustamaan on etsiytynyt hopeaa, harmaata, punaista ja jopa pikkuisen kultaa, jota en aiemmin voinut kertakaikkisesti kestää.

Paljon vielä puuttuu eikä tässä ole kuvia kuin alakerrasta mutta ehtiihän tässä vielä, kun ajoissa aloitti ;) Kuvissa on käytetty rajausta rankalla kädellä ja potrettimaiset lähikuvat ovat täysin suunniteltu juttu. Tänään on siivouspäivä eikä täällä todellakaan ole niin siistiä kuin kuvat antavat ymmärtää :D 
Oletko sinä jo joulustanut kotia?

perjantai 20. marraskuuta 2015

Lukeminen kannattaa aina



Minä olen varsinainen lukutoukka. Tai olin vielä kun aikaa oli enemmän. Nuoruudessani ahmin kirjoja enkä totisesti ollut kirjastossa outo näky. Tai ehkä olin outo näky mutta kävin siellä myös usein :D Lainasin aina kerralla vähintään viisi kirjaa ja saatoin lukea kirjan päivässä. Valvoin öitä hyvien kirjojen parissa ja olin joka kerta surullinen kun kirja loppui. Se on (toivottavasti) aivan normaali reaktio heillä jotka lukevat paljon. Sitä ikäänkuin joutuu tekemään luopumistyön kirjan henkilöhahmoista. 

Opin lukemaan kuuden vanhana ja se oli hienoa aikaa se. Luin kuulemma kaiken mitä vaan voi lukea. Minun mummuni oli kova lukemaan, nykyään hän on jo niin vanha ettei lukeminen luonnistu. Myös äitini lukee ja on samanlainen kirja-ahmatti kuin minäkin: kirjaa ei malttaisi laskea käsistään, kun kerran aloittaa.

Luen monentyyppisiä kirjoja. Harry Potterit, Sophie Kinsellat, Nora Robertsit, Tuija Lehtiset (Jonakin onnellisena päivänä on sellainen kirja, joka repii sydämen kahtia. Se on yksi surullisimpia kirjoja, joita ihminen voi lukea. Suosittelen sitä silti.), jännärit, dekkarit, tietokirjat, you name it. Kaikkea voin koettaa lukea ja aika harvan kirjan olen kesken jättänyt. Useat olen lukenut moneen kertaan, kun olen ehtinyt unohtaa lukeneeni kyseisen kirjan jo ja ihmettelen lukiessani miten juonikuviot tuntuvat niin tutuilta :D Viimeisimmäksi valloitin eroottisen kirjallisuuden alueen, kun luin Fifty shades of grey- tyyppisen Crossfire- sarjan. Tällä hetkellä työn alla on Hannele Törrösen Vauvan kanssa vanhemmiksi, jonka sain kohta vuosi sitten syntymäpäivälahjaksi. 

Odotan sitä aikaa, että pikkuisetkin ovat sen verran isoja ettei äitiä tarvita kokoajan. Silloin jää lukemisellekin eri tavalla aikaa.


Isosisko oppi muistaakseni lukemaan jo ennen eskaria mutta on toden teolla kiinnostunut siitä aivan viime kuukausina. Tähän asti hän on luetuttanut minulla kaiken. Hänelle on aina kova paikka joutua opettelemaan asioita. Hän mielummin osaisi kaiken automaattisesti. Huhhuh, aikamoiset odotukset on tytöllä itselleen! Niinpä lukeminen ei Isosiskoa kiinnostanut ennen kuin lukutaito hioutui koulussa paremmaksi ja lukemisesta tuli nopeampaa ja helpompaa.

Isosisko on aina ollut kiinnostunut kirjoista ja katsellut niistä kuvia mielellään. Aiemmin hän sepitti kirjojen kuvista omia tarinoitaan sen sijaan, että olisi lukenut. Iltasadut hän oppi nopeasti ulkoa ja melko pienestä pitäen "luki" kirjoja aivan oikein vaikkei lukea vielä osannutkaan.

Heppahulluuden myötä hän kiinnostui hevoskirjoista. Ensin hän lainasi kirjastosta hevosia koskevia tietokirjoja, joissa oli paljon kuvia mutta viime aikoina hän on lainannut esimerkiksi Merja ja Marvi Jalon kirjoittamia nuorille ja lapsille suunnattuja Nummelan ponitallista kertovia kirjoja. Ajattelin ensin hänen lainaavan niitä vain siksi, että niissä on kannessa heppa ja sepittävän sitten kansikuvahepasta oman tarinansa. Kunnes huomasin hänen oikeasti käyttävän lyhyitä aikoja varsinaiseen lukemiseen ja tänään hän kertoi olevansa jo melkein sivulla sata eräässä ponikirjassa! Voi riemua, vihdoin tyttö on löytänyt lukemisen ilon! 


Minä tiedän kuinka paljon lukeminen elämää rikastuttaa. Niinpä tämä on sellainen asia, jota haluan tukea ja johon haluan kannustaa. Lupasin Isosiskolle, että kun hän on lukenut kirjansa loppuun niin annan hänelle sinnikkyydestään jonkin pienen palkinnon. Ajattelin kehittää jonkilaisen lukupassi- systeemin. 

Pikkusisko toivoo joulupukilta myöskin kirjoja ja hän on osoittanut paljon mielenkiintoa kirjoja kohtaan. Hänelle luetaan satu päivä- ja yöunille mennessä ja päivän aikana muutoinkin mikäli sopivia hetkiä tulee. Pikkuveli keskittyy toistaiseksi syömään ja repimään tyttöjen opuksia mutta selvästi pahvisten vauvakirjojen kuvat kiinnostavat jo häntäkin. Metallimies on myöskin kova lukemaan eli koko meidän perheelle lukuelämykset maistuu.

Luetko sinä? Pidätkö lukuharrastusta tärkeänä? Minkälaista kirjallisuutta suosit? Onko teillä lapsille lukupassia kotona tai koulussa?

torstai 19. marraskuuta 2015

Pikkusiskon 2-v kuvat

Pikkuinen sisko täytti kesällä kaksi vuotta. "Vain" pari kuukautta sen jälkeen saatiin otettua kuvat kaksivuotiaasta. Isosiskosta otettiin aikanaan puolitoistavuotiskuvat, kun saamaton äiti ei saanut aikaiseksi aiemmin. Pikkusiskon kohdalla homma venyi vielä pikkuisen pitemmälle. Isosisko kuvattiin aikanaan kuvaamossa mutta koska minulla on täällä kotona kuvausvelho aivan omasta takaa, niin sovittiin että hän ottaa ja käsittelee kuvat. Niinpä kuvat räpsäistiin elokuussa anoppilassa, kun oltiin kesänlopettajaisia viettämässä. En osaa päättää mikä kuvista on mun lemppari, kaikki on niin ihania :) Osa kuvista on tuplana mutta muokattu vain eri tavalla.  








Kuvat on siis kaikki Metallimiehen käsialaa. Kyllä se vaan on taitava! Tänne laitoin kuviin blogin vesileiman, joka on tietysti vähän ikävän näköinen noissa kuvissa mutta en todellakaan halua että näitä joku käyttäisi omiin tarkoituksiinsa. 

Jokohan kohta joulukuvat??

Mikä näistä on sun lemppari?

tiistai 17. marraskuuta 2015

Äitiysloma loppuu, työt kutsuu? (ja muistutus arvonnasta!)

Blogin Instagram- tiliä seuraavat jo tietävätkin, että kävin eilen työhaastattelussa. He tietävät myös, että sain paikan. (Aivan ehdottomasti siis kannattaa seurata DoberMamia myös instassa, sillä sinne postailen kaikkea sellaista mitä en välttämättä kirjoita blogiin ollenkaan.) Tästä pääset klikkaamaan itsesi seuraajaksi.

Kerroin aiemmassa postauksessa, että äitiyslomani tai mikä sukupuolineutraali nimitys sillä nykyään onkaan, päättyy tämän viikon perjantaina. Naputtelin netin kautta TE- keskuksen sivuille työnhakuni voimaan ensi lauantaista lähtien ja vietin illan Metallimiehen kanssa tulevaisuudesta keskustellen. Omaan henkilökohtaiseen fb- profiiliini kirjoitin statuspäivityksenkin aiheesta, joka oikeastaan onkin se syy miksi töihin päädyin.



Minulla on ikävä taipumus ajatella itsestäni negatiivisia asioita. Pidän itseäni huonompana kuin olenkaan (ja teen itseäni kuvatessa hyvin usein tämän kaltaisia ei niin mairittelevia sanavalintoja). Olen joskus saanut aika ikäviäkin kommentteja omasta älystäni ja niinpä olen mielummin ajatellut olevani paremmin sieltä tylsästä päästä penaalin tarjontaa. Koska epäonnistumisen pelko on vahva tässä yksilössä niin helpon tavoitteen valitseminen on tietystikin useimmiten ollut mieluisampi valinta. Olen jättänyt kaksi koulua kesken ja jokusen kurssin siihen päälle. Olen yli kolmekymmentä enkä vieläkään tiedä mikä minusta tulee "isona". 

Kotiäitinä oleminen on vähintään yhtä raskasta kuin se on ihanaakin. Se on opettanut minulle pääasiassa kahta asiaa: priorisointia ja ajanhallintaa. Kaltaiselleni velvollisuuksista sluibailevalle hihhulille se koulu on ollut tarpeen. Todellista elämänkoulua. Moni sanoo oppineensa äitiydestä ennenkaikkea omien tarpeidensa laittamista syrjään ja toisten tarpeiden huomioimista ensin. Minä olen päinvastoin opetellut pitämään huolta omista tarpeistani ja joka päivä tasapainoilen lasten tarpeiden ja omieni välillä. Tiedän kuinka tärkeää on olla tietoinen omista tarpeistaan ja uskaltaa olla tarvitseva.

Ihailen ihmisiä, jotka ovat määrätietoisesti edenneet opiskelutaivaltaan kohti omaa ammattiansa. Toiset heistä ovat päättäneet olla jonkin tietyn ammattikunnan edustajia jo hyvinkin nuorena, kun osa heistä on löytänyt tiensä myöhemmin. Minä olen halunnut edustaa niin montaa ammattia etten enää itsekään ole pysynyt laskuissa. Toiset ovat olleet käytännönläheisiä ammatteja, jotka vaativat aika vähän opiskeluvuosia ja toisinaan olen ollut valmis kuluttamaan koulun penkkejä lähes vuosikymmenen saavuttaakseni haluamani. Melkein kaikkia näitä kuitenkin on yhdistänyt se, etten ole ryhtynyt tavoittelemaan noita ammatteja päiväunelmointia enempää. 

Ensimmäiseen (ja toistaiseksi ainoaan) ammattiini valmistuin vuonna 2009 ollessani 25- vuotias. Minusta tuli laitoshuoltaja. Olin tehnyt töitä keikkaluontoisesti alalla aiemminkin ja olin pitänyt työstä. Koulutus vei minun elämästäni vain kymmenen kuukautta. Toteutin opiskelun työvoimakoulutuksena, joka käytännössä tarkoitti jonkinverran varsinaista opiskelemista lähijaksoilla, suurimman osan opiskelusta suorittamista työssäoppimisessa ja viiden näyttötutkinnon suorittamista. Kaikista viidestä osa-alueesta ahkeroin parhaan mahdollisen arvosanan. Sain stipendin ryhmäni parhaasta todistuksesta. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin ollut jossain hyvä. Paras. 

Työllistyin välittömästi valmistumiseni jälkeen. Pätkätöitä tietenkin, mitäs muutakaan nykypäivänä (ja puhtaanapidon alalla). Vajaan vuoden työskentelyn jälkeen opiskelukärpänen puraisi jälleen ja aloitin nuoruudessa keskenjääneiden lukio-opintojeni loppuunsaattamisen iltaopintoina työni ohessa. Alkuun ajattelin suorittavani vain puuttuvat kurssit mutta nälkä kasvoi syödessä. Loppujen lopuksi paransin monenkin jo käydyn kurssin arvosanaa. Tein tosissani töitä jokaisen kurssin eteen ja sain hyviä arvosanoja. Jopa matematiikka, jossa olen aina luullut olevani täysin kädetön, alkoi sujumaan. Myönnettäköön - opin rakastamaan matematiikkaa kaikessa haastavuudessaan! Edelleenkään en ole siinä huippu mutta lukiossa opin tekemään töitä sen eteen, että ymmärsin asian. Meinasin haljeta, kun sain vuoden aikuisopiskelijan tittelin. Se, jos mikä kannusti jatkamaan yhtä ahkerasti kuin siihenkin asti.

Kirjoitin yhden eximian, pari magnaa ja selätin vastukseni eli matematiikan pääsemällä siitäkin läpi "komealla" approbaturilla. Sain stipendin opintomenestyksestä. Ylioppilasjuhlissani paahtavassa helteessä, hillittömäksi möhkäleeksi turvonneena odotin Pikkusiskoa kolme päivää yli lasketun ajan.



Vastikään minulta tiedusteltiin oliko minulla jotain urasuunnitelmia lukion jälkeen? Mikä sai minut vaihtamaan elämäntyylini täysin toisenlaiseen? Tuoreet paperit kourassa äitiyslomalle ja moneksi vuodeksi lasten kanssa kotiin, miksi? Olinko ajatellut olevani ehkä jo hieman tylsistynyt lasten kanssa kotona?

Kotiäitiys on ihanaa, sitä ei käy kieltäminen. Hektistäkin mutta omalla tavallaan hidasta elämää. Perustarpeita. Kun aloin ajattelemaan pian loppuvaa äitiysvapaata, opiskelun parissa vietettyjä todella antoisia ja onnistumisten täyteisiä vuosia, minulta kysyttyjä kysymyksiä ja omia mietteitäni tulevaisuudesta tajusin, että toden totta: kyllä minä oikeastaan olen tylsistynyt. Minusta on sukeutunut varsinainen klisheiden suurkuluttaja mutta sanonpa vaan, että aika aikansa kutakin. Kaipaan älyllisiä haasteita. Olisi mielenkiintoista päätä seinään hakaten, pyyhekumi savuten ja laskin kuumana etsiä ratkaisua matemaattiseen pulmaan sen sijaan, että hakkaa päätänsä seinään siksi, että joutuu kolmannen kerran aamupäivän aikana vaihtamaan kakkavaipan ja etsimään Samanaviikin (Salama McQueen, tietenkin) irronneita renkaita pohjattomalta tuntuvasta legolaatikosta. On ihan eri asia etsiä tietoa psykologian tehtävään liittyen kuin penkoa internetistä juuri sitä oikeaa my little pony värityskuvaa.


Koska usein innostun valtavasti jostain tekemästäni oivalluksesta ja syöksyn riemusta kiljuen pää edellä paskaläjään, ajattelin että pehmeä siirtymä voisi olla hyvä ratkaisu. Ehtisi ikäänkuin rauhassa tarkastella onko aika kypsä elämässä eteenpäin siirtymiselle. Metallimiehen kanssa käymäni keskustelun tiimoilta sovittiin, että alan nyt käymään päänsisäistä neuvottelua itseni kanssa ja yhtäaikaisesti tutkin vaihtoehtojani opinahjosta. Keväällä sitten yhteishaussa hakupaperit menemään, mikäli sopiva vaihtoehto löytyy ja syksyllä koulun penkille. Itse olen ihan innoissani!

Sehän on selvä ettei ketään kotoa käsin töihin haeta mutta totta on, että vain parhaiden perään soitellaan ;) Sain viime viikolla puhelimitse tarjouksen avoimesta työpaikasta sen jo mainitsemani facebook- päivityksen perusteella ja eilen kävin työhaastattelussa. Kyseessä on osa-aikainen työ, jossa pääsen harjoittamaan opiskelemaani ammattia eli laitoshuoltajan taitoja. Ajattelin ensin turhautuneena, että peruutan ammatillisessa mielessä, kun otan vastaan työn alalta, jota en aikonut enää lähteä tekemään mutta tarkemmin ajateltuani tämä ratkaisu sopii tähän hetkeen hyvin. Pääsen hieman irtautumaan kotiympyröistä mutta lapsia ei tarvitse viedä hoitoon sillä työt tapahtuvat Metallimiehen työajan ulkopuolella ja saahan siitä tietenkin palkkaakin! :) Sopimus on nyt aluksi vain vuoden loppuun. Työnantaja on sellainen aika merkittävä työllistäjä tällä alueella ja uskon, että jatkossa voi olla hyötyäkin siitä, että olen tullut talossa tutuksi.

Luoja tietää, että rakastan mun lapsiani ja nämä kuluneet vuodet ovat olleet ihania. Luoja tietää myös, että mamma tarvii jo jotain muutakin elämäänsä :D Viimeinen viikko on ollut mieletön. Minusta tuntuu kuin olisin luonut nahkani ja (jälleen klishee) aloittanut elämässäni uuden aikakauden. Jouluvalmisteluissa täytyy olla nyt hyvinkin suunnitelmallinen, sillä mitä lähemmäs joulua mennään niin sitä enemmän on vuoroja kalenterissa. Viikonloppuna olisi ensimmäiset vuorot, jännää! :)

Siellä lukijoissa on varmasti muitakin kotiäitejä tai ainakin sellaisia, jotka ovat olleet mutta jo palanneet töihin. Kaipaatteko/kaipasitteko te töihin takaisin? Onko joku tehnyt osa-aikaisesti töitä kotiäitiyden ohella? Suunnitteleeko joku muukin opintojen aloittamista kotiäitiyden jälkeen?

 
Tonttuset tulivat muistuttamaan, että DoberMamin Facebook- sivuilla on tonttulakkiarvonta, johon voit osallistua tykkäämällä niistä, tykkäämällä arvontakuvaa ja kommentoimalla sun lempparin joululaulusi. Blogin facesivuille pääset tästä.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Arvonta

Kerronpa tänne bloginkin puolelle, että DoberMamin fb- sivuilla olisi tarjolla jouluinen arvonta. Käykäähän osallistumassa :)

Muista tykätä sivustosta, pelkkä kuvan tykkääminen ja kommentointi ei riitä. Jos 150 tykkääjää saadaan facesivuille täyteen niin arvontapotti kasvaa. 

Check it out!

http://www.facebook.com/dobermami

Ps: ensimmäinen postaus kännykän sovelluksella. Köykäistä :D


torstai 12. marraskuuta 2015

Tänään on hyvä päivä

Jokainen pienten lasten hieman väsähtänyt äiti tietää minkälainen merkitys on hyvällä päivällä. Yksi sopivalla flowlla sujunut päivä melkein korvaa kuukausien edestä nihkeitä ja itkuisia. Eikä sen tarvitse olla mitään erityistä. Pieniä asioita, joista tulee mukava fiilis, ripoteltuna pitkin päivää. Mahtuu sinne sekaan uhmiksen itkupotkuraivareitakin. Housuun lipsahtanut kakka, muutama kaatuminen johtuen liian kovasta vauhdista liukkaalla parketilla, kesken jääneet päiväunet ja Pikkuveljen tahallinen huudattaminen ovat asioita joita tapahtuu meillä päivittäin. Joinakin päivinä niiden lomassa on kivoja tapahtumia, kauniita hetkiä tai naurua niin paljon, että illalla viivan alle jää plussaa. Tänään oli sellainen päivä.

Herätys oli minun mielestä liian aikainen. Aamuyön mun vieressäni ähelsi kohta yhdeksänkuinen, joka ei tiennyt nukkuako, syödäkö vai herätäkö. Pikkusisko lirautteli aamupissat pottaa ja totesi: "mahtavaa!" En aamuäreyksissänikään osannut väittää vastaan. Mahtavaahan se on, mitä tuota vähättelemään vaikka melkolailla kaikki muutkin pissat pottaan päätyvät. Taaperoiseni hyväntuulinen jutustelu heti aamutuimaan ottaa toisina aamuina päästä. Silloin ei iloisesti pärpättävä tyttöseni saa kuin murahtelua vastaukseksi. Tänä aamuna onnistuin pikkuisen jutustelemaankin.


"Näyttää olevan hyvä ilma. Mennäänkö ulos?" tiedusteli Pikkusisko pikkuvanhaan tyyliinsä. Pienelle kävelylenkille lähdettiin, kun aamun touhunnut Pikkuveli alkoi hieromaan silmiään. Reittivalinta oli oivallinen. Lenkillä nähtiin siltatyömaan lisäksi (Pikkusisko tykkää kaivureista, junista ja kuorma-autoista siinä missä nukeista ja poneistakin) huomista joulunavausta varten keskustaan pystytetty suuuuuren suuri kuusi. Vettä tihuutti ja oli märkää. Tavarajuna klonksutteli pohjoiseen päin ja tyttöni arveli sen olevan menossa hakemaan puita kyytiinsä. Joen kuohut kiehtoivat kaksivuotiasta.

Ruoaksi lämmitettiin eilistä lohikeittoa. Kylläpä maistui ulkoilun päälle hyvältä. Yleensä ruokapöydässä nirsoileva tyttö santsasi ja Pikkuvelikin heräsi vasta, kun siskonsa jo nukkui päiväunia. Esikoinen kotiutui koulusta ja teki läksynsä reippaasti. Ärsyyntyi vähän, kun kerroin että tänään siivotaan. Minä soitin tallille ratsastustunnin varaus mielessäni. Ratsastuksenopettaja kysyi olisiko Isosiskolla toivetta hevosesta. Tallin suurimman olisi tahtonut mutta minä kielsin, tuntui liian aikaiselta. Toiseksi suurimmalla sitten. "JES!" pääsi tytön suusta niin isosti, että piti suhista olemaan hiljempaa. Meillä on nääs herkkäunisia muksuja. Heppatyttö ei malttaisi millään odottaa huomiseen. Tallilla odottavat hevoset saa vähän lähemmäksi, kun niistä puhuu. Minun ratsastustaustastani on ollut hyötyä, kun tiedonjanoinen tokalainen haluaa oppia kaiken mitä äitikin hepoista tietää.

Sain hoidettua asioitakin, pari puhelua. Kyllä se tuntuu mukavalta, että mielensisäinen pitäisi- lista kutistuu. Okei, myönnän. On mulla aivan oikeakin lista niitä asioita varten. Sillätavoin mieli on keveämpi, suosittelen kokeilemaan. Äitiysloma loppuu yhdeksästoista päivä kuluvaa kuuta. Se on iso asia. Isompi kuin arvasin. Tällainen hyvä päivä on vaarallinen siinä mielessä, että se on otollinen aika napata itselleen vauvakuume. Siksi ehkä hyvä, että näitä on aika harvakseltaan. Nytkin on vaikea jakaa aikansa kaikille. Isosisko antaa siitä palautetta eniten.

Ennen kuin saatiin Metallimies töistä kotiin ehdin tehdä ruoan uuniin ja lasten kanssa yhdessä siivottiin yläkertaa. Siisti koti on minusta ihana asia. Joskus olen kuullut sanonnan: siisti koti on merkki hukkaanheitetystä elämästä. Ehkä. Voisi sen hukata hullumpaankin. Esteetikkona tykkään, että on siistiä. Lapset eivät ole esteetikkoja mutta joskus suopuvat äidille kaveriksi. Pikkusisko latoi kirjojaan hyllyyn ja halusi päättää järjestyksen. Vähän ärsytti, kun en saanut laittaa pituusriviin niitä mutta tyttö pysyi tiukkana. Tiikelikinja kuuluu pinsessakinjan viereen.

Levitettiin matot lattiaan, kun pinnat oli puunattu puhtaaksi. Hassua miten erilaiselta koti näyttää, kun saa parin viikon tauon jälkeen mattonsa takaisin! Jopa olohuoneen suuri matto, jota kohtaan tunnen antipatiaa ja haluaisin sen tilalle uuden, oli mukava saada takaisin. Vähän epäilyttää kauanko ne säilyvät puhtaina. Pissattomina. Luulen, että herra Murphy iskee ja pistää hienosti kotikuivaksi oppineen neidin ruikkimaan pitkin tekstiilejä. Mitäs sitten, tänään niin ei vielä käynyt.

Olen innostunut neulomisesta. Oikein kunnolla innostunut. Ei sillätavalla kuin aiemmin. Silloin innostuin yhden villasukan tai lapasen verran. Toisinaan inspiraatio piisasi siihenkin, että neuloin toisesta sukasta nilkan. No ei vain, olen minä joskus tehnyt aivan valmiiksikin asti mutta nyt olen tehnyt tosi paljon valmiiksi asti. Sukkia vaikka kuinka monet, hattuja muutaman ja huivejakin usean. Nyt teen villatakkia Pikkuveljelle. Olen edennyt riville viisi. Ohjetta pitää lukea kokoajan enkä osaa sanastoa. Käytin yhden oljenkorren ja soitin äidille. Äiti pahoitteli hätäisyyttään. Konserttiin menossa kuulemma. Minusta se oli hassua. Hän neuvoi niin, että ymmärsin, mikä vaati pari tarkennuskertaa ja sain mitä halusinkin. Ei se äiti haittaa etkä vaikuttanut hätäiseltä. Kiitos taas neuvoista. Äidin neuvoja tarvitsee vaikka olisi kuinka olevinaan itse aikuinen.


Iltapalaksi syötiin torttuja. Kauden ensimmäiset. Ne on Metallimiehen ykkösherkkua ja se tykkää niistä niin kuin naiset suklaasta. Oltiin koko perhe pöydän ääressä. Puhelimia ei ollut yhtään. Annan meidän perheelle siitä kaksi pistettä. Toinen minulle ja toinen Metallimiehelle. 

Me naurettiin iltapalapöydässä enemmän kuin varmaan koskaan. Tytöt kävivät vähän ylikierroksilla mutta kerrankin en alkanut siitä naputtamaan. "Nyt pitää rauhoittua!" Ihme ilonpilaaja minäkin osaan olla. Naurakaa tytöt kun naurattaa! Voitte uskoa, että elämä tuo tullessaan itkua ja surua ihan riittämiin. Kuukausikaupalla totista naamaa luvassa. Mun äitini kerran sanoi, että elämässä on huippuja hetkiä vähän, suurin osa elämästä on ruskeaa paskaa ja pieni osa pikimustaa synkkää. Suutuspäissään se sen sylkäisi kerran mutta muistan sen vieläkin ja aina se huvittaa. Se on mulle lämmin muisto äidistä. Ehkä vähän kyynistä ja pessimististä mutta tosiasiahan se on. Tasaisen ruskeaa paskaahan tämä suurimmaksi osaksi on, seassa sulamatonta ravintoa kuten herneitä, maissia tai mustikoita. Elämän väriläiskiä. Hehheh, mua tämmönen paskahuumori naurattaa.

Metallimies meni lasten kanssa iltapesulle ja minä siivosin keittiön. Tortuista jää jälkeen ihan hemmetinmoinen sotku. Tänään sekään ei vihlonut otsalohkoa vaan siivosin jäljet marmattamatta isoon ääneen saatananmoisesta sotkusta, kun ei osata syödä siististi. Se ei taida olla elämässä kovin kauhean tärkeä taito. Ainakaan jos on kaksi ja puoli vuotta. Saati jos ei ole vielä vuottakaan. Minulla oli hyvä mieli siinä siivotessani keittiötä vaikka yläkerrassa kaksi pienintä huusi väsymystään. Tehtiin Metallimiehen kanssa töitä tiiminä, sekään ei ole parisuhteessa aina itsestäänselvyys. Meillä sen jarruna olen minä. Kyllä minä pärjään. Paskat pärjäisi. Kyllä mulla on paras mahdollinen työpari.

Tissinvälipoika tankkasi kummankin hanan tyhjäksi ennenkuin asettui nukkumaan. Hän haluaa pitää minua kädestä kiinni syödessään. Lapsen käsi tuntuu omassa kädessä ihanalta.

Aivan tavallinen päiv ja siksi erityisen hyvä. Nauroin paljon ja vaikka pikkuisen välillä kuumenin ja tiuskaisin, niin se ei jäänyt nakertamaan. "Anteeksi, kun äiti hermostui sulle. En olis saanut." Lapset antaa anteeksi kyllä, siitä voisi ottaa aikuiset oppia. Antaa ärtymyksen mennä ja keksiä jotain kivaa. 

Hyvää yötä.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Päivän pakolliset

Minua on siunattu suomalaisuudella. Kansallisuuden lisäksi olen tosi suomalainen ulkonäkönikin puolesta. Minulla on vaalea (nyt värjätty tummaksi), lasimainen ja ohut hiuslaatu. Ihoni on pintakuiva (paitsi se kuuluisa T-alue, josta huonona päivänä lapset voi katsoa omaa kuvaansa), tosi vaalea, auringolle arka ja taipuvainen punoittamaan. Rapurapurallaa aina saunan tai kuntoilun jälkeen :D 

Minulla on paitsi vaaleat hiuskarvat, myös kulmakarvat ja ripset ovat vaaleat. Tarkoittaa siis sitä, että näyttää niinkuin niitä ei olisi ollenkaan. En voi väittää olevani immuuni kaikelle turhamaiselle todellakaan, päinvastoin, vaikka en päivittäin käytäkään tunteja itseni ehostamiseen. Ehostukseen menee yhteensä ehkä tunti viikossa.

Hiukset jää monesti aamuisin harjaamatta, kun ne jo täytyy kietaista kiinni ettei pienet tahmatassut ehdi ripustautua niihin roikkumaan. Tyvikasvu kukoistaa, kun värjäysväli venyy aivan liian pitkäksi ja kampaajalla käyn hyvällä tuurilla neljän kuukauden välein, useimmiten kaksi kertaa vuodessa. Toisinaan riehaannun ja motivoidun harjaamisen lisäksi väkertämään tukkaan vaikka ranskalaisen letin. Kun se aamu-ulkoilun jälkeen sojottaa mihin sattuu muistan taas vähän aikaa olla näkemättä vaivaa. Todellisen bad hair dayn pelastaa pipo, jonka voi kotiovesta lähtiessään nykäistä päähän. Problem solved!

Naaman päälle en voi nykäistä pipoa tai vastaavaa vetämättä puoleeni ylimääräistä huomiota tai jopa virkavaltaa. Täysi meikittömyys ei minulle ole yleensä edes vaihtoehto. Minusta tuntuu aivan meikittömänä samalta kuin minusta tuntuisi ilman paitaa. Paljaalta ja suojattomalta. Koska aikaa on vain minuutteja, on päivän meikki täytynyt kehittää sellaiseksi että se syntyy minimivaivalla nopeasti. Mainittakoon tähän väliin, että kosmetologilla laitettavat ripset ovat epäilemättä kätevät, hyvällä maulla toteutettuna myös kauniit ja säästävät aamuisin ripsivärin laittamisen vaivalta mutta meikätytön lompakolle räpsyttimet ovat aivan liian hintavat ylläpidettäviksi. Puhumattakaan siitä ajasta, mikä pitäisi jaksaa pysytellä paikallaan kun ripsiä laitetaan. Hyrr, kylmät väreet pelkästä ajatuksesta.

Olen pikkuhiljaa tämän vuoden aikana tehnyt siirtymää luonnonkosmetiikkaan. Siitä kerron laajemmin lisää toisella kertaa mutta nyt esittelen teille muutaman mulla päivittäin käytössä olevan tuotteen. 


Numero yksi mun päivämeikissäni on siis ripsiväri. Tällä hetkellä minulla on käytössä Benecosin ripsari, joka on parempi kuin kemikaalicocktail- ripsarit mutta muutoin varmastikin laatuaan viimeinen mun meikkipussissa. Ei huippu mutta ei myöskään aivan totaalisen surkea. 

Parempi meikkipohja voisi estää suurimman ongelman mikä minulla tuotteen kanssa on - leviämisen erityisesti yläluomiin. Tuote ei siis ole vedenkestävä ja päivän menoissa se tahtoo siirtyä ripsistä iholle, joihin ripset koskettavat. Sinänsä oli mukava huomata, että minunkin nysäripset ylettyvät koskettamaan ympäröivää ihoa. Tai sitten kyse on ympäröivän ihon periksiantamisesta ja valumisesta ripsille?? Äh, siinä meni sekin lohtu! Toinen probleema kaltaisellani vetistelijällä on ripsivärin kirvely silmissä, jos arki lasten kanssa käy voimille tai hetket pikku pilttien kanssa kirvoittavat liikutuksen kyyneleet silmiin. 

Tuoksu on ripsarissa myöskin aika voimakas, kun väriä levittää mutta ripsiin kuivuttuaan haju katoaa. Väri levittyy ripsiin hyvin eikä paakkuunnu. Hinta on köyhän kukkarolle ystävällinen eikä väri maksa enempää kuin kaupan "tavalliset" halvemmat ripsivärit. Kyseisen ripsivärin löydät ainakin Hyvinvoinnin tavaratalosta, linkki tässä.

Toinen mulle tärkeä tuote on kulmakynä. Sekin on Benecosin ja siitä tykkään ihan älyttömästi! Levittyy superhyvin, pysyy siinä missä pitää (ympäröivä iho ei ole niin löysää?? :D) ja väri on minusta just presiis mulle oikea. Se on blonde eli vaaleanruskea. Joskus on ollut vaikea löytää oikeaa vaaleanruskeaa sävyä, kun sellainen punaiseen taittava ruskea ei ole kovin mairitteleva kulmakarvoissa, varsinkaan kun tukka ei taita punaiseen yhtään. Kynän toisessa päässä on harja, jolla värin saa suittua tasaisesti kulmiin. Tykkään ja aivan taatusti tilaan samanlaisen kun tämä loppuu. Benecosin kulmakynäkin on edullinen hankinta. Hyvinvoinnin tavaratalosta tilasin tämänkin, linkki kynään on tässä.

Kolmas meikkituote ei ole pakollinen, jos on järkyttävä kiire mutta suositeltavaa ellei halua joutua käytetyksi peilinä. Flow Cosmeticsilta mineraalipuuteri, joka varmastikin tulee myöskin pysymään valikoimissani jatkossakin. Pikkuriikkinen rasia mutta tavara on todellakin riittoisaa! Toisaalta en ole mikään suurkuluttaja mutta aikalailla päivittäistä käyttöä kuitenkin. Plussaa puuteri saa siitä, että se on avainlipputuote kuten Flow Cosmeticsin muutkin tuotteet. Hintaa puuterilla on Hyvinvoinnin tavaratalossa vajaa parikymppiä. Mitä olen perinteisen kosmetiikan mineraalipuutereita kaupassa nähnyt niin tämän suomalaisvalmisteisen, luontoystävällisen puuterin hinta on varsin kilpailukykyinen. Linkki tuotteeseen tässä

Neljäs oleellinen on poskipuna/aurinkopuuteri. Tämän skippaan, jos olen skipannut puuterinkin. Poskipuna on sitäpaitsi yleensä omastakin takaa mutta varsinkin erityisen huonosti nukutun yön jälkeen iho on niin kalpea, että pieni lisäväri on tarpeen.

Näillä neljällä tuotteella ja muutamalla minuutilla kallisarvoista aikaa saan piirrettyä itselleni naaman. Sellaisen missä on erottuvat ripset ja kulmakarvat. Sellaisen, että oma olo varmempi ja kodin ulkopuolelle mennessään ei tarvitse ahdistua meikittömyydestä. En nyt mene ollenkaan pintaa syvemmälle ja ala analysoimaan miksen ole sinut itseni kanssa ja miksi koen tarvitsevani meikkiä niin kovasti ylipäätään.

Jos aikaa olisi vähän enemmän käyttäisin sen meikin pohjustamiseen ja valokynäilyyn. Tänä aamuna käytin sen ajan tässä koneella naputteluun - valintoja, valintoja ;)

Minkälainen sinun päivämeikkisi on? Koetko tarvitsevasi meikkiä päivittäin vai onko se vain juhlaa varten? Mitkä ovat luottomeikkisi?

tiistai 10. marraskuuta 2015

Projekti Pikkusisko päiväkuivaksi

Tasan kaksi viikkoa sitten tehtiin viimein päätös jättää Pikkusiskolta päivävaippa pois. Hän oli osoittanut merkkejä kuivaksioppimisen herkkyyskaudesta eli mennyt pissalle/kakalle vähän sivummalle, silloin tällöin itse pyytänyt vaipanvaihtoa ja tutustellut pottaan. Pitkän aikaa aamupissat meni pottaan mutta muutoin ei menestystä. Otettiin muutama tehopäivä aiemminkin mutta silloin tyttö vain meni piiloon pissaamaan pikkuhousuihinsa ja kieltäytyi menemästä potalle. Nyt aika kuitenkin oli oikea.

Tiedettiin, että iskä joutuu töihin takaisin marraskuun alusta ja niinpä viimeisen lomaviikon kunniaksi rullattiin matot pois lattiasta ja kaiveltiin erään vaatepaketin mukana tulleet naurettavan pienet pikkuhousut esiin. Pikkusisko oli aivan innoissaan, kun sai kiskaista jalkaansa Disney- pikkareita, joissa seikkailivat muunmuassa Bambi ja Helinä- keiju. Ehdoton lemppari olivat kuitenkin Hello Kittyt. Yäk. Isosiskon pahimpana söpöstelykautena tuli sellainen yliannostus valkoisesta pikkukisusta, että Pikkusiskolla ei ole ollut yhden yhtäkään HK- tavaraa tai vaatetta. Mikä siinä mirrissä oikein noita pikkulikkoja kiinnostaa?? :D


Aiheeseen takaisin.

Olin varautunut lattian luutuamiseen ja pyykkivuorien alle hautautumiseen mutta toisin kävi! Muutama hassu vahinko on käynyt viimeisen kahden viikon aikana, muutoin tuotokset ovat lirisseet pottaan tai pönttöön. Jipii, jipii! Pieni pottailija on innostunut hommasta niin valtavasti, että käy tiuhaan tahtiin potalla istuksimassa ihan vain kokeeksi. Onnellinen hymy leviää kasvoille, kun muu perhe taputtaa pottaan osuneen pissan johdosta. Tarrataulu täyttyy vaikka jokaista lirausta ei ole muistettu tarroittaa. Pikkusisko tunnistaa itse pissahädän jo tosi hyvin ja pikkuriikkisen hetken hän pystyy jo pidättämäänkin.

Vaippaa käytetään päiväunilla, yöunilla ja silloin kun lähdetään jonnekin. Samaa vaippaa saatetaan käyttää koko päiväkin, kun tyttö ilmaisee tarpeensa päästä vessaan silloinkin vaikka vaippa olisikin. Yövaippakin on toisinaan aivan kuiva ja joskus taas niin märkä, että ihmetyttää miten villahousut ovat kaiken sen saaneetkin pidettyä sisällään. Kakkaa hän ei ole suostunut pottaan taikka pönttöön toimittamaan vaan se lipsahtaa joko päiväunivaippaan tai pikkareihin. Sen aika tulee sitten myöhemmin :) Isosiskon kuivaksi opettelusta en juuri muista mutta sen muistan, että kakkosesta saatiin tehtyä niin iso haloo että homma viivästyi aivan turhaan. Nyt odotellaan rauhassa ja annetaan lapsen itse hoksata homman ydin. Jos nyt vähän paskoo pyykkää housuista niin eipä se paljon eroa siitä, että sitä pyykkäisi vaipasta :D

 

 

Kuivaksiopettelu on tuonut mukanaan mieluisan lieveilmiön. Kun Pikkusisko on hoksannut, että hän voi olla aktiivinen toimija ihan itse pissimällä pottaan niin hän tietysti haluaa myös laskea ja nostaa housut itse. Passaa mulle. Kaikista mieluiten hän pyyhkisikin itse ja kaataisi pissat potasta pyttyyn mutta kumpikin mainituista vaatii vielä vähän enemmän tarkkuutta kuin kohta kaksi ja puolivuotiaalla on tarjota. Itse pukeminen on levinnyt myös muihin hetkiin kuin pottailuihin. Minä, joka puin (motorisesti hitaammin kehittynyttä) esikoistani vielä neljä ja jopa viisi vuotiaana olen nyt sitten äimistellen katsonut, kun pikkukäppänä kiskoo sukkahousut ja sukat jalkaansa itse.

Puhumattakaan siitä, kuinka paljon vähemmän vaippapyykkiä tulee! Ja kun vaippapyykkiä tulee vähemmän, niin pyykkäämisväliä voi pikkuisen venyttää. Vaippoja ei tarvitse olla kokoaikaa täyttämässä, kun niitä jää kaappiin enemmän. Meillä kun sekä Pikkuveli että Pikkusisko käyttävät samoja vaippoja ja ne mitkä säästyy toiselta jäävät toiselle pissittäväksi.  Pyykkien lajitteluvimmani ansiosta viikossa saattaa olla jopa kaksi päivää, kun pyykkikonetta ei startata ollenkaan. Kiitos sinne yläkertaan. Yläkertaan sinne pesuhuoneeseen, jossa pyykkivuoret eivät totisesti kaatuneet päälle vaan kävivät kutistumaan. Pestäänhän sitä sitten vastaavasti useampi koneellinen toisena päivänä mutta se on paljon, kun yhtenä päivänä ei tarvi pyykin kanssa puljata. Siltikään vaikka se onkin mun lempparikotityöni. Puhtaat pyykitkään eivät pääse niin kasaantumaan linttaamista odottaessaan, kun koneet eivät huuda punaisenaan aamusta iltaan. 

Rohkaisenkin siis sinua, joka siellä mietit olisiko aika aloittaa harjoitukset. Hyviä vinkkejä siitä onko lapsi valmis ja kuinka homman voisi toteuttaa löydät Mannerheimin lastensuojeluliiton Vanhempainnetistä, linkki sinne tässä. Tähän voisi koota vinkkikimaran mutta sanon vaan, että sinä vanhempana kyllä tiedät, kun aika on kypsä kokeilulle. Jos näyttää ettei ollutkaan, niin vaipan voi laittaa takaisin ja koittaa myöhemmin uudelleen. Lapsen kanssa aiheesta jutustelu on meillä ainakin tuottanut tulosta ja rohkaiseminen omatoimisuuteen on tuntunut toimivalta. Pikkusisko saa aivan vapaasti käydä koittamassa potalla onneaan ja usein vessasta kajahtaa ylpeä: "pissa tuli! Tarratauluaan hän täyttelee mielellään ja ihastelee jo kerättyjä tarroja. Vielä on mietinnässä saako hän jonkin lelun tai vastaavan palkinnoksi, kun koko taulu on täynnä. 

Mutta vielä kerran: jipii! Tämä on tuonut ihan mielettömästi iloa meille ja oon kokenut helpommaksi kärttää pissahätää ja hoitaa potan huuhteluja sun muita, kuin olla vaihtamassa vaippaa ja ylivuodon sattuessa myös vaatteita. 

Mitä mieltä sinä olet, onko kuivaksi oppimisesta aihetta antaa lelupalkkaa vai onko opittu taito palkinto itsessään? Miten sinä olet toteuttanut vaipattomuustalkoot? 

 

torstai 5. marraskuuta 2015

Mekkoja ja paitoja kaksivuotiaalle

Otsikon keksiminen näille pienille ompelupläjäyksille on tosi vaikeaa. Tälläkin kertaa päädyin melko vähän mielikuvitusta vaativaan mutta aihetta hyvin avaavaan otsikkoon. Tässä postauksessa on siis pari mekkoa ja paitaa, jotka olen Pikkusiskolle ommellut.

Keltainen sulkapaita on ollut käytössä jo pitkään mutta kuvat siitä olivat hukkuneet koneen kymmenien kansioiden joukkoon. Nyt kun olen niitä koittanut järjestää niin paita pompsahti esiin. Paidan kaavana olen käyttänyt muistaakseni Mr Little bodyn yläosaa, kun ei mulla ollut istutetulla hihalla sopivaa paitakaavaa. Olkaröyhelöihin idea on saatu valmispaidasta mutta se vaatii vielä vähän tuotekehittelyä. Sulan olen piirtänyt itse kangastussilla. Kiinnisilittämisestä huolimatta se on haalistunut pesuissa aikalailla. Tässä on varmaan isojakin eroja tekstiilitussien välillä, luulisin. Osaako kukaan sanoa minkä merkin tussi pysyy parhaiten?





Noshin mäyräkoiraa ostin kirppikseltä palan ja siitä tuli Pikkuveljelle body (siitä lisää toisella kertaa) ja tämän paidan miehustakappaleet. Pala maksoi muistaakseni kuusi euroa. Näissä pikkuvaatteissa ompelu vielä kannattaa taloudellisestikin :) Hihat tähän paitaan on leikattu niinikään kirpputorilta ostetusta mustavalkoraidallisesta aikuisten paidasta. Se oli oikein hyvälaatuista, napakkaa ja joustavaa trikoota. Paidasta maksoin kolme euroa ja siitä jäi vielä leikattavaakin. Tämän paidan kaavana käytin Ottobren Pretty Basic raglanpaitaa mutta leikkasin helman takaa pidemmäksi ja pyöristin etukappaleen "ylöspäin". Tuossa paitakaavassa on muuten kauhean leveät hihat, näitäkin olen kaventanut reilulla kädellä ja silti ne jäivät omaan silmään vähän turhan leveiksi. 

Sitten mekkoihin. Taannoin voitin Mutturalla- blogin arvonnasta iiiiison kasan kangasta ja ihanaa Susihukka raitasukka trikoota sain kolmessa värissä. Mintusta susihukasta tuli pussihelmainen mekko. Kaavaakin tähän käytin mutta muistais vaan mitä.. No jokatapauksessa tällaisen saa leikattua vaikka ihan tavallisen paidan kaavalla. Helman muodon voi leikata vapaalla kädellä ja sen sopivan pituuden mitata käyttäjän mukaan. Taskut lisäsin siksi, että voisin jatkossakin pestä kaikkia pikkuisia leluja pesukoneessa, mitä taaperomme vaatteidensa taskuihin sulloo ;) Mustavalkoraitainen trikoo taskupussissa piristää kokonaisuutta kivasti ja toistaa susihukan raitasukkia.



 Ottobren Wood Mouse kaavalla olen aiemmin tehnyt yhden mekon ja silloin hoksasin lisätä hihoihin pituutta. Nyt en. Kaava oli myöskin aivan järkyttävän leveä ja meidän hoikkeliinille kaikkea muuta kuin hyvä. Harmittaa vähän, että käytin tähän Nappinjasta ennakkotilattua superihanaa Onni ja ystävät- trikoota. Kankaassa on tosi ihana jäänsininen pohjaväri. Hempeän vaaleanpunaiset kantit passaa siihen just eikä melkeen.




tiistai 3. marraskuuta 2015

Kun kotiäiti arkeen palasi

 

 

 

Metallimiehen vuosiloma kesällä jatkui pakkolomalla. Ensin ajateltiin lomautuksen kestävän vain muutaman viikon mutta jakso venyi paljon pidemmäksi. Kaiken kaikkiaan saatiin pitää iskä kotona neljän kuukauden ajan. Tämän viikon maanantaina työläisen arki kuitenkin taas alkoi ja niinpä omakin työtaakkani tuplaantui. 

Kulunut pakkoloma tuli kreivin aikaan useastakin syystä. Pikkuveli on ollut se vaativampi vauva ja niinkuin olen tänne useasti kirjoitellutkin - olen ollut aika väsynyt. En niinkään unen puutteesta vaan vauvan yleisestä vaativuudesta ja rytmittömyydestä. Puolison kotona viettämät kuukaudet ovat helpottaneet aivan valtavasti! 

Tämän lisäksi on tietysti aivan korvaamatonta saada olla näkemässä vauvan kehitystä päivittäin. Sanomattakin selvää, että enemmän ehtii näkemään, kun leijonanosa päivästä ei mene palkkatyössä. Pikkusiskosta on tullut tänä aikana varsinainen isin tyttö ja Pikkuveljen eroahdistus koskee meitä molempia. En usko, että näin olisi, jos isi olisi ollut koko tämän ajan päivittäin pitkän pätkän pois kotoa. 

 

Talousasiatkin sujuivat lomautuksesta huolimatta aivan mukavasti, vaikka pientä stressiä niistä välillä olikin. Usein elämässä on hetkiä jolloin aika on rahaa arvokkaampaa ja tämä aika oli sellainen. Tietysti kaikki aika on rahaa arvokkaampaa mutta velallisten elämässä asiat eivät luonnollisestikaan ole aivan noin yksioikoisia :)

Minä sain nukkua aamusta pitkään, joka kompensoi yöimetysten katkomaa unta, kun Metallimies nousi lasten kanssa ylös. Hän huolehti Pikkusiskon yöheräilyt, kun aamulla ei ollut töihin menoa. Iltaisin voitiin istua yhdessä pidempään, kun työläisen kello ei ollut soimassa viideltä. Viikolla voitiin tehdä sellaistakin, mitä ei tavallisena työarkena ehdi. Käytiin muunmuassa lasten tädin työasuntoa kurkkaamassa Raahessa. Lapsille on ollut aikaa paremmin ja jokunen kotiprojektikin ollaan saatu tehtyä.

Viime viikolla otettiin Pikkusiskolta vaippa pois ja aloitettiin kuivaksioppimisen tehoajo. Unilla ja kodin ulkopuolella vaippa vielä on käytössä mutta omien seinien sisäpuolella tyttö käyttää pikkuhousuja. Matot on alakerrasta ja Pikkusiskon huoneesta rullattu syrjään siivoamisen helpottamiseksi. Yllättävän hyvin pönttöön/pottaan pissiminen on alkanut sujumaan! Kakka tosin tulee toistaiseksi vain vaippaan. Tarrataulu täyttyy hurjaa vauhtia vaikka vahingoiltakaan ei olla täysin vältytty.


Alku lasten kanssa keskenään on ollut todella kankea. Pikkuveli on herättänyt öisin tavallista useammin ja aamulla herännyt kuudelta. Pikkuisten unet menevät vieläpä lomittain eli hereillä on aina vähintäänkin toinen. Uuden arjen kunniaksi Pikkuveljen päiväunet ovat palautuneet puolen tunnin torkuiksi. Kotihommien tekeminen on vaikeaa, kun lahkeessa roikkuu yksi eroahdistustaan märisevä vauva ja sen kerran, kun kumpikin pieni viihtyisi leikkien niin poika sotkee siskonsa leikit ja väliin on mentävä. Sikakalliin kantoliinan kyyti ei kuitenkaan vauvalle kelpaa. Tietenkään. 

Minulle muutokset ovat aina rasittavia ja uuden elämänrytmin tuoman stressin maksimoimiseksi tietysti kalenteri on tämän viikon osalta täyttynyt kaikella menolla ja tehtävillä. Lapsiperheen ikuisuusaihe eli vanhempien oma aika hakee paikkaansa ja tilaisuuksia siihen tuskin tulee aivan niin usein kuin muutamien viime kuukausien aikana. 

Tunnelmat ovat tällä hetkellä lievästi vittuuntuneet ja väsyneet.

Parempaa viikkoa teille lukijoille! 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...