keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Pikkuveli 8kk




Pikkuinen veli-vauveli kolkuttelee jo kohta yhdeksän kuukauden rajapyykkiä mutta vielä ehtii kertoa ensin kahdeksankuisen pikkuherran kuulumisia. Neuvolassa ollaan viimeksi käyty puolivuotiaana ja vielä täytyy odotella marraskuun puoliväliin, kun Metallimies vie poikansa isä-lapsi- neuvolaan. Uusia taitoja on silti opittu roppakaupalla. Seitsenkuisen pikkupojan kuulumiset näet täältä.


 Mitä kaikkea osaa tehdä meidän 8kk vauva?

 

Pikkuveli osaa kontata sujuvasti ja ottaa välillä aikamoisia spurtteja. Toisinaan käsien ja jalkojen synkkaaminen samaan tahtiin on vaikeaa ja muksahduksia nenälleen tapahtuu. Tympäisee vallan mahdottomasti sellainen pientä miestä! Istualleen nousu ja siitä pois pääseminen on jo rutiinia ja siksipä onkin ollut aiheen nostaa vaikeusastetta. Pikkuveli nousee seisomaan kaikkea mahdollista (ja mahdotonta) vasten ja nyt alastulokin sujuu jo hieman tyylikkäämmin kuin vähän aikaa sitten, jolloin se tehtiin rohkealla heittäytymisellä taaksepäin tai huudettiin niin kauan, että joku tuli auttamaan. 

Liikkuvainen poika ei tietenkään tyydy paikoillaan seisoskeluun vaan saattaa mennä pitkiäkin matkoja eteenpäin, jos vain on kokoajan jotain mistä pitää kiinni ja mieluiten kahdella kädellä. Meidän kulmasohvaa pitkin on mukava harjoitella tossun toisen eteen laittamista ja sohvan edessäoleva nahkarahi mahdollistaa uhkarohkean "from a to b"- tyylisen matkustamisen, joka vaatii yleensä pienen tuumaustauon kulmat kurtussa. Rahi liukuu huopatassuineen liukkaalla parketilla mukavasti ja nyt, kun Pikkusiskon kuivaksiopettelu on vaiheessa tehoajo, ei ole mattojakaan haittaamassa menoa. Kävelemisen alkeita siis harjoitellen! Brion taaperokärrykin palvelee uskollisesti jo kolmatta käyttäjäänsä. Metallimies kiristi renkaita niin, että kärry ei luiskahda alta pois vaikka sitä vasten nousisikin seisomaan. Muutamia hapuilevia askeleita Pikkuveli on uskaltautunut kärrynkin kanssa ottamaan mutta käsistä talutettaessa hän ei suostu kävelemään vaan istahtaa pyllylleen.

Eroahdistusta on jo ilmassa ja poika päästää riipaisevan itkun, kun näköpiiristä poistuu joko minä tai isä. Vierastaakin hän jonkinverran mutta aikansa tarkkailtuaan uskaltaa jo lähteä katselemaan vieraita. 

Jos sun lysti on..

 

.. kätes yhteen lyö! Meillä ei tätänykyä tarvitse tapahtua isojakaan asioita kun ainakin perheen nuorin antaa aplodit. Äkkiäkös kuoroon liittyy uudesta taidosta ylpeät vanhemmat ja ainakin Pikkusisko, joka kuvittelee tietenkin suosionosoitusten olevan häntä varten. Olen muutaman viime viikon aikana taputtanut niin, että iho kesii käsistä :D Käytiin yksi päivä kylässä ystäväperheen luona ja siellä löysin Pikkuveljen istumasta isojen peiliovien edestä itseään ihaillen ja taputtaen. Kunpa moinen itseihailu säilyisikin aikuisuuteen asti! Vaikka tiedänhän minä ettei vauva tiedä kuvajaisen olevan hän itse, hauska ajatus silti.

Toinen metallimusiikkia kuuntelevia isiä ja äitiä ilahduttava uusi taito on moshaaminen. Se ei ole niinkään perinteinen pystysuora päänheilutus ylhäältä alas vaan enemmänkin sivuttaisliike yhdistettynä pään puisteluun. Liike näyttää kaikesta huolimatta todella uskottavalta ja sopisi aivan mainiosti vaikka tuollaisenaan lemppari-metallibändin encore- vetoa hekumoimaan. Musiikkiinpa se liittyykin! Moshaaminen on kuin onkin Pikkuveljen tapa tanssia :) Kuinka miehekästä. Täytyy myöntää, että yhteyden hoksaaminen kesti allekirjoittaneelta hiukan. Yhdistin sen nimittäin ensin omaan lauluuni ja tulkitsin pään puistelun olevan jokin alkukantainen vauvankin hallitsema tapa karkoittaa epämiellyttävä ääni kuuloelimistä. Huonoa tykkäsin, totisesti. Sittemmin huomasin pojan toistavan tämän liikkeen myös lastenlaulujen soidessa ja sain ahaa- elämyksen. Näky on kieltämättä aika hauska, kun Pikkusisko tanssii tömistelemällä jalkojaan tai hyppimällä ja veljensä istuu lattialla vieressä puistellen päätään ja taputtaen :D

 

Mitä meidän 8kk ikäinen syö?

 

Mitä vaan näköjään :D Sisälle kantautuneet lehdet, minun kaavat näppärästi kaavakansion väleistä kaivettuna, aikakauslehdet tai mikä tahansa paperi ja myös pahvi. Ne vauvoille tarkoitetut pahvikirjat täytyy pitää piilossa sillä hampaita tekevä pieni tutkimusretkeilijä syö nekin. Syötäväksi kelpaamattomien tavaroiden ja asioiden lisäksi suuhun menee myös ruokaa. Omin käsin vieläkin. Määrät ovat melkoisen mitättömiä ja suomalaiseen tyyliin poika ei kauaa pöydässä viihdy. Mitään suurensuurta ravitsemuksellista merkitystä niillä määrillä on, mitä nielulle asti menee mutta onneksi tissittelyjä kertyy vielä ihan mukava määrä vuorokaudessa. (Kyllä, tuo 'mukava' tuolla oli tosiaan pikkuisen sarkastiseen sävyyn kirjoitettu ja tarkoitan sillä sitä yöaikaan tapahtuvaa juopottelua.)

Öisin vauva syö vieläkin usein. Ennen kuin itse menen nukkumaan, käyn syöttämässä pojan kerran tai kaksi ja öisin joudun heräämään vielä yhdestä kolmeen kertaa. Mielestäni se on noin isolle vauvalle jo usein mutta olen ehkä tottunut Pikkusiskon vauva-aikana liian hyvälle.

Pikkuveli on maistanut ainakin seuraavia: porkkanaa, bataattia, vesimelonia, avokadoa banaania, tuorekurkkua, riisiä, sipulia, kukkakaalta, perunaa, makaroonia, kaurapuuroa, leipää (tummaa ja vaaleaa), mangoa, päärynää, mansikkaa, naudanjauhelihaa, kananmunaa (mureketaikinassa sekä makaroonissa), lohta, kanaa, omenaa, aprikoosia, luumua, palsternakkaa, lanttua, punajuurta ja mustikkaa. 

Vaikka soseetonta linjaa ollaankin vedetty niin niitä pussisoseita poitsu on saanut imeskellä ja ne ovatkin varmaan olleet suurimpia kerta-annoksia mitä hän on syönyt. On helppo ymmärtää miksi sosetta syövät vauvat syövät helpommin suuria määriä nopeammin. Olen ajatellut tilata sellaisia kestokäyttöisiä sosepusseja joihin voisi itse tehdä välipalasmoothien. Säästyisi edes toisinaan siltä hirvittävältä sotkulta mikä syömisestä seuraa ja voisihan sellaisen helposti napata mukaankin, jos välipala syödään jossain toisaalla.

Vatsa on tahtonut mennä kiinteämmästä sapukasta kovalle ja sitä helpottaaksemme ollaan annettu luumua (sellaisesta sosepussukasta ja sitten kerran tosi kovaan vatsaan vellitutin kautta rintamaitoon sekoitettuna pullosta) ja sitten ollaan pidetty paremmin tissimaitoon keskittyneitä päiviä, jolloin kiinteä ruoka on unohdettu jos ei kokonaan niin ainakin vähennetty ruokailukertoja. On tuntunut toimivan. Yksi vinkki, joka on vielä kokeilematta, on saatu Facebookin BLW- ryhmästä. Sieltä suositeltiin minulle syötäväksi magnesiumia reilulla annoksella. Tämä varmasti toimisi omaankin vatsaan, joka sekin reistailee liian vähäisestä juomisesta johtuen. 

Hampaita on alhaalla kaksi, jotka poika teki yhtäaikaa kesällä reissussa ollessamme. Nyt toiset kaksi ovat tulleet ikenistä läpi ylös, keskelle eteen. Tahti on onneksi ollut rauhallinen, sillä jotenkin minusta tuntuu että tämä on tissiä purevaa sorttia..


Miten meidän 8kk ikäinen nukkuu ja minkälainen päivärytmi on?

 

Blogia seuranneet tietävät, että Pikkuveli ei ole ollut turhan tarkka päivärytmin luomiseen ja nukkumiseen liittyvistä asioista. Vielä viime kuussa kirjoitin, että  

"Meillä joko nukutaan enemmän tai vähemmän. Päiväsaikaan unia on joko kahdet tai kolmet, kestoltaan puolesta tunnista tuntiin, joskus tosi harvoin vauva nukkuu pidempiä unia."

Se on suurilta osin totta yhä tänäänkin. Sen verran muutosta on tapahtunut, että nykyään päiväunia on lähes poikkeuksetta kahdet ja ne useimmiten ovat kestoltaan jo puolta tuntia pidemmät. Eivät aina tietenkään. Sillä, nukkuuko poika ulkona vaunuissa tai sisällä sängyssä, ei oikeastaan ole merkitystä. Päivä alkaa yleensä seitsemän maissa ja ensimmäisille päiväunille on tarve yhdeksän ja kymmenen välillä. Niiden kestosta riippuu toisten unien ajankohta mutta pääsääntöisesti pieni mies jaksaa touhuta hereillä kolmesta neljään tuntia. Toisinaan toiset unet jäävät liian lyhyiksi ja ilta on yhtä selviämistä mutta pyritään sinnittelemään lähemmäs kahdeksaa ennenkuin lähden nukuttamaan pojan yöunille. 

Minusta tuntuu, että meillä on kokoajan joku flunssassa, paranemassa siitä tai saamassa uutta. Vauvakaan ei ole nuhalta säästynyt. Aina inhottavaa kun noin pieni sairastaa, kun ei oikein tiedä miten auttaisi. Tissittelytkin on hankalia, kun pikkuisen nenä on aivan tukossa. Yksi yö nukuttiin sipulinhajussa, kun ripustettiin pienessä puuvillapussissa silputtua sipulin sängynreunaan että poikasen nenä olisi pysynyt auki. Kyllä se helpotti mutta nukkumaanmennessä piti hetken totutella nakkikioskin tuoksuun :D Onneksi nuo nuhat ovat olleet nopeasti ohimenevää sorttia.

Nuorimmaiseni on herkkä, helpostireagoiva poika. Hän muistuttaa minua paljon aistiyliherkäksi todetun Isosiskon vauva-ajasta. Toisinaan arki kahden mesuavan isosiskon kanssa koettelee pientä ihmistaimea ja aika monta itkua päivän aikana kuuluu. Hän toisaalta käyttää omaa ääntänsä rohkeasti ja kiljahtelee paljon. Mutta onhan se tosi ettei oma ääni ota korviin samalla lailla kuin muiden ;)

Herkkä mutta aurinkoinen vauva on utelias tutkimusretkeilijä <3

 
Onko siellä lukijoilla kellään tällaista herkkisvauvaa, jolla tuntuu kaikki aistit olevan herkempiä? Uskotko aistiyliherkkyyksiin? 

maanantai 26. lokakuuta 2015

Vinkki polvesta rikkinäisten housujen elvyttämiseen

Lasten housuista menee ainakin meillä yleensä ensimmäisenä polvet rikki. Kesäaikaan varsinkin, kun ulkona rymytään pelkissä sisävaatteissa. Tämä vinkki tulee kesäaikaa ajatellen auttamattomasti myöhässä mutta voihan olla, että siellä on jollain viime kesältä vielä tallessa muuten hyviä housuja mutta polvessa on reikä. Jos ompelu sujuu edes pienemmissä määrin niin otapa tämä vinkki talteen :)

Isosiskolla oli kahdet muuten melkein uudet leggarit joihin tuli reikä oikeastaan samantien, kun ne ostettiin. En halunnut heittää housuja pois enkä tehdä perinteisiä polvipaikkoja (ajattele Röllipeikon housuja :D). Päälleommellut pyöreät polvivahvikkeet olisivat olleet yksi vaihtoehto, joista on kuva alla, mutta kapeisiin jo kasaan ommeltuihin lahkeisiin on tympeä alkaa tikkaamaan paikkaa päälle. Koko polven levyinen suora paikka, joka ylettyy sisäsaumasta sivusaumaan on myös yksi vaihtoehto mutta sivusaumattomiin leggareihin se pitäisi tehdä myös taakse.

Kuva H&M


Kuva H&M

Kuva Harakanpesäshop

 Aika paljon on nyt näkynyt kaupoissa housuja, joissa on erilaisia paikkaratkaisuja. Omatekemät paikkahousut eivät siis erotu katukuvasta liiaksi vaan ne ovat jopa muodikkaat! :)

Kuka tietää Papun, käsi ylös nyt! Rusettipipot, paikkaleggarit, you know the drill. Niihin ei meikämannella ole varaa todellakaan, joten tee-se-itse-versio on siinäkin mielessä hyvä ratkaisu. Monta kärpästä yhdellä iskulla! :)

Kuva Harakanpesäshop
Köyhän naisen diy- paput näyttävät tältä.


Nämä molemmat legginssit ovat sivusaumattomia, kuten aika monesti ostoset leggarit ovat. Ne ovat myös ohkaista trikoota, joka helposti menee rikki. Mainitsemisen arvoinen asia on, että matekoisia, laadukkaasta trikoosta tehtyjä legginssejä meillä ei ole hajonnut yksiäkään.

Nämä ovat superhelpot ja yksinkertaiset toteuttaa. Sisäsaumasta (ja myös sivusaumasta, jos sellainen on) ratkotaan omaa silmää miellyttävä pätkä auki. Minä leikkasin puoliympyrät vapaalla kädellä mutta housuun voi laittaa vaikka nuppineuloja merkiksi tai piirtää kangasliidulla linja, mitä pitkin leikkaa. Ajatuksena on siis tietenkin leikata se rikkinäinen tai kulunut osa pois. Irtileikattua puoliympyrää voi sitten käyttää kaavana kunhan muistaa lisätä saumanvarat. Minä leikkasin paikat vahvalaatuisesta joustocollegesta, joka taatusti kestää käyttöä paremmin. Seuraavaksi puoliympyrän muotoinen sauma ommellaan ensin ja sitten surautetaan sivusaumat kiinni. En tikannut paikan saumanvaroja miehustaan kiinni eivätkä ne ole meidän vaatteidensa tunnusta tarkkaa neitiä haitanneetkaan.

Voilá! :) Mielikuvitus vain on rajana minkälaisia kaikenlaisia paikkoja voi housuihin kehittää.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Lupaus on lupaus.

Maailma ei ole mustavalkoinen mutta minulla on valitettava taipumus nähdä se usein sellaisena. Olen liiankin ehdoton. Pidän säännöistä ja annetut lupaukset ovat minulle pyhiä. Sellaiset, jotka joku on antanut minulle ja sellaiset, jotka minä olen antanut jollekulle. Sokea uskoni lupauksen voimaan on jopa lapsellinen. Tiedänhän minä ettei annettuja lupauksia voi aina pitää vaikka kuinka tahtoisi ja yrittäisi. Tänään se ei onnistunut ja rikottu lupaus kirveli erityisen paljon.

Olin koko päivän suunnitellut vanhimman tyttäreni kanssa mukavaa yhteistä iltaa. Metallimies meni kosteisiin rientoihin ja tätä on Isosisko odottanut. Lupasin nimittäin joku aika sitten hänelle, että kun näin käy niin tyttö saa tulla äidin (ja vauvan) viereen nukkumaan. Nimittäin juuri siitä syystä, että vauva nukkuu samassa sängyssä en uskalla ottaa juopunutta ja tupakoinutta miestä viereen nukkumaan. Hän viettää yönsä sohvalla tai patjalla, kuten vietin minäkin, kun ensimmäisen kerran kävin juhlimassa Pikkuveljen syntymän jälkeen. 

Käytiin vuokraamassa elokuva. Päädyttiin Helinä- keijuun ja Mikä-mikä-hirviön arvoitukseen. Haettiin aivan hirvittävä määrä karkkia, tölkit Coca-colaa molemmille ja innostuttiinpa vielä ostamaan keksejä ja pikkupaketti herkkujuustojakin. Sattuupa nimittäin olemaan niin, että meidän nirsokerttu, joka ei suostu syömään mansikkaa, koska se on liian kirpeää syö kuitenkin riemumielin todella voimakkaan makuisia juustoja :D Metallimiehestä en juustonaposteluun seuraa saa, joten tämä tilaisuus oli aivan ainutlaatuinen ja Isosisko hykerteli innoissaan, kun riennettiin juustohyllylle: "kylläpäs sulla riittää karkkisia ideoita! Oot kyllä maailman paras äiti!" (sydän sulaa, tiedän!)

Sovittiin yhdessä ettei tästä suunnitelmasta puhuta mitään Pikkusiskon kuullen. Hohoteltiin autossa, että tämä on salaisuus, jonka kanssa joudumme elämään ikuisesti, buahahhaa! Meillä oli tosi kivaa jo iltaa suunnitellessa.
 

Isosisko sai olla ainokainen kuusi ensimmäistä elinvuottaan ja sitten pikkusisaruksia tuli kaksi nopeaan tahtiin. Hän kasvoi isoksi tytöksi aivan yllättäen ja ajan jakaminen lasten kesken tasaisesti on osoittautunut täysin mahdottomaksi asiaksi tässä vaiheessa. Isosisko jää väkisilläkin vähemmälle, kun vauva vaatii minua vuorokauden ympäri ja uhmaikäinen Pikkusisko osaa ottaa paikkansa hyvinkin äänekkäästi. Tiedän, että koululaiseni haluaisi viettää minun kanssani enemmän aikaa.

Arvatenkin nukkumaanmeno oli yhtä sirkusta. Pikkusisko on oppinut siihen, että hänen huoneensa ulkopuolella istuu joku niin kauan että hän nukahtaa. Pikkuveli nukahtaa rinnalle pimeään, hiljaiseen makuuhuoneeseen. Kun neiti uhmakas hoksasi että kukaan ei olekaan oven edessä istumassa, hän tietysti luikki sängystä karkuun. Vauva oli juuri nukahtamassa, kun taapero tallusteli oven rakoon hihittelemään.. Siitäkös se uni karkasi ja tuli takaisin vasta tuntia, kovaäänistä uhmaitkua, äidin liian kovaa puhetta ja raivokasta kellonvilkuilua myöhemmin saavuttaen ensin Pikkusiskon. Puoli tuntia myöhemmin uuvahti viimein vauvakin.

Koko operaatio söi yli kaksi tuntia. Kello oli pitkästi yli yhdeksän, kun hiivin isonpienen tyttöni huoneeseen. Hän istui piirtämässä ja minut nähdessään totesi: se siitä elokuvasta, vai? Kyllä siinä äidin sydän särkyi. Tuntui, että olen maailman paskin äiti. Liian vähän aikaa yhdessä, liian paljon riitoja ja nyt vielä petettyjä lupauksiakin. Tämä olisi ollut niin tarpeellinen juttu! Meille molemmille. Isolla tytölläni on jo niin fiksuja ajatuksia. Siitä on vuosia, kun olen illalla saanut rauhassa istua kainalossani esikoiseni.

Eihän tämä tietenkään ensimmäinen kerta ollut, kun jouduin sanani syömään. Tällä kertaa se vain osui tavallista kipeämmin. 

Loppujen lopuksi tyttöseni otti asian paremmin kuin minä itse. Lapsen kyky päästää harmituksesta irti on hämmästyttävä. Sovittiin, että yritetään katsoa elokuva huomenna. Peittelin reippaan tytön vauvan viereen nukkumaan. Sainkin jo huolella saunoneen paremman puoliskoni tekstiviestitse kiinni ja sovittiin, että huomenna saadaan Isosiskon kanssa mökittäytyä tytön huoneeseen elokuvaa katsomaan. Miten mukavaa! 

Päivitin oman henkilökohtaisen fb- statukseni ja kirjoitin miten pahalta tuntui pettää lapselle annettu lupaus. Masokisti minussa toivoi risuja ja osa minusta jännitti montako sankariäitiä löytyy polkaisemaan vielä syvemmälle suohon (let's face it, näitä on varmasti jokaisella kaverilistalla) kertomalla ettei ikinä pettäisi lapsen luottamusta. Yllätyin saamastani myötätunnosta. Useampi äiti lohdutti, että lunastamattomia lupauksia valitettavasti ehtii kertyä aikamoinen pino siinä vaiheessa kun pikku-tirpat lentävät pesästä omilleen. Samassa muistin kuinka vasta eräs tuntemani fiksu nainen sanoi, että äitiyden kärsimys ei poistu koskaan. Hän tarkoitti sillä sitä, että lapsemme tuntema tuska tuntuu aina omassakin sydämessä eikä sille voi mitään. Elämä on pettymyksiä täynnä. Mikä sen turvallisempaa kuin opetella kohtaamaan pettymys ja löytämään itsestä vahvuus siitä selviämiseen omassa kotona, turvallisen aikuisen läsnäollessa.

Minulla olisi paljon opittavaa lapsilta. Itse en käsittele pettymystä niin kypsästi kuin tyttäreni tänään. Minulla on täällä kotona toinen, joka opettelee käsittelemään pettymystä. Huutaa hurjana selkä kaarella, vollottaa suu ammollaan. Pieninkin jo pettyy ja suuttuu, kun otetaan lelu kädestä tai kun äiti tai isä menee näköpiiristä pois. On aika paljon meistä vanhemmista kiinni opettaa kuinka pettymyksiä tulisi käsitellä. Harmittaa, suututtaa, kiukuttaa ja se kaikki on okei. Tunteesta täytyy silti voida päästää irti. Antaa tulla ja mennä. 

Oppia ikä kaikki. Itse opin tänään paljonkin.

Mitä lapsesi ovat sinulle viimeksi opettaneet? Koetko usein tällaisia oivaltamisen ja ihailun hetkiä kuin minä tänään, kun ymmärsin kuinka kypsästi kahdeksanvuotias pystyi pettymyksen hoitamaan?

torstai 22. lokakuuta 2015

Mörönperse

Minä olen esteetikko. Tykkään kauniista asioista. Olen myös perfektionisti. Tykkään järjestyksestä. Voisi ajatella, että meillä on kotona kaunista ja siistiä. 

No ei.

Meillä ei ole koskaan siistiä. Ei ole siistiä edes silloin kun on juuri siivottu. Mistäkö se johtuu? Monestakin syystä. Yksi on se, että meillä on liikaa tavaraa neliöihin nähden. Kaikille tavaroille ei ole sitä sellaista paikkaa, joka olisi jokin muu kuin "sellainen taso, johon pikkuiset ei yllä." Minä tahtoisin, että missään ei olisi nähtävissä tavaroita lojumassa vaan että kaikelle olisi oma paikkansa jossain piilossa. Laatikossa tai kaapissa. Poissa silmistä, poissa mielestä. Toinen syy on se, että meillä on niitä pikkuisia joita lapsiksikin kutsutaan. Lasta ei sotku haittaa. Mitä enemmän rojua lattialla, sitä onnellisempia lapsia. Itse en pysty tavoittamaan tuota lasta itsessäni enää vaikka kovasti tahtoisin. Tai en oikeastaan tahtoisi mutta olisi siitä totisesti hyötyä. Kolmas syy on se, että allekirjoittanut ei ole koskaan tyytyväinen vaikka olisi kuinka siistiä. Jos ei muuta, niin ne sotkut siellä kaapissa tai se perusteellista jynssäystä odottava kylpyhuone nakertaa mielessä..

Remontti tehtiin, kun tähän muutettiin mutta kuka tahansa tietää, että kun kodin viimeinenkin nurkka on kondiksessa niin saa aloittaa alusta jostain toisaalta. Minua keskeneräisyys haittaa ja toistaiseksi uudistamista odottavat kohteet ärsyttävät.


Minä pidän myös valokuvista. Tykkään katsoa kauniita valokuvia ja epätoivoisesti yritän myös ottaa kauniita valokuvia. Aivan perusasioita valokuvan onnistumisen kannalta on tietysti hyvä kamera. Kiva miljöökin on plussaa, ja luonnollisestikin suostuvainen ja yhteistyökykyinen kohde, jos potrettia otetaan, on edellytys kuvan onnistumiselle. Mutta olipa kamera, miljöö tai kohde millainen tahansa niin kuva ei onnistu ellei valoa ole riittävästi.

Meillä on omituinen asunto. Portaikossa on valoa paljon ja yläkerran aulassa kohtuullisesti, kaikkialla muualla sitä on liian vähän käytännössä aina. Olohuoneessa ja alakerrassa yleensä, jossa suurin osa päivästä lasten kanssa vietetään, on useimmiten turha edes yrittää ottaa järjestelmäkameralla kuvia. Ne ovat pääosin heilahtaneita, joka on kuvassa sellainen asia ettei sitä saa kuvanmuokkausohjelmalla paranneltua. Pikkuisen liian tumman kuvan saa pelastettua, samoin hieman ylivalottuneen. Valkotasapaino on helppo korjata ja kuvan rajaaminen (eli se perkeleellinen sotku kuvasta pois) on simppeliä. Tärähtänyttä kuvaa ei korjaa mikään. Kun kamera korjaa puuttuvaa valoa pidentämällä valotusaikaa, ei kahdeksan kuukauden ikäinen kohde välitä tästä faktasta paskaakaan vaan heiluu kuten ennenkin. 

Vie se poika sinne portaikkoon tai yläkerran aulaan sitten, ajattelee siellä ratkaisukeskeinen lukija. Nyt voidaankin sitten palata siihen siisteysasiaan ja ottaa turvallisuusnäkökulmat esiin. Portaikko on varsin turvaton paikka liikkumaan opettelevalle pienelle ihmiselle ja se yläkerran aula on meidän pyykinlajittelukeskus. Kaksikerroksisessa kodissa on se hyvä puoli, että tiukassa tilanteessa voi alakerran sotkut nopsasti siivota vaikka yläkertaan piiloon. Huono puoli siinä on se, että meillä siitä on tullut melko pysyvä ratkaisu. Sotkuisesta yläkerrasta siis. Siellä on sotku silloinkin vaikkei alakerran kaaosta olisikaan siirretty sinne. Lasten makkarit ovat siellä ja niissä siivoaminen on yhtä hedelmällistä kuin sotiminen rauhan vuoksi. Useimmiten sotku leviää niistä onnellisesti myös mainitsemaani valoisaan aulaan. Sen valtaisan pyykkivuoren kaveriksi. Joka on siinä siksi ettei meillä ole kodinhoitohuonetta. 


Asumme sen verran ahtaasti, että tällainen ratkaisu tarvitsisi sellaisen emännän hallinnoimaan, joka tekee asiat viipymättä ja yhden kerrallaan alusta loppuun. Itse edustan sitä tyyppiä, joka lykkää pakollisia hommia ja askartelee kaikkea turhaa. Pyykit odottavat viikkaamistaan, kun minä järjestän vanhoja valokuvia. Ruoka odottaa tekijäänsä, kun minä olen harhautunut järjestelemään lipastoa. Kukkapenkit odottavat yhä edelleen tekijäänsä, koska minulla on ollut kiire pitäytyä asian suunnittelemisessa. Raivostuttavaa tällainen. 
Näitä tällaisia suunnittelemattomia blogitekstejäkin voisi kirjoittaa useammin, jos olisi koneella jotain random- kuvia joita laittaa kuvitukseksi. Minusta on köpöä, jos ei ole laittaa kuvia tekstin sekaan. Ompelukset on pakko muistaa kuivata päiväsaikaan, kun apulaisiakin on oikein kolmin kappalein hankaloittamassa hommaa. Illalla kuvattu hienokin tekele näyttää nilkulta, kun valoa ei ole tarpeeksi. Liian himmeät lamputkin meillä! Piru vieköön, miksi ne eivät ole kirkkaammat!

Meillä on liian ahdasta ja pimeää. Terveisiä mörönperseestä.

PS: olisi ajatuksena, että tämä tilitys toimisi kimmokkeena vaihtaa lamput kirkkaampiin, pyrkiä hanakammin tuohon ihanneminään eli siihen emäntään, joka tekee eikä meinaa ja ehkä jopa hankkiutua ylimääräisestä materiasta eroon :D

PPS: tämän kirjoittaminen todellakin auttoi vaikken sitä silloin ehtinyt julkaisemaan (kun ei ollut niitä kuvia silmänruoaksi!) ja nyt meillä on kirkkaammat lamput valaisimissa ja uusi valkoinen valaisin olohuoneessa, jeee!! Loppujen lopuksi valitsin postaukseen kesällä ulkona otettuja kuvia, jotka eivät liity aiheeseen millään lailla :D

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Imetystarinoita osa 2


"Oi sinä äiti kantajainen,
makean maidon antajainen,
imettäjä ihanainen."
Karjalainen sananlasku

Hyvää imetysviikkoa! Viime viikolla vietettiin Kantoliinaviikkoa ja vaikka pyhä tarkoitus oli laittaa juttua kantamisesta ja meidän perheen kantovälineistä (iik, mulla on uusi liina ja se on iiiiihana!) niin aikomukseksi jäi. Koska kesäkuussa aloitin "juttusarjan" mun imetystarinoista niin jatketaanpa sillä teemalla. Ensimmäisen imetystarinani, kahdeksan vuoden takaa, voit lukea täältä.

Ensikosketukseni imettämiseen ei ollut miellyttävä eikä minulla ollut riittävästi tietoa onnistuakseni siinä. Ensimmäinen imetystaipaleeni päättyi jo vauvan ollessa noin neljän kuukauden ikäinen, joka oli laitokselta lähtien ollut osittaisimetystä. Minulle jäi käteen imetyspettymys.


Kun saatiin odotetut kaksi viivaa raskaustestiin syyskuussa 2012 ja vauvan tulo alkoi pikkuhiljaa todeentumaan, aloin miettimään imetystä. Aiempaa pettymystäni, epäonnistumistani ja mitä haluaisin tehdä toisin. Minulle oli selvää, että haluan imettää. Päätin jo tuolloin, että tähtään suositukseen eli kuuden kuukauden täysimetykseen ja osittaisimetykseen kiinteän ruoan ohella vähintään yhden vuoden ikään asti. Aloin pikkuhiljaa ottamaan asioista selvää. Luin imetyksestä netistä ja kirjoista. Puhuin asiasta neuvolassa. Jouduin huomaamaan, että surullisen iso osa imetystä koskevista perusfaktoista eivät olleet minulla hallussa ja ymmärsin miksi Isosiskon imetys meni aikoinaan pieleen. Se, että löysin imetystaipaleen lässähtämiseen konkreettisen, järkevän syyn, auttoi osaltaan hyväksymään menetyksen ja sisuunnuin entisestään yrittämään kovemmin uuden vauvan kohdalla.

Odotusaikana poiketen ensimmäisestä raskausajastani, ensimaitotipat loistivat poissaolollaan. Olin huolissani. Pelkäsin sen olevan merkki siitä ettei maitoa tulisi tai jos tulisi, niin sitä tulisi kitsaasti. Vähänpä tiesin. Myöhemmin olen oppinut, että odotusaikana tulevilla maitotipoilla tai sillä ettei niitä tule, ei ole mitään tekemistä maidonnousun, maidon määrän tai maidon riittävyyden kanssa.  

Lasketun ajan lähestyessä kaksi korviketetraa muutti meidän kaappiin asumaan, kaiken varalta. Pesin tallessa olleet tuttipullot ja ostin uudet tuttiosat. Jos vaikka maito ei riittäisikään. Nyt tiedän, että mikäli vauvaa imetetään vauvantahtisesti eli aina kun hän haluaa, kellonajasta tai viimeisimmän syötön ajankohdasta välittämättä maito riittää kyllä.

Synnytys käynnistettiin, kun raskaus oli edennyt kymmenen päivää ohi lasketun ajan. Se eteni rivakasti ja toivomuksieni mukaan pärjäsin kuin pärjäsinkin ilokaasulla ja kohdunkaulan puudutteella. Vain alle viisi tuntia säännöllisten supistusten alettua, syntyi kahdella ponnistuksella reippaasti itkeskelevä tyttövauva. En malttanut odottaa, että saan vauvan rinnalle ensimmäistä kertaa! Tunsin olevani varmempi ja lyhyen synnytyksen jäljiltä voimissani. Muistan riemuinneeni, kun kätilö kertoi ettei ainoatakaan tikkiä tarvitse laittaa. Kun pieni tyttönen nappasi rinnasta kiinni, oli hetki täydellinen. Kipua ei tuntunut, kätilöt antoivat minun, Metallimiehen ja uudenuutukaisen tyttösemme nauttia kauniista hetkestä keskenämme. Tuntui hyvältä, että saatiin tehdä asiat omaan tahtiimme ja itse. Hapuillen ehkä mutta silti itse. 

Ensi-imetyksellä
Pikkusisko oli myös isokokoinen vastasyntynyt, kuten oltiin osattu odottaakin. Hän painoi syntyessään 4 250g ja oli 52cm pitkä. Vauva jäi kuitenkin alle maagisen neljän ja puolen kilon rajan ja tarkkaan sokeriseurantaan ei ollut tarpeen ryhtyä. Paine antaa lisämaitoa hellitti. Suloinen neiti oli rauhallinen ja vähään tyytyväinen vauva. Toki hän oli rinnalla paljon mutta ei läheskään niin paljon kuin seuraajansa vajaa kaksi vuotta myöhemmin.. Hoitajat tarjoutuivat ottamaan vauvan, jotta saisin nukkua mutta minua ei väsyttänyt ja siksi toisekseen: sain kyllä nukkua. Sain huutia ensimmäisen yömme jälkeen, kun en ollut herättänyt vauvaa syömään. En tiennyt että näin olisi tullut toimia. Tyttö oli vedellyt tyytyväisenä unia. Viisastuin myöhemmin, kun sain tietää, että vastasyntyneen sokeriarvojen (ja tietysti myös maidonnousun) kannalta on edullista syöttää vähintään neljän tunnin välein. Syöttöpunnituksessa hän sai kuitenkin kelvollisen määrän maitoa ja painonlaskukin oli sallitun rajoissa. Kotiin päästiin, kun tyttö oli kahden päivän ikäinen.

Ja sattuuhan se. Imettäminen nimittäin. Ensimmäisten vuorokausien aikana imettäessä tulevat jälkisupistukset ovat kammottavia. Nännit kipeytyvät valtavasti yhtäkkisestä rasituksesta ja maidonnousu on ilahduttava mutta tosi tukala tapahtuma. Tiesitkös, että monille äideille nousee jopa kuume, kun maito tekee tietänsä tisseihin? Se harvoin kestää vuorokautta kauempaa mutta on tosi ikävä lisä muutenkin kipeään olotilaan. Tiiliskivitissit naurattavat aina ennen maidonnousua ja sitten hyvän aikaa sen jälkeen, mutta tätä lukevat miehet, ilimanen vinkki: vitsit silikooneista harvoin naurattavat maitoisia äitejä, joille nukkuminen missä tahansa asennossa on vaikeaa ja jopa liikkuminen tekee kipeää.

Kipu kuitenkin hellittää. Maidonnousuun liittyvä turvotus ja särky ei onneksi kestä kuin muutamia päiviä ja nännitkin sopeutuvat uuteen työhönsä oman kokemukseni mukaan vajaassa kahdessa viikossa. Tuntuuhan se aika pitkältä silloin, kun pelkää vauvan rintaan tarttumista ja vuodattaa kyyneliä pesulla, kun vesisuihku osuu kipeään rinnanpäähän mutta se helpottaa. Jos vauvan imuote on kunnossa kipu on pian muisto vain.

Pikkusiskon imuote oli toisella rinnalla ihan hyvä mutta jostain syystä en koko imetysaikana saanut toiselle puolelle kunnollista imuotetta opetettua ja imetys siitä rinnasta (kutsuin sitä petturitissiksi :D) sattui aina pikkiriikkisen. Imuotetta jouduin useastikin korjailemaan kummaltakin puolelta ja rikkomaan imua tuon tuostakin. 


Vauva söi täsmällisesti kahden tunnin välein paitsi silloin kun nukkui viiden tunnin monsteriunia. Minä olin tietysti tyytyväinen helposta vauvasta, joka hereillä ollessaankin kujersi hymyillen, ja monet jo epäilivät ettei tyttö edes osaa itkeä. Täysiä öitä neiti nukkui satunnaisesti heti syntymästään lähtien ja muutaman kuukauden ikäisenä se oli melkeinpä sääntö. Toki hänelläkin oli yöhulinoita silloin tällöin ja liikkumaan oppiminen huononsi yöunia. 


Neuvolasta saatiin melkeinpä aina noottia huonosta kasvusta. Jääräpäisesti kieltäydyin antamasta lisämaitoa tai aloittamasta soseita neljän kuukauden iästä. Enkä todellakaan aikonut antaa velliä (jonka ravintoarvot ovat muuten mitättömät) kolmen kuukauden ikäiselle. Tyttö oli tyytyväisin vauva, jota olin koskaan nähnyt. Hän ei vaatinut ruokaansa naama punaisena kirkuen. 

En ole ylpeä härkäpäisyydestäni. Koskaan emme saa tietää mutta olen usein miettinyt miksi en tehostanut imetystä. Olin varmastikin lukenut asiasta. Miksi minua ei neuvolasta kehotettu tehostamaan imetystä, kun saatiin taas kerran seuraavaa painokontrolliaikaa? Lääkäri kuitenkin aina sanoi kasvun olevan normaalia ja normaalivaihtelussa mutta ymmärsinhän minä itsekin, että se meni alle suositusten. Se meni alle minimisuositustenkin, usein. Nautinko liikaa helposta elämästäni etten halunnut nähdä enempää vaivaa? Haluaisin uskoa, että ajattelemalla noin olen itselleni liian ankara.

Tähtäimessäni ollut puolen vuoden täysimetys toteutui ja puolivuotiaamme alkoi maistelemaan kiinteää ruokaa. Keittelin soseita ja siinä ohessa tyttö naposteli omin käsin. Hän söi aivan mukavia määriä ja kävi rinnalla useita kertoja päivässä. Päätimme, että kun puolen vuoden tavoite tuli täyteen, saa Metallimieskin osallistua vauvan syöttämiseen ja satunnaiset korvikesatsit pullosta ovat aivan ok. Koska minulla oli käytössä vain käsipumppu ja sillä pumppaaminen oli hidasta, enkä kovin helposti pumpulle herunut, omaa maitoa en ollut pakkaseen kerännyt alun maidonkerääjä-ylivuotoja lukuunottamatta. Ne olivat nopeasti loppu. Melko pian tavaksi tuli, että ennen vauvan laittamista yöpuulle hän sai isänsä syöttämänä korviketta. Korvikemaitoa Pikkusisko sai myös silloin, kun minulla oli jokin meno enkä päässyt kotiin vauvaa syöttämään. Lapsentahtisesta pulloruokinnasta en ollut tuolloin kuullutkaan, valitettavasti. 

Tammikuussa, Pikkusiskon ollessa reilun puolivuotias, teimme positiivisen raskaustestin. Olime toivoneet uutta vauvaa pian, mahdollisimman pienellä ikäerolla. Jouduimme kuitenkin pettymään, sillä ensimmäisessä ultrassa ei sykettä löytynyt, vain tyhjä ruskuaispussi. Uusintaultra viikon päästä toisti saman näyn ja sain ajan naistentautien osastolle kohdun tyhjennykseen. Jouduin olemaan osastolla yötäkin, kun kohtu ei suostunut tyhjentymään ja palaamaan osastolle vielä kotiutuksenkin jälkeen todella runsaan vuodon takia. Tästä koitui valtavasti stressiä ja poissaoloja imetettävän luota.

Kun Pikkusisko oli yhdeksän kuukauden ikäinen, minä menin ompeluleirille. Olin siellä kaksi yötä. Tuolloin vauva sai kotona korviketta. Minulla oli pumppu leirillä mukana ja pumppailin pahimmat kiristykset pois ompelun lomassa. Meitä oli useampikin imettävä siellä ja porukalla pumppailimme ja juttelimme niitä näitä, hauska muisto :)


Pian minulla oli kymmenen kuukautinen vauva, joka raivostui aina nähdessään rinnan. Yritin yöllä, yritin päivällä. Hiljaisessa, meluisassa. Harhautin, lauleskelin, tanssahtelin. Luovutin ja annoin korviketta. Päättelin, että vauva tahtoo vieroittaa itsensä. Sittemmin ymmärsin, että alle vuoden ikäinen vauva ei totisesti vieroita itse itseään. Äidinmaito tai korvikemaito on alle yksivuotiaan pääasiallista ravintoa.

On ironista, että vasta jälkeenpäin ymmärsin toisenkin imetystaipaleeni loppuneen ennenaikojaan aivan saman syyn vuoksi kuin ensimmäiselläkin kerralla: maito ei riittänyt. Pikkusisko oli vähään tyytyväinen vauva, joka ei pitänyt itsestään meteliä. On todennäköistä, että en osannut tulkita tytön hienovaraisia vihjeitä nälästä. En nähnyt ensimmäisiä nälän merkkejä ja nälän ollessa iso vauva uuvahti rinnalle pian siihen päästyään, kun oli joutunut ponnistelemaan niin paljon saadakseen ruokaa. Imetysvälit olivat öisin liian pitkiä. Puolen vuoden rajapyykistä eteenpäin pullosta annettu korvikemaito vähensi rintojen saamaa maitotilausta ja yöimetyksetkin loistivat poissaolollaan. Uusi raskaus vaikuttaa usein niin, että maito on väliaikaisesti hieman tiukemmassa ja tuulimunaraskauden ja kohdun tyhjennyksen aiheuttama stressi, suru ja poissaolo varmasti osaltaan vaikuttivat asiaan myös. Viimeinen niitti oli ompeluleirillä vietetty kaksi vuorokautta, jolloin en pitänyt jo dramaattisesti vähentynyttä maidontuotantoa yllä huolellisella ja säännöllisellä pumppaamisella. Vauva kieltäytyi rinnasta, koska joutui siinä tekemään työtä verraten siihen kuinka helposti maito pullosta tulee.

Imetys on sitovaa puuhaa. Se on luonnollista mutta vain harvoin todella helppoa. Imetyksen sudenkuopat voi välttää, kun tietoa on riittävästi. Minulla ei ollut tietoa riittävästi vieläkään vaikka paljon olinkin ottanut asioista selvää. 

Älä jää yksin, hae apua ongelmatilanteisiin. Imetyksen tuki ry:llä on Facebookissa aivan loistava ryhmä, jossa tukiäidit vastaavat tukipyyntöihin parhaimmillaan vuorokauden ympäri ja vertaistukea on roppakaupalla. Sinne löydät tästä. Toinen paikka, josta tietoa löytyy valtavasti on erään tukiäidin henkilökohtaisesti ylläpitämä Facebook- sivusto Imetys - kolmen kauppa. Sieltä löytyy tiivistettyä tietoa tietokuvien muodossa, jotka on allekirjoittanutta auttaneet useammankin kerran. Kolmen kaupan sivuille pääset tästä. Kolmas imetysapua antava taho on kahden kätilön ylläpitämä Facebook- sivusto iHmetys - sosiaalisen median imetystukiryhmä. Löydät ryhmän täältä. iHmetys on muuten ensimmäinen Facebookiin perustettu imetystukiryhmä vaikka ITUn sivusto nopeasti ajoikin jäsenmäärällään pienen ryhmän ohitse. Sieltä olen ensimmäisiin ongelmiini vastauksen saanut :)

Kasvusta vielä sen verran, että tyttö on vieläkin hoikka kuin mikäkin. Aina välillä katson kapoista tytärtäni, jolle on vaikea löytää riittävän kapean mitoituksen housuja, ja mietin olisinko imetystä tehostamalla voinut kääntää kasvun parempaan suuntaan. Mahdotonta sanoa. 

Tällainen oli toinen imetystarinani. Itselleni iso onnistuminen oli puolen vuoden täysimetys ja harmitus ennen vuoden ikää päättyneestä imetyksestä on pienempi, kun tiedän pääseeni jo paljon paljon pidemmälle kuin ensimmäisellä kerralla. Oppia ikä kaikki, kolmas imetystarina on vielä kesken ja jatkuvasti opin imetyksestä lisää. 

Tämä kuva on otettu maaliskuun 22. päivä. Imetystaipaleemme on tuolloin ollut loppumaisillaan ja tämä on viimeisin niistä vähäisistä imetyskuvista, mitä minulla on Pikkusiskon ajalta.

torstai 8. lokakuuta 2015

Roosa Nauha- huutokauppa 9.10.2015

Ompeluryhmä Saumanvara järjestää Facebookissa taasen huutokaupan, jonka tuotto menee kotimaiseen rintasyöpätutkimukseen. Hyvällä asialla siis! Osallistuin huutokauppaan ensimmäistä ja toistaiseksi ainoaa kertaa toissavuonna. Viime vuonnakin ompelin pikkuisen tilkkupeiton, jonka aioin laittaa huutokaupattavaksi mutta tuotos ei vastannut omia muiden käyttöön menevien tuotteiden laatustandardeja enkä ehtinyt enää ompelemaan muuta. Tänä vuonna päätin sitten osallistua kahdella tuotteella, kun viime vuosi jäi välistä tyystin.

Täällä on kuvia ja kertomus Kiukkupyllyt- trikoosta tehdystä paidasta. Vaikka kuosi onkin ensimmäinen tosi-ihastukseni kangasmaailmassa, en siltikään ole osannut pukea paitaa kertaakaan Pikkusiskon päälle. En jaksa uskoa, että se eksyisi Pikkuveljenkään käyttöön tulevaisuudessa. Tiedän kuosin olevan haluttua tavaraa ja toivon tietysti, että laittamalla sen huutokauppaan saisin sillä "lypsettyä" mukavan summan rahaa tärkeälle asialle.


Vartavasten huutokauppaan ompelin bodyn. Harmaa-vaaleanpunaisessa bodyssa on kokona 74cm. Itse tykästyin tuotokseeni kauheasti ja luulenpa, että body on kaikista ompelemistani bodyista siisteimmin tehty ja huolitelluin. Kiva, että onnistuminen tuli juuri nyt, kun vaate pitäisi saada suurimmalla mahdollisella summalla kaupaksi :)


Kiukkis- paita on minusta unisex ja käy tytölle tai pojalle. Bodyn miellän tytölle vaaleanpunaisen värin takia mutta muutoin pidin matalaa profiilia ja tein mahdollisimman yksinkertaisen mallin, joka olisi helppo yhdistää vaikkapa kuviolliseen alaosaan. Teki mieli intoutua tekstiilitussien kanssa mutta siinä on aina riski ryssiä koko homma ja siksipä jätin tussi-ilottelut omien mukuloiden vaatteisiin.

Saumanvaran sydämestä - Roosa Nauha- huutokauppa 9.10.2015- ryhmän löydät tästä (klik!). Tulepa mukaan ja tuhlaa pikkuisen (tai pikkuisen enemmänkin!) ja anna tukesi rintasyövän vastaiseen taisteluun. Kansiot ovat jo täyttyneet mitä upeimmista taidonnäytteistä!

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Minttua ja harmaata Poikaselle





En ole päässyt ompelemaan viikkoihin, joten ompelutuskaa helpottaakseni kirjoitan asiasta :D 

Nanun loppuunmyynnistä ostin minttupohjaista O-ou- trikoota ja siitä tein aiemmin täällä näkyvän bodyn. Sitä jäi pikkuisen ja koska tykästyin kankaaseen kauheasti niin halusin siitä ommella toistamiseenkin. Pikkuruisesta palasesta sain vielä paitabodyn, kun laitoin kaveriksi valkoista trikoota hihoihin ja alubodyksi. Yhtenäistääkseni bodya applikoin kankaasta leikatut hahmot hihoihin. En saa tiheää tikkiä siistiksi sitten millään ja tässä oli niin paljon tiukkoja kurveja, että jälki ei miellytä silmää sitten yhtään. En kuitenkaan uskaltanut purkaa, koska pelkäsin että valkoinen puuvillatrikoo reikiintyy. Bodyn kaavana Kisuliinista ja Sausage dogista tehty sekoitus.





Housut ja jumppis on ommeltu Noshin unelmanpehmeästä, paksusta ja tosi joustavasta joustocollegesta. Tätä melkein haluaisin tilata lisääkin! Tuntu on sellainen, että kestää taatusti konttaamista ja pesuissa ei ole ainakaan vielä mennyt miksikään. Olikos tämä vielä luomuakin? Housut on tehty Ottobren Tiikeri- kaavalla. 

Jumpsuit on samaisesta Noshin collegesta tehty Ottobren Nukkumatti- kaavalla, johon on lisätty huppu ja kuositeltu tuollaiseksi vinovetoketjumalliksi. Kirjoittamani ohje kaavan muuttamiseksi vinovetoketjulliseksi löytyy täältä (klik!). Resori on sekin Noshin. Sulka on leikelty mustasta silityskalvosta ja monta kertaa silitelty uudelleen kiinni. En pääse silityskalvojen kanssa sinuiksi sitten millään!

Toinen body sai innoituksensa Metsolan Cut collectionista enkä ole ainoa, joka samaisesta mallistosta on inspiroitunut. Harmaa joustocollege on Emelin loppuunmyynnistä ostettu ja nämä palat jäivät yli jegginseistä, jotka ompelin itselleni. Body on tehty Kisuliinin kaavalla. 


Mintun ja harmaan yhdistelmä on minusta ihana, kuten varmaan huomasittekin :D Tässäkin asiassa pitää näköjään vetää överiksi ja kyllästyä kunnolla ennenkuin voi siirtyä kuluttamaan jotain muuta väriä loppuun. 

Näin talvea kohti mentäessä tummemmat värit ovat alkaneet viehättämään. Tummansininen, tumma violetti tai luumu ja jopa viininpunainen (iso huutomerkki tähän) viehättää jossain määrin. Olen myös saanut itseni kiinni tykkäämästä meleeratusta beigestä, jota löytyy yhdestä ostosesta bodysta Pikkuveljen lipastosta ja eilen katselin hennesin sivuilta kivaa nappilistabodya, joka sekin oli samaa sävyä. Beige on ollut nimittäin inhokkilistalla jo vuosia! Kaikkea sitä :)

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Välineurheilija täällä moi!

Kerroin täällä, että minä ja Isosisko ollaan nyt höyrähdetty hirnuviin ystäviimme ihan totaalisesti. Heppatyttö minussa, joka uinui vuosikymmenen, heräsi pari viikkoa sitten kun vein tytärtä ratsastamaan. He(l)pollapa heräsi.

Minä olen pahimman sortin välineurheilija ja minusta asianmukaisten välineiden hankinta on osa hupia. Mikäpä sen mukavampaa kuin selailla netistä ja etsiä livekirpuilta uuteen harrastukseen soveltuvia välineitä sillä välin, kun odottelet että pääset harrastamaan. Käsityöihmiset siellä ruudun toisella puolella ymmärtänevät vertauksen kangas- ja lankahamstraukseen ;)

Sen lisäksi on totisesti eri asia ratsastatko liukkaat puuvillahanskat kädessä vai oikeista paikoista vahvistetut näppylähanskat kädessä. Oma lukunsa on sitten ratsastukseen tarkoitetut nahkahanskat, jotka on lupa ostaa vasta sitten kun harrastus on ollut osa elämää jo pidemmän aikaa kuin kaksi viikkoa. Kengilläkin on väliä. Ratsastaessa tulisi olla sellaiset kengät, joissa on erottuva kantaosa. Kumisaappaat käyvät mutta eivät tietenkään ole ratsastussaappaiden/ratsastuskenkien veroiset. Voithan juosta tennareillakin mutta juoksuun tarkoitetut lenkkarit ovat kuitenkin mukavammat. Kuntosalillekin on kivempi mennä, kun päällä on hengittävät trikoot ja toppi paksujen collegehousujen ja märkänä kylmältä tuntuvan puuvillateepparin sijasta. 

Kyllä te tiedätte. 

Vaikka voin ostokseni oikeuttaa yllämainitsemillani tavoilla, silti näissä asioissa ainakin allekirjoittaneen kohdalla ei järjellä ole juurikaan sijaa. Mutkumähaluun on vaakakupissa painavampi. Mukava silti että ostoksista on hyötyäkin!


Kuten kaikki harrastuskamppeet myös ratsastusvälineistö on kallista paskaa. Halvimmatkin kumiset saappaat ovat normaalihinnalla Kärkkäisellä 29,90e. Ratsastuskenkien hinnat lähtevät noin 40e ja talvikelpoiset maksavat tietenkin enemmän. Kokopaikkahousut Googlettelulla halvimmat, jotka löysin maksoivat nekin melkein 40e. Kypärät näyttäisivät olevan 30e ylöspäin. Turvaliivit kustantavat jo enemmän, 80e tietämillä halvimmat. Laatu tietysti maksaa ratsastusvarusteissakin ja siiätä saa aina pulittaa pikkuisen enemmän. Perustason tarvikkeisiinkin uppoaa jo sievoinen summa rahaa, hifistely maksaa extraa ja kilpailuhommat ovat jo oma lukunsa. Jo pelkkä ajatus siitä, mitä hevosen tarvikkeet ja ylläpitäminen maksavat.. huhhuh, kirpaisee.

Kaikeksi onneksi on second hand- tarvikkeet. Kirpputorit sekä netissä että livenä ovat korvaamattomia apureita edullisempien harrastusvälineiden hankkimisessa. Ensimmäisenä minua vastaan "käveli" Isosiskolle sopivat ratsastushousut Raahessa kirpputorilla. Tallin omistajalta sain vinkin, että paikallisessa Agrimarketissa on loppuunmyynti ja ennen omaa ensimmäistä tuntiani piipahdin katsomassa olisiko ratsastussaappaita edullisesti. Eipä ollut mutta Horzen talvikelpoiset tallikengät ostin. Kypärän Isosiskolle löysin täältä oman kylän Kirppis Ruususelta. Kypärää tosin useimmiten saa tallilta lainata mutta oma on aina oma. Kärkkäiseltä ostin uutena minulle ja tytölle kummallekin halvimman mallin ratsastushanskat. Ohuet, puuvillaiset, pikkurilli- ja peukalovahvikkeella ja näppyläpinnalla. Toissapäivänä pääsin käymään Sikapäivillä uudestaan aivan itseni kanssa ja kun sovitusrauhakin oli, niin kokeilin alerekistä ratsastushousuja ja chapseja. Ne ja paksummat syysratsastushanskat Isosiskolle lähtivät mukaan.



Kaiken kaikkiaan rahaa on mennyt:

~ Ratsastushousut Isosiskolle 10e
~ Tallikengät minulle 20e (ovh 38e)
~ Kypärä Isosiskolle 5e
~ Ratsastushanskat molemmille 5e yhteensä (2,5e pari)
~ Ratsastushousut minulle 10e (ovh 59e)
~ Chapsit minulle 5e (ovh 35e)
~ Paksummat ratsastushanskat Isosiskolle 3,90e (ovh 13,90e)

yhteensä: 58,90e

 Tuolla hinnalla en olisi saanut edes uusia ratsastushousuja itselleni normaalihinnalla. Vielä etsinnässä on kypärä minulle itselleni ja turvaliivi tytölle. Jos jostain löytyy edullisesti turvaliivi minullekin, saatan senkin ostaa. Talvea varten Isosiskokin varmasti tarvii lämpimämmät ratsastuskengät. 

Aika edullisia löytöjä vai mitä sanotte? Ostatko sinä paljon kirppiksiltä?

PS: Tänään pääsin taas ratsaille ja todellakin, jotain oppia oli jäänyt viime kerrasta päähän sillä se sujui hippasen paremmin. Nyt on jalat taas kipeänä, eivät ne ehtineet toipua edellisestäkään kerrasta. Mitenhän ihmeessä sitä taas torstaina saa itsensä punnerrettua takaisin satulaan, varsinkin kun sitten pitäisi päästä yli kymmenen senttiä korkeamman pollen päälle? :D
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...