tiistai 25. marraskuuta 2014

Akuuttiin jumpsuit- pulaan helpotusta x 3

Pitkäikäisimmätkin ompelut jäävät jossain vaiheessa kasvavalle kansalle pieneksi. Näin kävi sekä Helmitaulu-jumppikselle että Metsolan pupu- jumppikselle. Haikein mielin laskostelin supertykätyt jumpsuitit Pikkusiskon vaatekaapin alimmalle hyllylle, jossa tuntuu aina olevan pieneksi jääneiden vaatteiden pino, vaikka selkä vääränä niitä kirppikselle kantaa ja puskee kesällä syntyneen sukulaisvauvan vanhemmille. Toisaalta, nämä kaksi mainitsemaani vaatekappaletta voivat hyvinkin olla niitä, joista en raaski luopua sittenkään kun käyttäjiä ei ole omasta takaa eikä sukulaisillakaan. Helmitaulu on väriensä puolesta sellainen, että sopii pojallekin, joten se pääsee taatusti käyttöön vauvalle mutta punainen pupu- jumppis hieman mietityttää.. Ehkäpä jos vaihtaisin punaraidalliset resorit vihreisiin, mitä olette mieltä? Tuolta linkistä voi siis käydä katsomassa pupujumppista :)

Oli siis selvää, että uusille jumpsuiteille oli tarvista, ne kun ovat viimeisen päälle käteviä vaatekappaleita. Tosin, pottailuharjoitukset vaativat vähän enemmän vaivaa, kun päällä on kokopuku mutta se on pieni haitta näin kun kotosalla ollaan. Olen tähän asti tehnyt kaikki jumppikset OB:n Indian Elephant- kaavalla hieman muokkailemalla ja ottamalla hupun saman lehden Little Elephant- kaavasta. Villikko-huumaan oli pakko saada ottaa osaa ja niinpä kopsasin kaavan kaverin lehdestä. Pieni yllätys oli kuinka pitkät hihat ja lahkeet kaavassa oli mutta alkuperäinen ohje sisältääkin lahkeen- ja hihansuihin kanttaukset, ei resoreita. Käyttöikäähän se vain lisää, kun lahkeessa (ja hihassa) on pituutta ja lisänä vielä pitkät resorit. Selkämittaa kuulemma kannattaa myös lisätä ja sen tein, ensimmäiseen kokeiluun liiaksi ja seuraaviin sopivasti. Huppuakaan alkuperäinen kaava ei sisällä, joten sen kopsasin jostain toisesta kaavasta, jonka nimeä en nyt muista. Sen totesin liian pieneksi ensimmäisen version tehtyäni, joten olen sittemmin suurennellut sitä vapaalla kädellä kangasta leikatessani. Miten se muka onkin niin vaivalloista piirtää uusi huppu ihan paperille niin ei tarvitsisi leikatessa muistaa suurentaa :)

 

Verson Puodin iiiiiihana Hubbabubba-maijat- joustocollege pääsi ensimmäisen kokeilun kankaaksi. Tätä kangasta silmälläpitäen olin tilannut pitsiketjua metriketjuna mutta halusin vähän jotain muutakin extraa haalariin. Niinpä kaivelin tilkkulaatikosta mustavalkoraidallista trikoota, resorisuikalelootasta (tästä sain kevyttä kenttävittuilua osakseni leirillä mutta niinpä osoittautui siellä ja monessa muussakin yhteydessä käteväksi tämä taipumukseni jemmata epämääräisiä resorisuikaleita talteen ;)) maijoihin sopivaa pinkkiä resoria ja nauhavarastoista valkoista puuvillapitsiä. Hupun vuoritin niinikään tilkkulaatikosta löytyneellä valkoisella trikoolla.

Taskut eivät aivan vastaa visiota mutta varmasti niihin on mukava laittaa talteen yhtä jos toistakin, millä pesukoneen saa rikki. Pitsi löysi paikkansa hupun lakisaumasta. Selkämittaa lisäsin muistaakseni 1,5-2 cm ja se oli liikaa. Haalari on melkoisen suuri, joten se kotiutui kaappiin odottelemaan kasvupyrähdystä :)


Koska ensimmäinen versio ei päässytkään heti käyttöön, oli tehtävä lisää. Ostin eräältä kanssaompelijalta Metsolan keltapohjaista sydänjoustista ja palan korkeus riitti juuri ja juuri tähän tarkoitukseen. Tähän jumppikseen hain jännitystä (ja laatuaikaa ratkojan kanssa) kanttaamalla hupun ja vetoketjuhalkion. Hupun muodoksi valikoitui hiippa. Itse tykkään, että tämä jumpsuit on aivan kantajansa näköinen :) Tässä selkämittaa on sopivasti, kun lisäsin sitä noin sentin.

 

 

 

Kolmas jumpsuit on tarkoituksella tehty sellaiseksi, että tämäkin jää perinnöksi seuraavaa käyttäjää odottelemaan, kun Pikkusisko kasvaa tästä ohi. Keltainen joustocollege on ostettu Hannan Kankaan loppuunmyynnistä ja musta tavallinen college on niistä jo monta kertaa mainituista tädin ysärivarastoista :) Hieman piti säätää keltaisen jiiceen kanssa, sillä korkeus ei sitten kuitenkaan riittänytkää kun pala ei ollut korkkaamaton. Summassa saksin sauman takakappaleelle ja kuin ihmeen kaupalla se sattui juuri "oikeaan kohtaan" vyötärön alle, jossa housujen ja paidan raja normaalistikin menisi. 


 

 

Halusin kokeilla Made for Apes- blogista löytynyttä vetoketjun ompeluohjetta, joskin maalarinteipin sijasta käytin tukikangasta mutta systeemi, jolla halkion tein, oli sama. Metalliketju on Löytö-Palasta ostettu. Tasku oli hetken mielijohde ja ei ole täysin symmetrinen mutta päätin ettei se haittaa minua koska taatusti se ei haittaa käyttäjäänsäkään :) Hiippahuppu on niin suloinen, että sellainen oli tehtävä tähänkin. Huppua en jaksanut alkaa kanttaamaan vaan tein helpoimman kautta ja ompelin siihen vain kaksinkertaisen resorin.

Nämä haalarit on siis kaikki tehty 86cm Villikon- kaavalla ja se vie jo yllättävän pitkän pätkän kangasta! Muita kankaita en mitannut mutta Maijoja olin ostanut 80cm. Toki joustocollege kutistuu esipesussa noin 10%, joten ommeltavaksi siitä ei samaa määrää jäänyt. Lahkeensuista leikkasin rullautunutta reunaa ehkä parin sentin verran pois, joten väittäisin että 70cm:n pala täytyy olla, jos Villikolla tahtoo tehdä eikä halua tinkiä lahkeenmitasta ja/tai korvata sitä vielä pidemmällä resorilla. Kolme jumpsuitia ei riitä mihinkään, joten kunhan joulukiireistä selvitään niin tätä projektia täytyy jatkaa!

torstai 20. marraskuuta 2014

Hyvää ja helppoa kotiruokaa

Tonnikalapihvit ovat olleet kokeilulistalla jo pitkän aikaa. Tänään ne toteutin. Resepti on hyvin simppeli mutta näen tässä hienoja variaatiomahdollisuuksia :) Se on täältä mutta laitanpa sen vielä tähänkin:

Tonnikalapihvit

2 prk tonnikalaa vedessä (meillä oli öljyssä ja minusta toimi ihan niinkin)
0,5 - 1 dl korppujauhoja
4 rkl kermaviiliä
mausteita (itse laitoin paprikajauhetta, pasta rossa- mausteseosta, pippurimixiä ja sitruunapippuria)
1-2 kananmunaa

Sekoita kermaviili ja korppujauhot sekaisin, anna turvota. Valuta tonnikala. Sekoita tonnikala kermaviiliseokseen ja mausta. Lisää kananamunat. Paista 200-250- asteisessa uunissa, kunnes pinta on kauniin värinen. Itse pidin pihvejä 200- asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. 

Tonnikalapihvit saivat seurakseen sitruuna-valkoviini- pussikastiketta (yäk), perunamuusia ja eilisen mytevynyttä vihersalaattia :D



Keksin käyttää suuria piparimuotteja pihvien teossa ja se osoittautui hyväksi liikuksi, sillä yleensä varsin vetelästi ja vastentahtoisesti ruokapöytään raahautuva ekaluokkalainen tuntui piristyvän kovasti siitä, että sai valita syökö tähdenmuotoista vai sydämenmuotoista ruokaa. Vaikkakin hän itselleen tyypilliseen kohteliaaseen tapaan ilmoittikin maistettuaan ruoan olevan hyvää mutta hän ei vain satu tykkäämään ;) Lautanen silti tyhjeni suhteellisen kivuttomasti ja rohkenen näiden vuosien kokemuksella sanoa, että tämä oli siis varsin kelpo apetta.

Pikkusisko päätti jälleen tehdä elämästä mielenkiintoista ja aktivoida äitiä kieltäytymällä syömästä ruokaansa dramaattisesti yökkäämällä. Silti tyttö puisti päätään raivokkaasti, kun kysyttiin menetkö pöydästä pois. Sama vastaus tuli, kun varmisti söisikö hän vielä. Kun tajusin tarjota ruokaa omalta lautaseltani, tyttö aukaisi suunsa ammolleen ja namnamittelikin vielä syödessään. Kyllä, ruoka oli täsmälleen samaa omalla lautasellani. Lautanen oli toki itselläni isompi ja tummansininen, liekö se ruokahalun herättävä ero ollut sitten siinä.

Ilmeisesti raskauteni vaatii jotakin mustikoiden sisältämää ainesosaa, sillä olisin halunnut tehdä ompeluleirillä saamaani uskomattoman herkullista mustikkahömpsäystä (joka kai mustikkahyveenäkin tunnetaan) jo eilen mutta yksi oleellinen ainesosa puuttui. Oli siis tyydyttävä mustikkakukon ja - hyveen sekasikiöön, jonka sävelsin useasta eri reseptistä ja luovuutta apuna käyttäen. Varsin herkullista siitä tuli ja Metallimiehellekin jäi, vaikka kahden ystävän kanssa laitettiinkin ensin suut makiaksi. Koska ukko on osannut valita näin laadukkaan naisen elämänkumppanikseen ei hänellä voi olla huono maku ;), joten hänen lausuntonsa keittiökokeiluistani on aina se, joka painaa eniten. Hän sanoi kukon olevan melkeinpä parempaa kuin tekemäni mustikkapiirakka, joka tehdään samalla ohjeella kuin täältä löytyvä omenapiirakka, johon ohje on siis äidiltä opittu. Samainen piirakka on kerännyt kehuja monelta muultakin. Katson onnistuneeni ensimmäisessä mustikkakukko-kokeilussani vaikka kuvaa minulla ei siitä nyt ole tarjota.. Teenpä joskus postauksen herkusta aivan erikseen :)

Siitä huolimatta että eilen herkuttelin mustikkakukolla, halusin sitä hömpsäystä yhä edelleen.. Puuttuva ainesosakin oli kaupasta haettu, joten pistin leipoen. Tai sekoitellen, sillä tämä lukeutuu superhelppoihin ja nopeisiin jälkiruokiin ja on kaiken lisäksi ihan uskomattoman hyvää. Ohje on täältä mutta muokkasin sitä hieman. Tässä oma versioni:

Mustikkahyve

250g mustikoita 
3/4 dl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria
1 dl talkkunajauhoja
2 dl vispikermaa
1 dl maitorahkaa

Pinnalle:

1,5 dl kaurahiutaleita
2 rkl fariinisokeria

Sekoita kohmeisiin mustikoihin sokerit ja talkkunajauhot. Vatkaa kerma. Sekoita kerma ja maitorahka mustikoihin. Minä sekoitin kaiken käsin paitsi vispikerman, vatkaimellakin varmasti voi sekoittaa, jos haluaa. Paista kaurahiutaleita ja fariinisokeria miedolla lämmöllä pannulla niin kauan, että hiutaleet saavat hiukan väriä. Koristele valmiit annokset kaurahiutaleilla.


Herkkuhetkiä lukijoille! :)

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kaavakokeilua jouluisissa tunnelmissa

Ostin joku aika sitten Kärkkäisen sikapäiviltä Metsolan timanttimekon. Sitä oli jäljellä vain kokoa 86/92, mikä oli meidän kirpulle melko reilu. Niinpä sulautin yhteen kaksi kaavaa. OB:n Toffee ja ostomekko yhdistettynä näyttää tältä. Mekossa on taskut sivusaumoissa ja ne vaativat jonkinverran merirosvopuhetta asennusvaiheessa. Ompelujärjestykseni oli täysin järjetön ja ratkojalle oli käyttöä ihan kiitettävästi. Lähempää tarkastelua ne eivät kestä vieläkään mutta tämä onkin koevedosmekko.



Kanttaukset toteutin hieman eri tavalla kuin yleensä, tässä resoria on enemmän nurjalla kuin oikealla puolella. En tiedä miten tämä tehtäisiin oikeaoppisesti mutta itse toteutin sen niin, että saumuroin resorin ja mekkokappaleen oikeat puolet vastakkain ja käänsin resorin ikäänkuin kaksinkerroin nurjalle puolelle ja ompelin kaksoisneulalla päältä. Samalla tyylillä vetelin sekä pääntien ja hihansuut. Pääntie on myös aivan liian tiukka vaikka avarsin pääntietä kaavoitusvaiheessa.

Summa summarum, en ole mekkoon tyytyväinen mutta onhan se silti söpö Pikkusiskon päällä :) Ompasin mekon kaveriksi myös tonttulakin, jota hän ei suostunut kauaa päässään pitämään. Tämä on sanottu miljoona kertaa aiemminkin mutta taivastelenpa minäkin kuinka hankalaa on saada tärähtämättömiä kuvia tällaisesta ikiliikkujasta! Ei sitten minkäänlaista intoa poseerata.


Trikoo on Marimekon ysmyiltä ja se on paksua ja huonosti joustavaa. Sitä on metrikaupalla, joten olisiko teillä ideoita mitä siitä voisin tehdä? :) Tonttulakkeja ainakin aion tästä tehdä, mutta kun ei meillä päitäkään ole kovin montaa niin kangasta jäisi reilusti muuhunkin. Ideat kommenttiboksiin, eikös juu?

maanantai 17. marraskuuta 2014

Vaippaompelua

Pikkusisko senkun kasvaa vaan. Myllymuksujen S-M- kokoluokitellut, äitiyspakkauksissakin tutuksitulleet, vaipat sai kaikki siivota vaippalipastosta pois ja ne jättivät jälkeensä melkoisen aukon, oli niitä niin paljon. One-size- vaipat ovat pitkäikäisiä säädettävyytensä ansiosta ja niitäkin meillä on melkoisen paljon. L- kokoisia vaippoja oli jemmassa muutamia ja yllättävän hyvin löysin niitä kirpputoriltakin juuri, kun tarve sen kokoisille tuli. 


Minulla oli kuitenkin PUL-paloja ja Coolmax- paloja kangashyllyssä, ja kun sain kaverilta L-kokoisen vaippakaavan niin surautin pari vaippaa. Nyt meillä on riittävä määrä isompiakin vaippoja ja elättelen toiveita ettei tätä isompia tarvittaisikaan vaan alettais oppimaan kuivaksi ennen sitä. Vaipantekomatskuja on kyllä vielä sen verran paljon, että houkuttaisi kokeilla säveltää yövaippa. Sellainen niin muhkea ja imukykyinen sisävaippa, että se menisi yönkin. Katsotaan saanko aikaiseksi :)


Ne Myllymuksujen taskuvaipat menivät toki ufo-laatikoon odottamaan uusien tarrojen vaihtoa. Mikä onkaan tympeämpää kuin verhojen ompeleminen ja korjausompelut??

lauantai 15. marraskuuta 2014

Hyvää ensimmäistä syntymäpäivää DoberMami!

Jabadabaduu, today is the day! Blogi täyttää kokonaisen vuoden. Pakko nakata klishee kehiin ja todeta kuinka antoisa matka on ollut. Hieman epäilevästi suhtauduin itsekin tähän projektiin, koska olen tämmöinen tuuliviiri. Innostun jostain valtavasti mutta monesti se liekki palaa liian kuumalla pian loppuun. Joten minulle on siis pienimuotoinen yllätys, että tätä tekstiä teille kirjoitan :)

Osa teistä on ollut mukana alusta lähtien, jotkut liittyneet aika vastikään mukaan. Kiitos teille jokaiselle <3 

Blogin aihepiiriä on ollut vaikea rajata miksikään tietyksi, sillä tahdon pitää itselläni taiteellisen vapauden kirjoitella mistä ikinä sattuu kirjoituttamaan. Viime aikoina, täytyy myöntää, on ollut aika painostaviakin ajatuksia, joiden jakamista teidän kanssanne olen harkinnut. Ei se aina ole pelkkää auringonpaistetta ja ompelua täällä päässä, todellakaan :) Olen paljon iloinen. Sanan monessakin eri merkityksessä. Kun olen iloinen, olen yhtä iloinen kuin koiranpentu, joka ei iloltaan saa pissiä pidätetyksi. Itseltäni se on tosin toistaiseksi onnistunut. Olen myös useimmiten iloinen. Pystyn olemaan iloinen silloinkin, kun se muista tuntuu sopimattomalta ;) Ilo löytyy pääsääntöisesti myös silloin kun ahdistaa. Edes väliaikaisesti ja pieneksi hetkeksi. Kuten kaikilla asioilla, suurenmoisella ilolla on myös toinen puoli - suru, ahdistus, synkkyys, toivottomuus ja kaikki niiden kaverit. Tunnen paljon. Usein ja voimakkaasti. Kiivastun myös helposti. Tunteet kuumana en toimi kovin järkevästi. Siksikin olen pyrkinyt siihen, että blogi täyttyisi asioista, jotka allekirjoittaisin kaikkina päivinä. Ettei kauheasti tarvitsisi lähteä itseään korjailemaan.. Jos kuitenkin joskus käy niin, että sormet toimivat järkeä nopsampaa niin koittakaa ymmärtää :)

Tahtoisin blogin olevan paikka, jossa voi inspiroitua ja innostua kokeilemaan jotain uutta. Lukea aivan tavallisesta ja juuri siksi niin erityisestä lapsiperheen arjesta. Seurata kuinka siskokset kasvaa ja miten itse kasvan äitinä. Saada jopa hieman vinkkiä leivontaan ja ruoanlaittoon. Tulevaisuudessa ehkä kehtaan vilauttaa meidän kotiakin hieman enemmän.. En ole kummoinen sisustaja, sillä minulla ei ole ollut selvää käsitystä siitä, mitä tyylillisesti tahtoisin. Aiemmin ei ole myöskään kiinnostanut mutta huomaan sen asian muuttuneen. Toivoisin, että DoberMami tuo yhtä paljon iloa, ja miksei ajateltavaakin, teille kuin se tuo minulle!

Blogi sai vasta omat FB- sivut, jossa sielläkin eletään jännittäviä aikoja, kun tykkääjiä on kahta vajaa tasan sata :) Joku aika sitten loin "Kuka?"- sivun tuonne yläpalkkiin, jota klikkaamalla saa lukea vähän taustatietoja minusta. Ulkoisia muutoksia on lähinnä facebook-tykkääjien loota oikeassa reunassa mutta suunnittelun alla on muutakin pientä faceliftiä. Ottaisin mielelläni toiveitanne vastaan, koskivatpa ne mitä tahansa. Toivepostauksia toteutan mielelläni, samoin minua saa haastaa kokeilemaan jotain uutta (ja ihmeellistä). Blogin ulkoasuakin koskien saa suunsa aukaista. Yhteystiedot löytyvät sivun oikeasta reunasta, jos ei kommenttia halua nakata. Anonyymien kommentointi on tähän asti ollut estettynä, roskapostin ja asiattomuuksien estämiseksi lähinnä, joskin olen puntaroinut uskaltaisinko aukaista sen väylän.

Koska yksivuotissyntymäpäivä voi olla vain kerran ja se on hyvin merkittävä merkkipaalu, haluan tietysti jotain pientä erityistä järjestää sen kunniaksi. Nyt on kuitenkin niin kiirusta, että sitä pientä kivaa on hieman lykättävä. Mutta pientä kivaahan kannattaa aina odottaa? :)

Luvassa on siis arvonta! Tapahtuman muut yksityiskohdat ovatkin vielä avoinna, joten sen enempää en voi kertoa. Ikiomaa lumileopardia, uutta mersua tai etelänmatkaa on turha odotella arvottavaksi vaan paremminkin voi valmistautua osallistumaan hyvin vaatimattomaan arvontaan, joka kuitenkin järjestetään suurella sydämellä ja hellin tuntein :) Sen paljastan, että lukijaksi liittyneet saavat kaksi arpaa, joten jos et sitä vielä ole niin liitypä toki. Palaan arvonta-asiaan, kun voin siihen täysillä paneutua.

Vielä kerran - kiitos! :)


torstai 13. marraskuuta 2014

Heppatytölle heppoja ja rusetteja

Isosisko on, kuten 99% muistakin ikäisistään, heppatyttö. My Little Ponyt rokkaa tykimmin ja kaikki muukin heppa-aiheinen on lähellä tytön sydäntä. Itse olen myöskin parantumaton heppatyttö vaikka viimeisimmästä ratsastusreissusta taitaa olla jo jotain kahdeksan vuotta aikaa. Majapuun Kamomillaheppa- trikoosta syntyi ihan ensimmäiseksi Pikkusiskon 1-vuotismekko, joka löytyy täältä. Kankaan jämät sitten hakivat ideoita ja oli monta kertaa jo leikkuupöydälläkin mutta päätyi kuitenkin aina takaisin hyllyyn. Tämä setti syntyi jokunen viikko sitten muistaakseni siksi, että välttelin jotain tarpeellisempaa ompelutyötä ;) Pahoittelut, että kuvat ovat ihan tärähtäneitä ja näinollen sumeita. Sen siitä saa kun kiireessä näpsii.


Hame ja sukat (!?) on vakiotoive kankaasta kuin kankaasta kun Isosiskolta kysytään. Hameet on kesällä okei mutta talvella osoittautuvat vuosi toisensa jälkeen varsin epäkäytännöllisiksi siinä vaiheessa, kun kiskotaan toppahousuja jalkaan. Silloin se tyhmä hame ei suostu asettumaan nätisti housujen alle ja aaaaaaarrrgggh vannotaan tytön kanssa kuorossa, miten minä en aio tehdä enään ikinä yhtään hametta eikä neiti aio todellakaan pitää mokomia. Nämä hetken mielessäpitäen tein hameen, jonka sullominen toppahousuihin on todellakin maksimaalisen hankalaa. Se on se idea ja inspiraatio, joka iskee eikä siinä käytännöllä ole mitään sanomista.

Pussihameeseen silmäilin ohjetta Karkelot- blogista. Kamomillahepan lisäksi tarvittiin vuorikangasta ja se onkin kierrätysmateriaalia. Minun äidin vanha ruskea-valkoraidallinen t-paita. Rusetti-idea iski kesken työn ja siihen ohjeen kurkkasin Tehtaamo- blogista.


Kamomillaheppaa jäi häiritsevän kokoiset ja muotoiset tilkut ja ajatus setistä tuli mieleeni. Sainkin juuri ja juuri t-paidan miehustakappaleiden yläosat ja hihat leikattua jäljelläolevasta kankaasta. Valkoinen trikoo on niinikään kierrätyspakkomielteeni hedelmä: minun vanha toppi. Kaavana paidassa on OB:n Bias Stripes, jolla on aiemmin syntynyt t-paita, joka löytyy täältä. Lyhensin paitaa, kun muistin että se on tosi pitkä mutta vieläkin se jäi turhan pitkäksi. Isosiskolla on nimittäin tapana kiskoa paidat niin alas kuin mahdollista ja housut vastaavasti niin ylös kuin mahdollista :D Kuvien otossa meni hyvä tovi (ja hermot), kun tyttö aina kiskoi paidan hameen päälle..


Setti oli mieluinen ja äiti ärsyttävä, kun ei antanut vaatteita käyttöön ennenkuin on kuvat otettu ;)

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isänpäivä

Isänpäivä herättää minussa aika ristiriitaisiakin tunteita. Itse olen yksinhuoltajaäidin luomus. Isäni ei ole ollut elämässäni kovinkaan aktiivisesti läsnä. Minulla ei ole ollut häneen koskaan oikeaa isä-lapsi-suhdetta enkä oikeastaan tunne häntä ollenkaan. Tapasin häntä lapsuudessani tosi harvakseltaan, korkeintaan kerran vuodessa mutta tuskin sitäkään. Minulla ei ole hänestä paljon muistikuvia ja ainoat kuvat meistä ovat vauva-ajaltani. Aikuisiällä olen tavannut häntä joitakin kertoja mutta koska suhde häneen jäi lapsuudessa muodostamatta ei se ole onnistunut myöhemminkään. Lapsenlapsiaan hän ei ole tavannut. Voin myöntää olevani katkera hänen tekemistään valinnoista, sillä on vanhemman tehtävä olla lapsen elämässä läsnä ja tehdä sellaisia valintoja, että läsnäolo on mahdollista.

Sain isäpuolen ollessani 13-vuotias. Teini-ikäni oli vaikea ja isäpuolen ilmaantuminen kuvioihin ei sujunut aivan kapinatta. Ottihan se oman aikansa mutta nyt - melkein kaksi vuosikymmentä myöhemmin, olen onnellinen että hän on olemassa eikä säikähtänyt teini-ikäistä minua vaikkei hänellä itsellään lapsia olekaan. Lapseni kutsuvat häntä papaksi. Hän on vähäpuheinen, tarkkanäköinen, harkitseva ja yksi älykkäimmistä tuntemistani ihmisistä (sori äiti ;)). Hän on ollut minulle enemmän isä kuin biologinen isäni koskaan. Kiitos siitä.

En elä itsekään perinteisessä ydinperheessä. Isosiskolla on kaksi kotia ja täällä meillä hän viettää noin kaksi kolmasosaa ajastaan, isänsä luona loput. Biologista isäänsä hän ei ole tavannut. Isä on kuitenkin ollut isä siitä lähtien, kun tyttö vielä potki minun vatsassa. Isä oli se, jota tyttö kinaisena vastasyntyneenä katseli minun paitani alta. Isä on ollut tytölle läsnä senkin jälkeen kun meidän tiemme erosivat. Hän on tytölle valtavan tärkeä ja minulle myös. Any fool can make a baby but it takes a man to raise a child. Kiitos.

Kuva on netistä lainattu
 Kuopukseni ja vatsaeläjäni isä vaihtoi viikonloppuihin painottuvan, moottoripyöräilevän, metallimusiikintäyteisen, vapaan poikamieselämänsä varsin nopeassa tahdissa osaksi lapsiperheen rutinoitunutta arkea. Hän ei ollut tottunut olemaan lasten kanssa tekemisissä mutta silloin juuri viisi vuotta täyttänyt tyttäreni reippain ottein tutustutti miehen Disneyn prinsessoihin, petshoppeihin ja muuhun glitterkuorrutteiseen tosisöpöön. Isosisko on aina ollut aikuisten kanssa kotonaan ja varauksetta toivottanut uudet ihmiset elämäänsä. Mies ujosteli tyttöä pidempään kuin tyttö miestä ;) Puolitoista vuotta myöhemmin saimme yhteisen tyttäremme. Metallimiehestä on kuoriutunut pesunkestävä isä. Isosisko kutsuu häntä nimeltä ja minusta näin on luontevaa. Pikkusiskolle iskä on tietysti tikkä tai kikki.

Kuva on netistä lainattu.
Kun mietin isäpuoltani ja lasteni isiä, voin vain ihmetellä millainen onni minulla on ollut saada heidänlaisiaan miehiä omaani ja lasteni elämään. Olenpa toki ottanut osani mätämunistakin mutta kukapa ei olisi. Jokainen näistä kolmesta on omalta osaltaan ollut balsamia ilman isää kasvaneen ihmisen haavoihin. Helppoa ei ole ollut heistä kenelläkään mutta olenpahan saanut oppia, ja mikä tärkeintä - tyttäreni saavat oppia, millainen on oikea isä ja mies. Kiitos <3

Isänpäivälahjojakin miehet saivat. Isosisko teki koulussa puukäsityötunnilla hienon muistilapputelineen omalleen, Pikkusisko teki äidin suosiollisella avustuksella isälleen ja papalleen kirjanmerkit ja siskonsa pyöräytti sellaisen papalleenkin ihan omin pikku kätösin (joskin tämä odottaa vielä toimitustaan perille kun ei mokoma muistanut hypätä meidän matkaan, kun mummulassa käytiin). Metallimies sai lisäksi toppakinttaat ja Taaperon omistajan käsikirjan. Kuvia en muistanut ottaa enkä nyt millään tähän hätään jaksa lähtä ottamaan..

Minulta se varsinainen isänpäivälahja Metallimiehelle oli syötävää. Koska meillä kokataan pääasiassa ihan tavallista arkiruokaa, halusin isänpäivänä tehdä jotain erityistä. Osaan tehdä jauhelihasta vaikka mitä ja broileristakin jotain mutta kalliimpi ja parempi liha on jäänyt ihan suosiolla kauppaan tai sen on valmistanut Metallimies itse. Ajattelin päivän kunniaksi astua omalta mukavuusalueeltani ulos ja yrittää edes.. Näin vaatimattomasti voin sanoa, että isänpäivälounas oli Dobermamin residenssissä oikea suksee! Suora lainaus aterianjälkeisistä tunnelmista juhlakalun suusta: "Valehtelematta, paras ruoka mitä oon tässä talossa syönyt! Ihan täys kymppi." Ja on muuten syönyt ihan peevelin hyvää ruokaa aiemminkin ;)

Kolmen ruokalajin Michelin- tason ateria piti sisällään:

Alkuruokakeitoksi bataatti-perunasosekeittoa. Tämä oli ihanan pehmeää ja juuri sopivan mieto alkupala pippuriselle pääruoalle.

 

Pääruoaksi naudan sisäfileestä pippuripihvi, lohkoperunat ja kasvislisäke. Kastike on kermainen pippurikastike, joka on tehty laiskan ihmisen tapaan "huuhtaisemalla" pannu, jossa pihvit paistoin kermalla. Lihan kypsentämiseen googletin hieman apuja ja tarkoitus oli saada Metallimiehen pihvistä medium, omasta paremmin kypsä. Pakko myöntää, että vaikka olen toitottanut vuosikaudet syöväni lihani kypsänä niin kyllä sellainen "mieto" medium vaan on hyvää! Nyt tämä siunattu tila vaan on vähän esteenä, joten pyrkimys oli saada omasta pihvistä well done. Uskomatonta tässä on se, että onnistuin! Piru vietä, onnistuin! Pihvi oli kuin olikin medium, omani kypsempi. Aavistuksen se minunkin pihvi punersi mutta päätin että se on turvallista syödä. Kuva, jossa leikattu pihvi näkyy on kuitenkin Metallimiehen annoksesta.



Jälkiruoaksi nougatpaloja vaniljakastikkeella.


 

Ehkä jatkossakin uskallan valmistaa jotain hyvää liharuokaa, kun tämä onnistui näin hyvin. Päivä alkoi hieman huonosti (en ole aamuihmisiä enkä varsinkaan monen huonostinukutun yön jälkeen) mutta senkun parani loppuaan kohti. Käytiin pienellä lenkilläkin tuossa illasta koko porukalla ja olipahan liukasta! Metallimies teki Isosiskon kanssa pihalle lumiukon, jonka he nimesivät Harjattaniksi. Asiaan liittyy kai harja :D Itse tulin nimittäin aiemmin sisälle Pikkusiskon kanssa selailemaan postin tuomaa uutta lelulehteä. Ennen iltapalaa vötkisteltiin sohvalla ja kuunneltiin pitkästä aikaa poikasen touhuja. Viimeksi ollaan kuunneltu silloin, kun potkuja ei vielä juuri tuntunut. Nyt hytkyi vatsa niin että oksat pois! Varovasti koitettiin vatsan päältä tunnustella missä asennossa ukko köllii mutta mitään varmuutta tähän ei saatu. Syke kuului vasemmalta alavatsalta ja potkut näkyivät pääasiassa oikealle ylävatsaan, joten ehkä se suunta on jo paremmin nuppi alaspäin kuin sivuttain kuten tähän asti on ollut. 

Uutta viikkoa kohti! 

Hyvää isänpäivän iltaa kaikille oikeille isille <3

lauantai 8. marraskuuta 2014

Kenkämaanikon haaveilupostaus

Tarvitsen uudet talvikengät. Tarvitsen siksi, koska haluan mutta myös siksi, koska pari vuotta sitten ostetut talvisaappaat alkavat olemaan jo melko lintat. Ostin ne paikallisesta kenkäkaupasta, josta saa maailman parhaiden kenkien lisäksi myös maailman parasta palvelua. Kun ovesta astuu sisään on suhteellisen varmaa ettei liikkeestä poistu ilman vähintään yksiä kenkiä. Olenpa ollut todistamassa tilannetta, jossa liikkeestä poistui minulle läheinen naisihminen (äiti) mukanaan neljät kengät. Kolmet hänelle itselleen ja heräteostoksena yhdet Isosiskolle, joka näyttäisi perineen äidiltään tarpeen omistaa mahdollisimman monta kenkäparia. Piti niitä tai ei. Mainittavan arvoinen asia on, että itse en ole tätä ominaisuutta perinyt äidiltäni, sillä hän ostaa kenkiä vain tarpeeseen ja silloinkin tarve on useimmiten syntynyt jo muutamaa vuotta aiemmin.

Ihmisten ostokäyttäytymisessä tapahtuneita dramaattisia muutoksia olen tottapuhuakseni ollut todistamassa useita kertoja ja ilkeät (ostomorkkiksessa kieriskelevät) kielet ovat väittäneet minun jopa edistäneen kyseenomaista riehakasta käytöstä erityisesti kenkien ollessa kyseessä. Rahanmenoa ei voi estää, sanon minä ja sanonpa myös että kenkiä ihminen tarvitsee. Kuta enemmän kenkiä, sitä vähemmän kaappitilaa!


Koska olen tietoinen kenkiin kohdistuvasta heikkoudestani ja paikallisen kenkäkaupan tiliä kutistavasta vaikutuksesta, en ole uskaltautunut liikkeeseen pitkiin aikoihin. Ettette aivan hulluna pitäisi niin olen minä siellä asioinut niinkin etten ole mitään ostanut! Mieleeni tulee ainakin kaksi kertaa.. vaikkakin se toinen kerta saattoi olla se, kun myöhemmin palasin takaisin posket kiihtymyksestä punoittaen ja kädet täristen varmana siitä, että meinasin tehdä elämäni virheen kun jätin kengät ostamatta. Yhtään en muista mitkä kengät oli kyseessä mutta epäilemättä ne olivat minulle hyvin tärkeät.

Jo mainitsemani muutaman vuoden uskomattoman hienosti palvelleet kengät olivat rakkautta ensisilmäyksellä. Sitä edellisenä vuotena ostin sellaiset, joihin en ollut täysin tyytyväinen ja mieleeni jäi eräs nainen, joka osti siinä vieressä kenkäparin, joihin silminnähden rakastui palavasti ja halusin kokea saman tunteen. Ei se kuule väärin ole, jos haluaa elämässään suuria tunteita kokea. Siispä sovitin kenkiä, jotka saivat sydämeni läpättämään.. todetakseni, että ne olivat liian pienet. Eih! Minua palvellut myyjä oli todella pahoillaan vakuuttaessaan ettei isompaa kokoa ole vaan kaikki parit ovat hyllyssä. Päätään puistellen hän vielä voivotteli kuinka kauniilta kengät jalassani näyttivät ja että kyseinen malli oli todentotta ollut suosittu. Pettyneenä pyysin myyjää kuitenkin vielä tarkistamaan asian varastosta. Voitte kuvitella kuinka upea tunne se oli, kun myyjä palasi kenkälaatikko kädessään ilosta hihkuen. Siellä oli kuin olikin ollut yksi pari juuri oikeaa kokoa ja tiedättehän te ettei tuollaista tapahdu ellei kohtalolla ole sormensa pelissä. Helpottuneena sujautin jalan kenkääni ja voih, se oli kuin olisi työntänyt jalkansa pilveen! Kengän pehmoinen karvavuori toivotti väsyneet jalkani tervetulleeksi ja tiesin, että elämäni kenkäpari oli viimein löytynyt.


Monta matkaa ollaan yhdessä taivallettu mutta koska mikään ei ole ikuista, olisi aika ottaa vastaan mahdoton tehtävä, mission impossible, ja lähteä ristiretkelle etsimään uutta elämäni kenkäparia. Olen tietoinen siitä että en ehkä koskaan tule löytämään vastaavanlaisia kenkäystäviä mutta yritettävä on. Haasteellisuutta lisää se tosiasia, että kengät täytyisi löytää sellaisessa koossa, jota ei ihan joka marketin hyllyssä ole - siro nelikakkonen. Kiitos raskaudet, jotka löysytitte liitoksia ja kudoksia juuri sen ratkaisevan verran ettei koko neljäkymmentäyksi enään riitä. Hauska faktahan on se, että useimmiten naistenkengissä koot loppuvat juurikin siihen kokoon 41, joskin olen ollut huomaavinani että nykyään löytää yhä paremmin isompiakin kokoja, varsinkin netistä. 

Tällä hetkellä perse on niin auki että sieluun tuulee, erityiskiitos tästä verottajalle, joten toistaiseksi joudun tyytymään mielikuvitusshoppailuun. Toisaalta minulla on oma tyyli niin lahjakkaasti hukassa, kypsästä kolmenkympin iästä huolimatta, että tällainen haavepostaus voi pian hyvinkin ohjata minut sitten juuri oikeanlaisen kenkäparin äärelle kun aika on kypsä.

Kriteerit, jotka erinäisiin verkkokauppohin syötin olivat: musta väri, koko, matala korko ja kenkätyyppinä saapas. Musta kenkä käy kaiken kanssa enkä oikein ole ruskean ystävä muutenkaan, saapas käy sekä pillifarkkujen ja legginssien sekä leveälahkeisempien housujen kanssa ja korkeakorkoisille saappaille on nykyään käyttöä melkoisen vähän. Pituutta kun on omasta takaa ja ollaan Metallimiehen kanssa niin tasamittaisia (tai näin on sovittu ;)) että korkokengät veisivät minut aivan eri sfääreihin. Sen lisäksi toivoisin, että kengät ovat sellaiset joita voin käyttää myös lasten kanssa ulkoillessa, joten matala korko on siksikin aika tärkeä ominaisuus. Huomasin kuitenkin, että katselemani kengät pystyi jakamaan kahteen kastiin - lämpimiin ulkoiluominaisuuksia sisältäviin kenkiin ja kauppakenkiin, joilla tuskin puistoon lähdetään. Kengän hinnasta riippuu täytyykö yhden ja saman parin sisältää kaikki halutut ominaisuudet vai onko mahdollista jakaa ne kahden parin kesken :D

Tässäpä muutamat kengät, jotka viehättivät minua. Ensimmäiset ovat aika varmasti sitä kauppakenkä- kategoriaa. Sovittamatta hankala sanoa mahtuisiko villasukkaa mutta luulen, että vaikka mahtuisikin niin kenkien pohjat eivät ole "luodut kulkemaan" ainakaan liukkaalla kelillä vaan lähinnä näyttämään hyvältä. Hyvännäköisissä kengissä ei tietystikään ole mitään vikaa mutta hyvännäköiset ja käytännölliset ovat luonnollisesti vieläkin paremmat. Itse en erityisemmin ole kullanväristen korujen tai yksityiskohtien ystävä mutta jostain syystä näissä kengissä ne viehättävät.




Nämä jälkimmäiset varmaan jo lämmittäisivätkin. Sorelit ja Helly Hansenit ovat paitsi järkkykalliita myös vähemmän kauniita mutta kyllä minä näissä kehtaisin lompostella. Mainittakoon, että minulla on myös kirkkaanvihreät crocsit, jotka eivät edes ole aidot vaan ne mm. Tokmannin mainoksista tutut "puutarhakengät". Että ei se kehtaamisesta ole kiinni todellakaan :D Hyvin monesti se laatu kulkee kalliin hinnan kanssa käsi kädessä ja hyvät kengäthän kestävätkin useita vuosia.


Viimeiset kaksi kenkää ovat samanmerkkisiä ja edustavat sitä todennäköisin hankinta- osastoa. Ylistämäni ystäväkengät ovat hyvin paljon näiden näköiset ja uskoisin näiden olevan ihan kelpo pelit myös puistoiluun. Minulla kuitenkin on myös halpisosastolta ostetut wannabe-goret, joita pääasiassa talvisin ulkoiluun käytän. Joskus olisi kuitenkin hyvä olla optio laittaa farkut ja vähän siistimmät kengät, jos ulkoilun yhdistää vaikkapa vierailuun. Saatanpa minä niinkin tehdä, kun olen vähän tämmönen arvaamaton :D


Listaamieni kenkien tarkkoja hintoja en muista ja monia näistä löytyi useammastakin verkkokaupasta, jolloin hintakin saattoi samalla kengällä olla eri. Halvimmat näistä olivat EMP:n bikerbootsit, alle 50 euron hintaan  Kipkopstoren Amyt olivat vajaan 60e ja Elloksen omat 70 euroa. Wildflowerit olivat kummatkin 100e pintaan ja Zalandon täysmustat saappaat kustansivat 120e. Kalleimmat listaamistani popoista olivat Helly Hansenit, joiden hinta vaihteli 150-200 euron välillä verkkokaupasta riippuen. Samoin Sorelit olivat hintavimmasta päästä 150-180 euron hintaan.

Saappaiden ohella tilausta olisi tennareille. Ne ovat tietysti vähän sporttisemmat mutta haluaisin silti hillityt. Urheilumerkeillä esim. Nikellä oli tosi kivoja tennareita mutta haluaisin täysin yksiväriset enkä välittäisi mistään neonvärisistä koristeompeleista vaikka neonväreistä ja räiskyvästä pidänkin. Yksinkertaiset ja yksiväriset ovat kuitenkin helpoiten yhdisteltävissä.Olin laiska enkä selannut kuin Zalandon ja Elloksen valikoiman ja tässä muutama silmää miellyttänyt kenkä. Hintoja en nyt jaksanut sen tarkemmin katsella.


Converse- kuume on välttänyt meidän huushollin mutta näyttäisi siltä, että niitähän on niin monenlaisia kivoja ettei siltä voi välttyä enää pidempään. Metallimiehellekin oli kivannäköisiä!


Kivaa näiden kollaasien tekeminen :) Mukavaa isänpäivää kaikille lukijoille!

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Ruusuhuivista monitoimimekko

Mekko on odottanut pääsyään blogiin, koska en tykännyt kuvista jotka tätä varten otettiin. Menköön nyt sitten kuitenkin, kun en saa aikaiseksi otatettua uusia. Täällä on hieman kuvistapoikkeavat maisemat tänään, sillä lunta tuli eilisen illan ja yön aikana varmaan parikymmentä senttiä! Minä tykkään talvesta ja lumesta :)


Verson Puodin Ruusuhuivi-trikoota tilasin mustavalkoisena muistaakseni metrin verran. Inspiraatiota kangas haki tovin mutta koska tarve oli - tein tällaisen. Tämä tällainen on nimeltään monitoimimekko. Se on tehty MIWin pohjalta. Mekossa on imetysominaisuus ja vatsankasvuvara mutta mielestäni onnistuin toteuttamaan ne niin, että mekkoa voi pitää vaikkei imettäisikään ja vatsankasvuvara on todettu tarpeelliseksi muulloinkin kuin raskausaikana :D

Imetysoptio on toteutettu tuplayläosalla ja ajatuksena on nostaa alimmaista kangasta ja laskea ylintä. Musta trikoo miehustan alla on kierrätetty vanhasta paidasta. Alimmainen kappale yltää juuri rintojen alle ja sen helmaan on ommeltu kuminauhakuja. Miehustakappaleen kaavaa kuosittelin silläviisiin, jotta madalsin pääntientä avonaisemmaksi niin ei tarvitse niin kauheasti venytellä kangasta. Framilon- huolittelu takaa sen, että pääntie ei venyttelystä huolimatta lörpähdä.


Vatsanahkojen venyttelyn mahdollistaa sivusaumoihin etukappaleen puolelle tehty - tattadaa! - Framilon- rypytys. Kaavoitusvaiheessa en luonnollisestikaan ottanut tätä huomioon, mutta ompeluvaiheessa etuhelmasta rypytyshommiin kadonnut parisenttinen tasoitettiin ammattimaiseen tyyliin takakappaleen puolella saksilla :D

Mustasta trikoosta tehtyyn helmaresoriin ja hiharesoreihin lisäsin kaverilta pöllityn idean - pitsit. Ne pitää vaan tikata näemmä koko matkalta kiinni hihaan, nyt ne ovat vain päistään ja keskikohdalta muutamalla pistolla kiinni. Meinasin kikkailla pitsin kanssa enemmänkin mutta kerrankin hillitsin itseni. Mukava mekko tästä tuli ja harva se päivä päällekin eksyy :)

Lopuksi vielä tämänpäiväisiä tunnelmia. Ihana ilma ollut ja aamupäiväisen ulkoilun lisäksi oli ihan pakko käydä vielä näin illasta pienellä kävelyllä. Pakkanen oli kiristynyt aamuisesta noin miinus viidestä asteesta jo yli kymmeneen pakkasasteeseen ja kyllä oli heleppo hengittää! Kunhan Pikkusisko nukkuu, niin ajattelin istahtaa sohvaan Toisenlaisten äitien seuraan kädessä höyryävän kuuma glögimuki. Seuranani on toki noin kolme koneellista puhdasta pyykkiä odottamassa viikkaamista mutta ei anneta sen häiritä ;)



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...