lauantai 28. helmikuuta 2015

Timantteja

Pikku Piltin Sweet Diamond- trikoo on aivan ihanaa vaikka kankaan pohjaväri ei suoranaisesti suosikkeihini kuulukaan. Tai kuulunutkaan, nyt sille on jotenkin lämmennyt ja se näyttää hyvältä muuallakin. Myöhästyin totaalisesti, kun trikoo tuli myyntiin ja jäin nuolemaan näppejäni. Onneksi ompeluryhmäläiseni halusi omasta palasestaan eroon ja ehdin ensimmäisenä ilmaisemaan ostohalukkuuteni.

Puolivahingossa tein mekkobodyn. Puolivahingossa siksi, että kangasta leikatessa sattui pääsemään aivopieru juuri kriittisellä hetkellä ja suunnitelma nappilistallisesta huppumekosta muuttuikin huputtomaksi mekkobodyksi. Tekele on ompeluratkaisuineen melkoinen strömssäys mutta nätti se on äidin pikku timantin päällä :)




Kaavapohjana on Ottobren 1/2014 Mr. Little muokattuna. Hihat muokkasin resorittomiksi pidentämällä niitä Kisuliinista suuntaa katsoen ja niistähän tuli mojovat gorillahihat! Minä ja hihat ei vaan sovita yhteen :D Kauluksetkin jätin pois ja nepparilistan siirsin takakappaleelta eteen. Siinäkin pääsi aivoperäinen tuhnu, sillä listahan ei tokikaan ole keskiedulla. Etukappaleelle tuli tällä menetelmällä myöskin keskietusauma, jota en tajunnut ajoissa mutta onneksi sen sain mekkobodyn helmalla piiloon. Todella kätevää olisi, jos kaavoja kuositellessa pitäisi ajatuksen mukana ja aivot päällä ja toistaisi saman myös seuraavissa vaiheissa aina sinne vaatteen valmistumiseen asti. Helman ompeleminen vaati myös hieman ylimääräistä ajatustyötä mutta siinäpähän tuo on paikoillaan. Musta, koristeellinen alusvaatekuminauha sopii minusta tosi kivasti tähän. 



Uskon, että tämä tulee olemaan käytössä kätevä. Bodyn ja tunikan hyvät puolet yhdessä.

Ja hei, vautsivau, uusia lukijoita on tullut roppakaupalla lisää. Mahtava homma, tervetuloa mukaan! :) Arvonta päättyy tänään, sovitaanpa että keskiyöllä tasan, ja kommentteja on melkoinen läjä. Saattaa siinä minulla tovi jos toinenkin vierähtää arpalappuja kirjoitellessa mutta olkaatten kärsivällisiä - it will happen ;)

torstai 26. helmikuuta 2015

Surkua ja raitaa (sekä muistutus arvonnasta!)

Blogissa alkoi ystävänpäivänä ensimmäinen arvonta blogin 1- vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Sain yhteistyökumppaniksi Koot.fi:n ja arvottavaksi KatiK Designin suunnittelemaa kahta eri trikoota. Kankaat ovat luomulaatuisia ja extraleveitä (175-180cm).

Arvontapostaus löytyy täältä. Käyhän osallistumassa, jos et ole jo osallistunut :) Tuolla esittelen Pikkuveljelle ommellun setin, joka lipastossa odottaa pojan kasvamista. Sen setin lisäksi sain itselleni tilatuista paloista ommeltua myös Pikkusiskolle setin.



Legginssit on Ottobren Ruusunpunalla tehty, pituus 86cm ja leveys 80cm mutta tein nämä vielä ilman saumanvaroja, kun Pikkusisko on niin siroa tekoa. Vyötärölle lisäsin resorin, sillä ihan täysimittaisina ei näitä leggareita 50cm pätkästä kangasta saanut. Näissä on vielä tosi reilusti pituudessa kasvun varaakin.

Mekko on Ottobren Toffeesta ja Metsolan taskullisesta liivarista yhdistelty ja tätä mekkoa varten vielä muokkailtu. Koko on noin 80-86cm.


Minulla oli siis sekä Surkua että kaverikuosi Raitaa molempia 50cm. Niistä tuli 62cm body ja housut sekä tämän postauksen leggarit ja mekko. Muutama hassu tilkkupeiton tilkku jäi. Todella riittoisia kankaita siis. Lisäksi nämä käy aivan mainiosti sekä tytölle että pojalle.

Psssst.. Surku näyttäisi olevan loppuunmyyty kaupasta, joten arvonta voi olla ainoa mahdollisuutesi saada tätä herkkua näppeihisi ;) Käypä osallistumassa, hopihopi!

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Tervetuloa maailmaan!

Reilu viikko sitten tiistaina 17.2.2015, raskausviikolla 40+3, meille syntyi täydellisin pienisuuri poika. Yhdeksän kuukauden odotus sai mahtavan päätöksen, kun kello 19.07 näimme poikamme ensimmäisen kerran. Poika karjaisi kerran sukeltaessaan kohdun lämmöstä synnytyssalin hämärään. Kätilö nosti hänet rinnalleni ja kaikki maailmassa oli hyvin ja oikein, vaikka hetkeä aiemmin olin vaikertanut etten enään jaksa enkä pysty enkä halua. Herkimmille varoituksena, että seuraavat kappaleet pitävät sisällään synnytystarinan ;)



Supistelut alkoivat jo aamulla. Hyvin satunnaisina ja totaalisen epäsäännöllisinä mutta jostain syystä ne saivat minut jo vähän varuilleni. Puolihuolimattomasti aamupäivän kellottelinkin niitä todetakseni, että supistusten kesto oli liian lyhyt ja voimakkuuskaan ei kasvanut toivotulla tavalla. Ajattelin, että kokeilen lepäillä, josko lientyisivät kokonaan pois. Menin Pikkusiskon kanssa päiväunille ja ehdin kymmenen minuuttia torkahtaa, kun havahduin hereille vatsan ja selän poltteluun. Kaivelin kellon esille, ja koitin maata liikkumatta ja hiljaa paikoillani etten herättäisi herkkäunista tyttöä. Tunteroisen ajan sinnittelin makuullani kun supistuksia tuli kymmenen minuutin välein. Yritin hipihiljaa nousta ylös mutta arvaahan sen..

Laitoin anopille ja Metallimiehelle ennakkovaroitusta, että nyt supistelee mutta seurataan tilannetta vielä. Kun Isosisko kotiutui koulusta puoli kahden jälkeen, oli polttojen väli tihentynyt noin seitsemään minuuttiin ja voimakkuuttakin oli jo sen verran, että minun esimerkkiäni seuraten Pikkusisko nojaili huonekaluihin, puuskutti ja tiesi että äiti on "ipiä" vauvan vuoksi. Tytöt jäivät anopin hoiviin ja me lähdettiin jännittyneinä kimpsut ja kampsut mukana kohti Oulaskangasta, jossa tiesivät meitä jo odotella.

Puoli neljän maissa oltiin perillä ja käyrälle päästiin samantien. Ks oli tuolloin auki noin 4-5cm ja saliin siirryttiin samantien. Pärjäsin vielä hyvin enkä ottanut mitään kivunlievitystä vastaan. Puoli viideltä pyysin lämpöpakkauksen ja heijailin seisaaltani nojaillen milloin mihinkin. Huumorillahan pärjää pitkälle ja käänteinen psykologia on tunnetusti tehokasta - niinpä keskityin ajatukseen, että mennään supistuksen välistä toiseen ja jätetään se kipeä kohta mahdollisimman vähälle huomiolle. Kivun terävimmän kärjen vähättelin pois hokemalla "ei tunnu missään, ei tunnu missään" :D Lisäpontta kivun kestämiseen sain siitä tiedosta, että tämä kelvottomaksi parjaamani vartalo sai kuin saikin homman käyntiin ihan itse ja hienosti saikin!

Kaikki me tiedetään ettei yksikään nainen ole vitsejä kertoillen ja naureskellen lapsia maailmaan saattanut enkä itsekään tehnyt poikkeusta. Kätilö (joka oli muuten sama kuin Pikkusiskoa tehdessä, hauska sattuma!) muistutteli välillä, että puudutteita ei sitten enään viime metreillä ole mahdollista saada mutta koska pärjäsin kivun kanssa, en ottanut kuuleviin korviini. Viideltä alkoi jo hieman työnnättää ja tutkimuksessa ks oli 8cm auki. "Viimeiset hetket puudutteille, otatko?" "Minä mietin asiaa hetken.." Vauvan pää oli vielä ylhäällä, joten odoteltiin kunnollista ponnistamisen tarvetta rauhassa. Jakkaralla kävin jo istuskelemassa ja kalvot puhkaistiin 18.15. Puudutteitakaan ei tarvinnut enään miettiä, sillä tuolloin ks oli jo täysin auki ja oli mentävä luomuna loppuun asti, halusin eli en. En löytänyt jakkaralla hyvää asentoa istua ja takanoja, jota kätilö ehotti vauvan laskeutumisen edistämiseksi oli minusta aivan uskomattoman huono ajatus. Päätän, vastoin kaikkia synnytystä edeltäviä ajatuksia, mennä perinteisesti tuoliin ponnistamaan.

Aktiivinen ponnistaminen katsottiin alkaneeksi klo 18.35 ja seuraavat 32 minuuttia pitivät sisällään paljon ja silti niin vähän. Ajankulu oli nopeaa mutta silti tuntui että olen ponnistanut jo ikuisuuden. Supistuksia tehostettiin ja tihennettiin oksitosiini-nenäsuihkeella, jota en millään olisi halunnut ottaa. Jälkeenpäin ajatellen, pelkäsin ponnistusvaiheen kipua niin kovasti että en uskaltanut ponnistaa tarpeeksi tehokkaasti vaan ponnistin ja pidätin yhtä aikaa. Virhetarjontaakin jo hieman epäiltiin mutta kävi ilmi, että virhetarjonnassa olinkin minä eikä poika. Reilumman kokoinen vauva vaati esteettömän ulospääsyn ja vastusteluistani huolimatta selkänojaa laskemalla saatiin mutkat suoriksi. Asennon vaihtaminen, oksitosiinisuihke ja kätilöt sekä Metallimies saivat tsempattua minua siinä määrin, että lopulta raivoponnistin ääntä säästelemättä uuden kansalaisen ulos yksiöstään.

Poika on siinä tullut isäänsä ettei paljoa ollut sanottavaa vaikka melkoinen matka oli takana. Kerran karjaisi ja that's it. Äitiinsä hän on lähtenyt siinä, että kun sanotaan niin sanotaan silläviisiin, että kaikki kuulee heti kerralla ;) Itseäni hiljaisuus häiritsi ja varmistin moneen kertaan hengittääkö vauva varmasti. Minulla oli toiveena, että saisin pitää vauvan kaikessa rauhassa rinnalla ja ottaa hänet ensisyötölle kiireettä. Toiveeni toteutui ja vauva alkoi hamuta rintaa noin puoli tuntia syntymänsä jälkeen. Sillä aikaa, kun kossi nautiskeli maailman parasta ruokaa, kätilö otti esiin neulaa ja lankaa..

Syntymäpainoa veikkailtiin siinä avautumisvaiheessa ja punnitushetkellä kätilö hieman naurahteli, että Metallimiehen heittämä 4,5 saattaisi jäädä alakanttiin. Oikeassahan hän oli - vauva painoi komeat 4 685g! Seuraavana päivänä katsottiin pituus, joka oli 53cm ja päänympärys vei mittanauhaa 37,5cm edestä. Liekö se rauhallisempi loppuponnistuskaan olisi tässä tapauksessa repeämiltä pelastanut ja toisaalta - aivan hyvin taistelutanner on lähtenyt paranemaan. Synnytykselle tuli lopulta kestoa 6h 45min. Ponnistusvaihe jäi ikävästi mieleen, kun en arvannut että ponnistan poikaa tuplasti kauemmin kuin tyttöjä yhteensä. Vauvakuume on ainakin hetkellisesti parantunut ;)

Osastolla oltiin kaksi yötä ja torstai-iltana myöhään kotiuduttiin. Lähtöpaino oli 4 385g eli maito oli mennyt sinne minne pitikin :) Syöttöpunnituksen tulos oli 15g enkä tiedä yhtään onko se hyvä vai huono. Vauva kuitenkin irroitettiin rinnalta ennenkuin hän olisi ollut valmis, joten en sitten tiedä tarviiko tuotakaan absoluuttisena totuutena pitää. Tulehdusarvot vauvalla olivat kaksi yksikköä kohollaan ja ne piti tarkistaa ennenkuin päästiin kotiin. Sokeriseurannassa poika oli kokonsa vuoksi automaattisesti mutta niissä ei ollut valittamista.

Kotiin lähdössä.
Alku täällä kotona on ollut kivikkoisempi kuin aavistelin. Imettäminen sattuu vaikka imuote onkin aivan kelvollinen. Saisi se olla laajempi mutta en kertakaikkiaan saa vauvaa tarttumaan rintaan laajemmalla otteella, kun se muutenkin on hieman haastavaa. Aina se vain vauvoja hämmentää, että yleensä rinta löytyy samalta puolelta kuin äidin kasvot :) Tutin jouduin pyytämään jo osastolla vaikka olin päättänyt etten pyydä. Rintakumitkin täytyi hakea, kun veri alkoi lentämään. Unenlahjoiltaan poika ei ole isojensiskojensa vertainen mutta jostain syystä tiesin, että tulossa on äidin oma tissiposki, jolle paras paikka on äidin syli ja mielellään tissi suussa. Pinnasängyssä poika on viikon mittaisesta elämästään viettänyt noin kolme tai neljä tuntia mutta siihenkin varauduin. Pikkusiskon säntillinen kahden tunnin ruokailuväli oli kieltämättä mukava mutta kai sitä äiti-ihminen sopeutuu siihenkin, että paikalla on oltava kokoajan. Kaiken varalta. Toki rytmikin alkaa löytymään pikkuhiljaa sitten joskus.

Ylpeän Isosiskon sylissä kolmen vuorokauden ikäisenä.
Totta puhuakseni täytyy tunnustaa, että vaikka tottakai ollaan aivan hullaantuneita vauvaan ja eletään epäilemättä yhtä elämämme onnellisimmista ajanjaksoista, niin oma mieliala on yllättänyt. Olen väsynyt, kiukkuinen ja täysin hormonien armoilla. Eilinen, minun syntymäpäivä, meni pillittäessä. Tiuskin muille perheenjäsenille ja normaalit arkiset toimet tuntuvat ensinnäkin täysin utopistisilta ja myöskin mahdottomilta suorittaa, koska kuten sanoin - vauva on kaikista mieluiten minun sylissäni. Se on vaikea hyväksyä sillä olen tottunut touhuilemaan, ja nyt tuntuu, että olosuhteiden pakosta olen kasvattanut juuret sohvaan. Ulkona pääsin käymään eilen ja voi miten onnellisna käppäilin menemään! Soitin parhaalle kaverilleni samalla ja nauruterapia osuus tuli hoidettua samalla. 

Ei se lapsivuodeaika aina ole yhtä onnea ja autuutta. Tästäkin olisi hyvä ehkä puhua enemmän, sillä olen antanut itseni ymmärtää ettei tällainen ole ollenkaan tavatonta. Erityisesti esikoistaan odottavien olisi hyvä osata varautua siihenkin, että vaikka lapsi on toivottu ja odotettu, voivat vauva-arjen haasteet silti päästä yllättämään vaikkei mitään varsinaista ongelmaa olisikaan. Jospa meillä kuitenkin suuremmilta alakuloilta säästyttäisiin ja saisin päivitettyä oman pääni vauvan tarpeiden tasolle. Kyseessä on kuitenkin verrattain lyhyt aika ja helpompi tämä on hyväksyä kuin koittaa muuttaa. Working on it :)

Perjantaina terveydenhoitaja tulee kotikäynnille ja nähdään onko se syntymäpaino saavutettu vai päästäänkö taas silmätikuksi huonon kasvun vuoksi. Ristiäispäivä on mietinnässä, samoin nimi. Jossain vaiheessa on ajankohtaista käydä lastenvalvojan luona ja Metallimiehen täytyisi ottaa vastuu tapahtuneesta ;) 

Tytöt ovat ylpeitä isoja siskoja ja hoitavat vauvaa innokkaasti. Edes pienempi siskoksista ei ole vielä osoittanut liiemmin mustasukkaisuuden merkkejä. Ylemmissä kuvissa vauva on vajaan vuorokauden ikäinen ja alemmissa mittarissa on jo viikko.






sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Laskiaissunnuntai

Tänään ilima oli ku morsian! Aivan upea auringonpaiste ja vaikka pakkasta oli muutama aste liikaa (iltapäivällä noin -10) ja tuuli kylmetti nopsaan, niin silti tarettiin paistella makkarat ja syödä laskiaisherkkuja ulkosalla.


Ilmeisesti Pieni ihana- blogista levinnyt tuuttipulla-innostus tarttui minuunkin. Minä olin kuitenkin jo viime viikolla ne tavalliset ja perinteiset pyöreät pullat leiponut pakkaseen, joten apinoin kaverin ideaa tehdä tuuttiherkut suolaisina. Sämpylöiden ohje on sämpyläjauhopussin kyljestä otettu joskin lisäsin voisulaa. Sämpylä ei ole sämpylää ilman voita ;) Täyte on ruohosipulituorejuustoa, creme fraichea, juustoraastetta ja pieneksi pilkottua salamimakkaraa. Mmm-mm-mmm, hyvää! Laskiaispullat ovat ne ihan perinteiset, ei kikkailuja.



Sain pari vuotta sitten synttärilahjaksi Metallimieheltä lumikengät ja ne ovat olleet ihan lempparit. Itse en niitä nyt käynyt kokeilemassa ollenkaan mutta Metallimies veti tyttöjä pulkassa pitkin peltoa silläaikaa, kun minä paistelin makkaroita ja laittelin evästä esille appivanhempien kanssa. Anoppikin kävi lumikenkiä kokeilemassa, tiedä vaikka lumikenkäkärpänen puraisi ja päästään kevättalvesta yhdessä lumikenkäilemään?? :)






Isosisko meni jo välillä autoon lämmittelemään ja Pikkusiskokin merinovälikerroksesta huolimatta aivan tärisi, kun eväät oli syöty. Niinpä lämmäytettiin sauna, kun kotiin päästiin. Loppuilta kului sohvalla ja katsottiin koko porukalla Risto Räppääjä. Ihme kyllä, jopa ikiliikkuja-Pikkusisko malttoi hyytyä hetkeksi. Otti kyllä vahingon takaisin siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt nukkumaan lähteä. Kilpajuoksuksi meni :)




Aivan loistava päivä takana siis. Poikanen viihtyy masussa mutta päivät käyvät vähiin. Huomenna on viimeinen neuvolakäynti! Siitä seuraavan kerran vatsani kanssa asioin Oulaskankaalla, viimeistään 24. pvä käynnistyksen merkeissä. Kaikki merkit lähestyvästä synnytyksestä on kuitenkin saatu, joten pidetään peukkuja!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille lukijoille. Teitä on tullut arvonnan myötä mukavasti lisää, aivan sydäntä lämmittää :) Toivottavasti te uudetkin lukijat viihdytte matkassa, tervetuloa mukaan.

lauantai 14. helmikuuta 2015

14.2.2015

Tänä vuonna ystävänpäivällä on aivan erityinen merkitys. Poikasen laskettu aika on viimein käsillä! Raskausaika näyttäisi jatkuvan vielä mutta nyt puhutaan enään päivistä kuukausien sijaan. Vielä jokunen viikko sitten odottelin suhteellisen kärsivällisin mielin ja lähestyvä synnytys sai ajattelemaan miten sitä selviää taas siitä kivusta. Nyt en malta odottaa, että päästään koko perheellä tutustumaan uuteen perheenjäseneen. Oltais niinku valmiita, vinkvink. Synnytyksen ajatteleminen tietystikin saa aikaan monenlaisia ajatuksia mutta poikani tapaaminen viimeinkin on päällimmäisenä mielessä. Pian, aivan pian, me nähdään!

Rakastan kaikkia ystäviäni ja heillä kaikilla on oma paikkansa sydämessäni. Viime vuonna kirjoitin ystävänpäivänä tällaista. Vuoteen mahtuu paljon. Kaksi alkanutta raskautta, joista valitettavasti toinen päättyi keskenmenoon, vauvavuoden vaihtuminen taaperovuosiin, neljä vuodenaikaa, suruja ja iloja. Viime vuotisessa ystävänpäiväpostauksessa mainitsin toiseksi viimeisessä kappaleessa heidät, joiden kanssa ollaan vasta tutustumassa ja ystävystymässä. Noita sanoja kirjoittaessani ajattelin kahta aivan erikoislaatuista naista. Koska heidän kahden merkitys elämässäni on ollut jo reilun vuoden ajan todella suuri, omistan tämän postauksen heille. 


Muutin tänne kotikaupunkiini reilu kymmenen vuotta sitten ja tutustuin uusiin ihmisiin. Muunmuassa Lauraan ja Anskuun. He tunsivat toisensa jo entuudestaan. Minulla on montakin mukavaa muistoa heistä noilta ajoilta. Tiemme kuitenkin erkanivat, kun kohtalo puuttui minun varsin turmiolliseen elämäntyyliinii ja antoi minulle jotain, joka epäilemättä on pelastanut minut paljolta - esikoistyttäreni. Kaikilla meillä on kokemusta siitä, kuinka paljon vanhemmaksi tuleminen ihmisen elämää muuttaa. Jos ei itse vielä ole vanhempi, on katsonut sivusta, kun kaverit imaistaan vanhemmuuden syövereihin eikä mikään ole kuten ennen. Näin se vain menee ja kuuluu mennäkin :) 

Laurasta tuli äiti kolme vuotta minua myöhemmin mutta oikeastaan meidät yhdisti uudelleen se, kun Anskustakin tuli äiti.. ja minusta ja Laurasta uudemman kerran! Kolme naista, kolme tyttövauvaa, kolmen kuukauden sisään. Coincidence? I don't think so. Loppusyksystä 2013 viimein sovittiin ensimmäiset mammatreffit. Alkuun tapasimme kerran viikossa, vähän vuoron päältä jokaisen luona. Tytöt pötköttelivät lattialla vieretysten ja ihmettelivät toisiaan. Imetys, vatsan toiminta, unirytmi, yövalvomiset, hampaiden tekemiset ja kasvu ja kehitys olivat vakiopuheenaiheita. Me kolme myös kaikki ompelemme. Siitäkin puhuttiin. Aina yhteen ääneen ja volyymit tapissa. Silti kaikki tulivat (ja tulevat) kuulluksi ja ymmärretyksi. Kukaan meistä ei ole koskaan ollut se seinäruusu, joka hiljaa omissa oloissaan seuraa muiden keskustelua ;) 



Vaippapyllyjen hivuttautuessa lattiatasosta ensin kontilleen ja sitten jaloilleen, meidän äitien välit tiivistyivät. Välillä itkettiin, useimmiten naurettiin. Joskus tapeltiinkin! Ukkokullatkin toisilleen esiteltiin ja ollaanpa vietetty kaikkine lapsinemme ja miehinemme jo yksi juhannus ja uusi vuosikin yhdessä. Minulla ei ole työpaikkaa, mihin palata, joten on ollut ajatuksena että olen kotiäitinä toistaiseksi määrittelemättömän ajan. Mammatoverini kuitenkin tekivät töihinpaluun viime syksynä. Tapaamistiheys harveni huomattavasti mutta Whatsapp on laulanut senkin edestä! 

Tiedättekö mikä yhdistää naisia vielä enemmän kuin samanikäiset lapset? No tietenkin kahdet samanikäiset lapset. Vauvakuume on tarttuvaa sorttia ja toisellakin kierroksella lasketut ajat ovat samassa järjestyksessä. Tosin nyt ei varmaankaan aivan kolmen kuukauden sisään saada sovitettua lasten syntymäaikoja. Ehkäpä tämä ystävyys sen kestää :D

Laurasta ja Anskusta on tullut minulle valtavan tärkeitä. Muut ystäväni elävät täysin erilaista vaihetta ja minun on aivan yhtä haastavaa astua vauvalandiasta pois kuin heidän tänne sisään. Sen hyväksyn ja ymmärrän, tuleepa sekin aika kun arki ei pyöri vaippojen ja maitotissien ympärillä. Oman jaksamisen kannalta on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että saa vertaistukea. Jo pelkkä tieto siitä, että meitä on kolme, helpottaa. On asioita, jotka ymmärtää vain toinen nainen. Ronski huumori on selättänyt monta ahdistuksen hetkeä!

Viime vuonna kerroin olevani etuoikeutettu, koska minulla on aina joku johon turvautua. Vuotta myöhemmin tuon saman lauseen merkitys on syventynyt entisestään. Tulevat haasteet vauvan ja taaperon kanssa eivät huoleta puoleksikaan niin paljoa, kun tiedän kahden tismalleen samassa tilanteessa olevan ystävän tuen olevan saatavilla. Ollaan jo etukäteen mietitty mitkä asiat ketäkin mietityttää ja niinpä toiset kaksi ovat voineet jo etukäteen tsempata, antaa kaikupohjaa pohdinnoille ja tarjota erilaistakin näkökulmaa kolmannelle. Ei olla kaikesta samaa mieltä mutta ollaan reilusti sitä mieltä kuin ollaan eikä se ketään hierrä. Voidaan kysyä suoraan, jos huolestuttaa että on loukannut. Kankaita ostellaan kimpassa ja lastenvaatealevinkit jaetaan. Sellaista eritettä ei olekaan, josta ei oltaisi (kahvipöydässä) puhuttu :D 

Luin kerran artikkelin juuri tällaisesta ilmiöstä, missä naisia yhdistää juurikin elämäntilanne kun ollaan pienten lasten kanssa kotona. Jutusta tuli suru, sillä siinä linjattiin että tällainen tilannesidonnainen ystävyys ei kestä elämäntilanteen muuttumista toiseksi. Toivon, että me kolme oltaisiin se poikkeus joka vahvistaa säännön. Meitä kolmea yhdistää kaikeksi onneksi myös todella moni muukin asia kuin lapset, joten ystävyyden jatkuminen vauvavuosien ohitse on oikeastaan vain meistä kolmesta kiinni. En kuitenkaan usko, että meille olisi ollut mahdollista syntyä tällaista ystävyyttä ellei oltaisi tunnettu jo entuudestaan. Kaikella on tarkoituksensa. Kiitos, että olette siinä. Uusia seikkailuja kohti! ;)


Oikein hyvää ystävänpäivää myös kaikille muille ystävilleni ja tietysti teille blogin lukijoille. Pitäkää huolta toisistanne <3

Postauksen kuvat ovat Metallimiehen käsialaa.

Arpajaiseeeeeeet!!

Feeling lucky, punk? Nyt kannattaa ottaa osaa vaikkei arpaonnea olisikaan. Jonkun kohdalle se voitto aina osuu ja onnetar on lahjomaton ;) Lupasin arvonnan jo marraskuussa, kun blogi täytti vuoden mutta vasta nyt asiat loksahtivat kohdalleen ja aika oli oikea. Kysyvä ei tieltä eksy ja tuloksena on tämä arvonta, joka on toteutettu yhteistyössä Koot.fi- verkkokaupan kanssa. 
"Koot.fi on verkkokauppa, joka haluaa tuottaa asiakkailleen hyvää mieltä tuotteillaan sekä palveluillaan. Löydät sivuiltamme valikoiman iloisia ja värikkäitä tuotteita, niin lapsille kuin aikuisillekin. Oman tuotannon lisäksi, löytyy muiden valmistajien tuotteita tarkkaan valitusti.
Tuotteissa on paljon yksittäiskappaleita, uniikkeja - omanlaisiaan. Toista ei tule vastaan.
Pyrimme myös mahdollisimman pieneen hävikkiin ja näinollen hyödynnämme jokaisen tilkun mikä toisesta ompelutyöstä jää yli, viimeiset pikkutilkut menevät päiväkotiin askarteluun lahjoituksena.

Yritys taustalla on pieni ja omavarainen, siksi valikoima on pieni ja yksilöllinen. Tarkoituksena ei ole laajentua suuren suureksi yritykseksi, vaan pitää toiminta ihmisläheisenä ja palvelu hyvänä ja jokaiselle henkilökohtaisena, sekä tuotteiden osalta laadukkaina itse-hyviksi-havaittuna varastona, eikä massana muiden joukossa.

Yritys; KatiK design sijaitsee Varkaudessa, kiintopisteenä on Puoti osoitteessa Kauppatori 2A, 78250 Varkaus. Tervetuloa poikkeamaan!
Elämän ei pidä olla liian vakavaa, siksi värikkyys ja ihanat kuosit!"
Itse ihastuin kaupan valikoimaan täysin, kun se avattiin ja taisin ensitilaukseni kanssa olla aivan ensimmäisten tilaajien joukossa. Kaupan paperituotteet ovat iiiiiiihania, ja meidän kodista löytyy allaolevat tuotteet: keittiöstä seinältä Aamukahvit- juliste ja hyllystä kehystettynä Murokupit- kortti. Isosiskon huoneessa on kehyksissä Helka ja Hertta- postikortti, missä on minun mielestä ihan selvästi meidän tytöt :) Allaolevat kuvat on lainattu verkkokaupasta.



Arvottavaksi sain reilun paketin trikoota. Tummanharmaapohjainen Surku- trikoo on ihan supersuloista ja käy sekä pojalle että tytölle. Sen pariksi sopii paremmin kuin hyvin kaverikuosi Raidat, joka toistaa kuositrikoon värejä. Kumpikin trikoo on luomua ja extraleveitä - noin 175-180cm. Paketti pitää sisällään huimat 1,7m ommeltavaa! Vinkkinä sanon, että kaupan resorivalikoimasta löytyy useampikin sopiva sävy näiden kankaiden pariksi ;)

Arvelin, että iskee kateus arvontaan osallistujia kohtaan, kun pääsen kankaat näkemään ja tätä silmälläpitäen tilasin itsellenikin pätkän kumpaakin trikoota ja minttua resoria yhdistettäväksi. Monesti kankaat odottelevat sopivaa pesuerää mutta nämä menivät pesuun heti, sieltä suoraan kuivuriin ja leikkuupöydälle nipsnaps. Ensimmäiseksi tein Poikaselle setin koossa 62cm. Kaavat ovat Ottobren 3/2013 numerosta, joskin body on muokattu pitkähihaiseksi ja housut leikkasin inasen pidemmiksi. Setistä tuli aivan ihana! Koska kankaat ovat niin leveitä, saan Pikkusiskollekin tehtyä näistä jotain jahka ehdin.



Osallistumisohjeet:

Yhden arvan saat, kun kommentoit tätä postausta.  
Kahteen arpaan sinut oikeuttaa se, että olet liittynyt blogin lukijaksi JA kommentoit postausta. Voit liittyä lukijaksi myös arvonnan aikana. Sen teet klikkaamalla tuota oikealla näkyvää sinistä kuvaketta, jossa lukee "liity tähän sivustoon". Tätä varten tarvitset Google- tilin/gmail- sähköpostiosoitteen. Kolmannen arvan tienaat, kun jaat alla olevan kuvan blogissasi JA kommentoit postausta JA olet liittynyt lukijaksi. 

Kommentissasi olisi suotavaa mainita monellako arvalla osallistut ja jättää minulle sähköpostiosoite, josta tavoitan sinut mikäli onni potkaisee :)


Annetaan arvonnalle kaksi viikkoa aikaa, alkaen ystävänpäivästä. Toivotan kaikille osallistujille arpaonnea ja kiitän ja kumarran Koot.fi:n Katia yhteistyöstä :)

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Reseptikokeilussa Wilhelmiina- keksit (plus laskiaispullien täytevinkki!)

Aurinkoista sunnuntaipäivää! :) Aiemmin viikolla leivoin laskiaispullaa. Isosisko on tosi rajoittunut syömäri ja marjat kaikessa muodossa ovat kieltolistalla, samoin rahka. Kermavaahtoa vetelisi kyllä kuppitolkulla. Ovelana äiti-ihmisenä kätkin laskiaispullan sisään sekä mustikoita että rahkaa. Hähhähhää, sinne meni eikä nikotellut ollenkaan. Katson tämän pieneksi voitoksi, vaikka eihän piilotetut ainekset tee pullan sokeria ja voita tai täytteen kermavaahtoa yhtään sen terveellisemmäksi. 

Tykkäsin, että täyte passasi pulliin hyvin ja se oli jämäkämpää kuin tavallinen kermavaahto, joten pulla oli aavistuksen helpompi syödä. Kokkeilkaapa, häh? Hillopuoli oli päässyt hupenemaan siinä määrin, että sipaisin omenamarmeladia täytteen alle ja aivan hyvin sopi sekin.


Mustikkarahkatäyte

2 dl vispikermaa
0,5dl - 1 dl rahkaa (minä laitoin ihan vähän, ettei nirsoilija hoksaisi jekkua..)
0,5dl - 1dl mustikoita (^ sama)
2 rkl sokeria
ripaus vaniljasokeria

Vatkaa kerma. Lisää rahka, mustikat ja sokerit. Minä vatkasin mustikatkin sekaan, jotta sain rakennetta rikottua.


Sairaan Hyvää- blogista nappasin ohjeen Wilhelmiina- kekseihin. Jossain yhteydessä näistä oli vasta puhetta ja asia jäi vaivaamaan siinä määrin, että oli pakko kokeilla näitä itsekin. Tosi helppoja tehdä, ihan uskomattoman hyviä ja näihin löytyy aineksetkin varmaan melko monesta keittiöstä ilman että kauppareissua tarvitsee erikseen tehdä. Resepti oli myös varsin nopea, aikaavievintä oli keksien jäähdyttäminen syömäkuntoon. Nämä sitten vaan paranevat ajan kanssa vaikkeivat pitkää aikaa ehtineet ässehtiä kun jo loppuivat.



Laitan käyttämäni ohjeen vielä tähänkin:

Wilhelmiina- keksit
 
200g voita
2dl sokeria
2rkl siirappia
1 keltuainen
5dl vehnäjauhoja
1rkl vaniljasokeria
2tl ruokasoodaa
 
Vatkaa voi ja pehmennyt voi vaahdoksi. Vatkaa keltuainen vaahdon sekaan ja lisää myös siirappi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi ja hieman murenevaksi.

Jaa taikina 4 osaan ja muotoile osista pellin pituisia pitkiä tankoja. Tankoja mahtuu kaksi per pelti. Paista 180 asteessa. Leikkaa keksit heti uunista ottamisen jälkeen tangoista vinottain ja anna jäähtyä koviksi.



perjantai 6. helmikuuta 2015

TSI- äitiyspakkaus

Ihan itte tein! Koska ei äitiyspakkausta otettu niin täytyi sitten itse tehdä lapselle vaatetta. Meillä on kaikki varsinaisen äitiyspakkauksen oleellisuudet jo tyttöjen ajalta tallessa ja ne pakkauksien vaatteet ovat pääosin minun makuun rumia. Siispä tartuin toimeen ja tein itse :) Uutena en ole ostanut juuri mitään mutta kirppikseltä olen vastaavasti jonkun verran ostanut hyväkuntoisia pieniä vaatteita. Olen pitänyt rajana kokoa 62cm sillä se kuuluisa mopo karkaa käsistä niin nopsaan.. Kun vauva kasvaa ja käyttövaatteiden pino on pienempi kuin kirppisläjä, niin sitten on lupa ostaa isompaakin. Ommellut en toistaiseksi ole kuin 50-56cm vaatteita mutta kaikki on tehty Ottobren kaavoilla, jotka tunnetusti ovat melkoisen reilua mitoitusta.

Mustataustaiset kuvat ovat valitettavasti melkoista huttua. Otin ne oikein päivänvalossa mutta kameran näytöltä en sitten kuitenkaan huomannut, että säädöt olivat päin mäntyä. Olen tutustellut uuteen kuvankäsittelyohjelmaan, Lightroomiin, Metallimiehen opastuksella ja sillä sai kyllä tehtyä ihmeitä näille epäonnistuneille otoksille. Värit eivät siltikään vastaa aivan todellisuutta ja tarkkuudessakin on toivomisen varaa. Oman lisämausteensa tuo Blogger itse, sillä en ole vielä löytänyt sitä salaista paikkaa, mistä sen automaattisen kuvankäsittelyn täpän saisi otettua pois, jonka kuitenkin olen kuullut olevan olemassa.


Kovin monia kaavoja en viitsinyt käyttää vaan tein sarjatulella samalla kaavalla useamman. Minusta kaavojen piirtäminen ja leikkaaminen on todella tympeää puuhaa. Poikkeuksena itse piirretyt kaavat ja kaavojen muokkaaminen, se on aika ajoittain jopa oikeinkin mukavata puuhaa :) Kankaiden leikkuut saisi myös hoitaa joku muu. Minua ärsyttää se miettiminen ja kaavojen edestakainen vatkaaminen, joka on kouluaikojen perua. Silloin piti hyväksyttää se leikkuusuunnitelma opettajilla, jotka olivat tosi tarkkoja kankaan hyötykäyttämisestä. Toki hyvä niin! Oikeastaan välittäisin vain siitä ompeluosuudesta :D


Jumpsuiteja valmistui neljä. Viisi, jos alempana esittelyvuorossa oleva merinovillahaalari lasketaan mukaan. Kaikissa on kaavana Ottobre 6/2013 Indian Elephant muokattuna. Kokona kaavassa on 56cm.


Metsolan punainen Helistin on kesälomareissulla Oulun Palje- kirppikseltä ostettu. Jo silloin päätin, että vauva saa siitä jotain ja väri on sellainen että se käy kummalle vain. Jos tulossa olisi tyttö, olisin varmaankin yhdistänyt tähän joko punaiset tai punaraitaiset resorit ja nytkin vaihtoehtona oli vihreät mutta resoriloota ei pitänyt sisällään minkäänlaista vihreää. Keltaiset siis! Kaavaa on muokattu siten, että nepparihalkion paikkaa on siirretty ja nepparit korvattu vetskarilla. Huppu on lisätty toisesta kaavasta ja haarasaumassa ollut nepitys on otettu pois.Tähän viitsin värkätä vetoketjun yläpäähän suojalistankin vaikka yleensä se jää puhtaasti laiskuussyistä laittamatta.


Tilasin tuossa syksyllä Viljamin Puodista pienen ylläripaketin ja siellä oli palanen harmaata Kuokkavieraat- joustocollegea. Se ei itsessään riittänyt jumpsuitiin mutta hyllyssä oli tästä mekosta ylijäänyttä Löytö-Palan harmaata neulosta, joka sopi kivasti Kuokkavieraisiin. Resori on joulukalenterista saatua. Tähän sopi minusta 3exterin nappi- kansinepparit paremmin kuin hyvin :)


Täällä jo kertaalleen esitelty musta-puna-raitainen jumpsuit on kirppikseltä ostetusta velourpaidasta tehty. Vetoketjuhalkio on tässä alkuperäisellä paikallaan.


Sydänjoustis on kaverilta ostettu, muistaakseni tämä oli Tanyasumin tuotantoa. Turkoosit resorit sopii tähän minusta kuin nenä päähän!

Housujen tekeminen on tylsää. Niitäkin vauva kuitenkin tarvitsee. Väkipakolla syntyi tällainen housusuora. Metsolan sininen apila on tästä projektista ylijäänyt. Apilapöksyt olivat alunperin Miikkaripökät koossa 50-56cm mutta näppäränä tyttönä tein housut kahdesta takakappaleesta. Pieni, vielä suhteellisen "kaulaton" vauva ei olisi siihen pääntielle sopinut, joten pätkäisin pökät vyötäröltä poikki ja lisäsin resorin. Ta-daa! 

Noshin omppuvelour on kaverilta ostettu ja minusta se on aivan ihanaa. Kaavana omppuhousuissa ja lopuissa muissakin on Ottobren Straight Stripes koossa 56cm. Omppupöksyihin kaavaa piti hieman keskeltä taittaa limittäin, jotta kangas olisi riittänyt mutta vastaavat tuskin siltikään yhtään kokoa pienempää. 

Sekä vaalean keltaiset että turkoosit pöksyt ovat tädin varastojen ysäricollegeja ja ne ovat minusta kyllä keskenään samankokoiset vaikka keltaiset näyttävät kuvassa lyhyemmiltä. 

Oikeanpuoleiset paria kokoa isommilta vaikuttavat housut on Hannan Kankaan loppuunmyynnistä hamsteroitua joustocollegea. Eikös vaan ole hassua kuinka paljon voi pienillä jutuilla vaikuttaa esimerkiksi housujen kokoon? Näihin nimittäin laitoin resorin kuminauhakujan sijasta ja hieman pidemmät lahjeresorit ja ne näyttävät helposti kahta kokoa isommilta kuin ysäricollegepökät keskellä.


Kietaisubodypeikko säikäytti minut noin puolitoista vuotta sitten syksyllä, kun uudelleenlämmittelin ompeluharrastustani. Yritin SK:n kaavalla tehdä pikkuiselle Pikkusiskolle kietaisubodya koossa 62cm ja yritykseksi jäi. Purkulaatikossa body asusteli ainakin puoli vuotta mutta viimein sen löin roskiin. Oli vähän uutta tuo kanttaaminen ja resorin venyttäminen ihan utopiaa :D 

Vasta nyt uskaltauduin kokeilemaan uusiksi. Kaavana näissä kaikissa on Ottobren Warmly Wrapped ja kokona 50cm, joka vastaa aikalailla suoraan Lindexin ostosta 56cm bodya. Kuvassa vasen ylänurkka edustaa ensimmäistä uusintayritystä ja tässä kävi sen resorin venyttelyn kanssa päinvastoin. Melkoinen sykkerö oli koko tekele mutta silittelemällä sen sai operoitua jotenkuten bodyksi tunnistettavaksi vaatekappaleeksi. Miiinullekko-blogin ohjeella tein kääntöhihat mutta hihojen kääntöosuus oli ohjeessa valitettavasti aivan liian pieni. Jos kokeilet ohjetta, suosittelen hieman pähkäilemään mittoja uusiksi :) Kankaat ensitekeleeseen on tilkkulaatikon sisältä kaiveltu. Kuviollinen kangas on Verson Puodin Kuutiot- trikoota.

Keltainen body on olevinaan kokoa pienempi, jonka pienentelin Lindexin 50cm bodya mukaellen. Meni niinku Jeesuksen pääsiäinen! Kääntöhihat on myös tässä bodyssa ja ohje on tällä kertaa katsottu AnnaKooKoo:lta mutta pienoinen ajatusvirhe tähänkin pääsi etsiytymään, sillä bodyn hihat olisivat sopivat pienelle orankivauvalle :D Söpö ajatus sinänsä mutta oletan Poikasen olevan ihmisrotua ja vaikka pitkäraajaisia ollaan, niin tässä tuli kyllä liioiteltua. Sydän-jc lienee Verson Puodin tuotantoa sekin ja tämä palanen on ompelukamun tilkkulaatikosta kaiveltu. Kaveriksi laitoin samaa keltaista jiiceetä, mitä ylläolevat housutkin ovat vaikkeivat aivan samaa sävyä sydänkankaan kanssa olekaan.

Alarivissä jatketaan Verson Puodin fanituslinjalla. Vasemmalla on Ruusuhuivia yhdistetty harmaaseen meleerattuun trikooseen ja kirkkaan keltaiseen resoriin. Toimii vaikka itse sanonkin. Keskellä harmaa Auringonkukka (eli bakteeri, kuten Metallimies keksi :D) on yhdistetty turkoosiin palatrikooseen ja Hannan Kankaan tummasävyisen resoripaketin harmaaseen. Oikealla punaisen trikoon kaverina on Paratiisin laulajaa ja harmaameleeratut kantit. Kyllä se harjoitus vaan tekee mestarin, kun tätäkin riviä katsoo! Ei sillä, että tässäkään mitään ihan mestaritason suoritusta olisi nähtävissä mutta ylävasemman ja alaoikean välillä on kyllä huima ero :D



Mitäpä olisi nykyompelijan äitiyspakkaus, jos ei yhtään Kisuliinin pohjalta tehtyä bodya pitäisi sisällään! ;) Näissä on kokona 56cm. Sokerihiiri- bodyn etu- ja takakappaleet sain valmiiksi leikottuina samaiselta ompelukaverilta, jolta keltaisen sydänkankaankin jöllin. Hänellä oli ollut aikeissa tehdä se omalle vauvalleen mutta vauvanen oli hurahtanut kasvussaan tästä ohi, joten sain tämän lahjoituksena. Kiitos J <3 Päällimmäinen body on Pehemiän minttua Kolmiot- trikoota. Mu-va raitatrikoo on Kärkkäisen laadukkaaksi osoittautunutta ja tätä täytyisi saada kangashyllyyn lisää!


Lisää Kisuliineja. Alimmainen on tyystin tilkkulaatikon sisältöjä hyödyntäen koottu. Onko liian tyttömäinen? Tämä ja ylläoleva Kolmiot- body on tehty jo kesällä, jolloin tulokkaan sukupuoli oli vielä täysi arvoitus. Ehkä tämä menee poikamaisen alaosan kanssa :) Päällimmäinen body on sekin Viljamin Puodin pienestä ylläripaketista saadusta harmaasta tähtitrikoosta. Tässä Bloggerin automaattinen kuvanparannussysteemi on parhaimmillaan, sillä tämähän ei ole harmaata nähnytkään. Väri kyllä taittaa siniseen mutta luonnossa on kuitenkin selvästi harmaa eikä tällainen sininen kuten tässä kuvassa. Tähtibodyssakin on kääntöhihat mutta hiemanhan nuo pienenlaisiksi jäi tässäkin.


Miikkaripöksyjä ei yksiä enempää valmistunutkaan. Näissä todella on hurrrrrjan pitkä selkä! Siksi en viitsinyt useampia tehdäkään ennenkuin nähdään istuuko nämä Poikaselle ollenkaan. Kokona näissä on 50-56cm. Kangas on kaverilta mutta ei mitään tietoa kenen teettämää tämä kangas on. Sienitalot muistaakseni nimeltään ja joustofroteeta tämä on. Vihreä resori on sekin yhdeksänkymmentäluvulta peräisin ja tädiltä perittyä.


Unipussi Nanun pöllöistä. Kaavapohjana käytin Ottobren Kisuliinia. Minulla ei ollut mitään käsitystä unipussien pituuksista, kun tätä tein ja koska olen ikäni kärsinyt liian lyhyistä lahkeista/hihoista/helmoista niin kompensoin traumaani aiheuttamalla lapsilleni vastakkaisen. Kesällä kaksivuotias Pikkusiskokin mahtuisi tänne pituutensa puolesta :D Toisaalta, isoa vauvaahan ne ennustavat.. Kangas on ompeluryhmäläiseltä lunastettu ja tykkään tästä ihan hulluna. Myös Pikkusisko tykkää, koska pöllöt ovat ainoa lintulaji, jonka tyttö tunnistaa omaksi lajikseen. Unipussissakin on käytännölliset kääntöhihat epäkäytännöllisen pitkässä hihassa :)


Viljamin Puodissa oli joskus monivärinen Kuokkavieraat- puuvilla hyvässä alessa ja sain välittömästi päähänpinttymän pinnasängyn pussilakanasta. Tässäpä se, silittämättömänä, olokaa hyvät :)


Talvivauva tarvitsee tietenkin merinovillaa. Haalarin merinovilla on Kestovaippakaupasta tilattua (Mulesing- vapaata) neulosta ja sen kaveriksi tein samaisen kaupan mustasta interlockista pienen pienet tumput. Kypärälakkikin olisi tarkoitus tehdä mutta tarpeeksi pieni kaava uupuu vielä. Kaavana jo mainittu Indian Elephant. Kiinnitysratkaisuna nepparit tuntuivat vetskaria paremmalta. Nepparilista on haalarin kanssa samaa neulosta, huppu on kantattu interlockilla. Ompelin hupun etureunaan Framilonia venytellen, jotta huppu olisi mahdollista saada tiiviimmin päähän. Käytäntö näyttää tuliko systeemistä toimiva vai onko huppu alunalkujaan aivan liian iso. Haalarin hiha- ja lahjeresorit ovat käännettävissä kiinni, joten aivan pienen vauvan sormet ja varpaat ovat täysin suojattuna haalarin sisässä. Kuitenkin uskon, että tämä menee koko lopputalven ja -kevään, kun resorit vain kääntää auki.




Lopuista ihanuuksista en voi ottaa kunniaa itselleni mutta en voinut vastustaa laittaa niitäkin näytille. Sininen lakki ja sukat tulivat postissa loppuvuodesta ja ne on tehnyt ihana Katja, Katjalassa- blogin kirjoittaja. Me emme ole Katjan kanssa koskaan tavanneet mutta ollaan tunnettu jo vuodesta 2006 asti. Tutustuttiin netin mammaryhmässä, kun minä odotin Isosiskoa ja hän odotti nuorimmaista tytärtään. En enään muista miten meidän lasketut ajat meni mutta loppuodotuksesta Katja näki unen, jossa oltiin laitoksella yhtäaikaa. Se oli enneuni, sillä meidän tytöt todellakin syntyivät samana päivänä! Sellainen yhdistää vaikkei meillä juuri kädentaitojen ohella muita yhtäläisyyksiä olekaan. Kiitos näistä ihanista, nämä menivät kaukaloon odottamaan Poikasen ensimmäistä kotimatkaa <3




Last but not the least - nuttuja by mummut :) Sekä minun äiti että Metallimiehen äiti olivat kutoa viputtaneet tulokkaalle villaista päälle. Keltainen takki on jo kahdeksan vuotta sitten valmistunut ja siinä tuotiin kotiin Isosisko mutta laitoin sen kuvaan, sillä sen mallin mukaan on tehty myös tummanharmaa takki ja mikäpä estää yhdistämästä keltaista yläosaa ja harmaata alaosaa. Keltaiset napit olivat minun vaatimus ;)  Pienet sukat ovat kuvassa hassunnäköiset mutta uskon niiden olevan varsin näppärät käytössä! Kokohaalari on kaikista kätevin esimerkiksi haalarin alla, kun ei tarvi miettiä että selkä paljastuisi kylmälle. Jos kaikilla näillä villavaatteilla ei pakkasen poika tarkene, niin ei sitten millään :)


Äitiyspakkaus on, edellisessä postauksessa kerroinkin että oikeastaan kaikki muukin on. Enään vauva puuttuu! Eilen tuli sellainen kolmisen sekuntia kestävä kohtaus, jossa etäisesti muistin mitä nannaa on salissa luvassa ja kylmä hiki kirposi otsalle (raskaanaolleet tietää, että se kirposi myös kaikkialle muualle kuten näillä viikoilla ruukaa tehdä vaikkei niin olisi syytäkään), kun mietin että en helekkarissa kyllä halua sinne kitumaan. Sitten muistin ettei ole vaihtoehtoa, ja päätin tehdä niitä aiemmin hehkuttamiani mielikuvaharjoitteita hieman tiheämpään näin loppua kohti mentäessä ;) Seuraavassa hetkessä jo mietinkin liikuttuneena niitä täydellisen onnen täyttämiä ensihetkiä, ruttuinen ja kaikesta hälinästä ja kylmästä pahastunut pienokainen rinnalla.

A-vot-sie-kanasein, kuten äitini tapaa sanoa. Ei muutaku hyvät viikonloput lukijoille ja superkiitokset eilistä tilityspostausta kannustavin sanoin kommentoineille <3
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...