sunnuntai 31. elokuuta 2014

Venetsialaiset ja superpizzaa.

Meillä venetsialaisviikonloppu muistutti hyvin paljon muitakin viikonloppuja. Oikeastaan ei eronnut niistä mitenkään. Paitsi ehkä siltä osin, että viime yönä sain taas nautiskella siitä, mitä en voi ymmärtää ollenkaan - ilotulituksista. Olisin vallan innokas sellaiseen, että kaupunki (tai mikä muu tahansa isompi taho) järjestäisi sen yhden ilotulituksen, jota kaikki voisivat halutessaan mennä katsomaan. Rahoituksen tähän voisi kerätä vaikka heiltä, jotka sitä rahaa selkä vääränä ilotulitteiden ostamiseen kantavat. Näen asiassa montakin positiivista puolta. 

Ensinnäkin ilotulitteiden ampujien huolimattomuudesta tai yksinkertaisesti idioottimaisuudesta johtuvat loukkaantumiset vähenisivät. Ilotulitus olisi myöskin kerralla jotain näkemisen arvoista eikä niitä yksittäisiä kissanpieruja, joita pitää ehdottomasti ostaa vaikkei niistä mitään iloa olekaan. Eikä sitä jatkuvaa räiskettä, pauketta, ulinaa ja vinkunaa olisi pakko kuunnella koko riivatun yötä. Meillä on Isosisko vähän herkkä kaikenmaailman paukkeelle ja viime yönä sitä asiaa sitten valvottiin useampaan otteeseen. 


 

 
 
Mainittakoon eräänä plusmerkkisenä asiana vielä ainakin ne eläinystävät, jotka myöskin pelkäävät pauketta - osa ihan todellatodellatodella pelkäävät ja voivat paniikissa juosta vaikka auton alle tai lähteä karkuteille. Säästyisivätpähän nekin, kun se pauke olisi yhdellä rykäisyllä ohi. Metsänelävätkään tuskin tilanteesta suoranaisesti nauttivat.

Tuleehan siitä myös roskaa ja tätä tuskin tarvitsee sen kummemmin perustella: suomalaiset, ilotulitteet ja alkoholi.

 

 

Nyt kun tämä "en halua valittaa, mutta.."- osio on valmis, voidaankin siirtyä eteenpäin. Mainittakoon nyt vielä sen verran, että kyllä piti välissä käydä laittamassa Pikkusisko päiväunille ja kun palasin postauksen äärelle, niin poistin sen osuuden missä yhdistyi paatos, minun todellinen henkinen ikä (60+) ja itsensä kiihottaminen raivohulluuden partaalle. Olkaa hyvät, säästyitte paljolta.

 



Minun ihastuttavat kesäkukat (joista naapurit ja meillä käyneet tietää todellisuuden, kuvat on otettu ja cropattu sisäiselle hortonomilleni hyödyllisellä tavalla) eivät halunneet vielä roskikseen (vaikka se olisi kaikille suotuisa tapa toimia) ja niinpä venetsialaistulet sytytettiin vain sisälle. Kynttilöihin, täytyy tarkentaa. Vielä on aika valoisaa pitkälle iltaan mutta ovathan ne silti kauniita.




Aiemmin viikolla iski taas se hulluus, mikä tasaisin väliajoin iskee: tarve leipoa. Ihmettelen suuresti, miksi se leipomistarve ei voi koskaan olla mitään oikeasti hyödyllistä kuten pullaa, jota voisi sitten pakkaseen laittaa vierasvaraksi. Myöskään sämpylöitä en saa inspiraatiota pyörittää kuin ehkä muutaman kerran vuodessa. Lisäyksenä sanottakoon, että vielä viime vuoteen asti ne harvoin leivotut sämpylät olivat ympäristölleen vaarallisia. Niin pieniä, että niissä piili tukehtumisvaara ja niin kovia, että niillä olisi voinut tehdä vakavaa vahinkoa kanssaihmiselle. Itseasiassa ne minun leipomat pullatkin ovat sellaisia pullia, jotka olisivat vauvoina jääneet sikiöseulonnoista kiinni jos näin raakaa huumoria saa käyttää. Aivan hyviä pullia mutta vähän erilaisia vain.

Leipasin siis Kinuskikissan Nougat-paloja. Iltapäiväkahvit hörpättiin anopin kanssa, joka kävi meillä apuna tyhjentämässä yhden marjapensaan. Nougat-palat on yksi minun lempparileivonnaisista ja ei siis ole Painonvartijoiden suosittelema leivonnainen. Kuvassa näkyy myös viime viikon kirppisostoksia. Ikean mustavalkoraita- kuppeja ostin neljä kappaletta ja tuollaisen harmaan pikkutarjottimen kaveriksi.


Metallimies on toiminut Maatalousmiehenä eilisen ja tämän päivän. Puimuria ajelemassa. Koitti kosiskella Isosiskoa puimurin kyytiin mutta eihän se tohtinut lähtä. Minua ei ees mokoma rontti kysynyt! Kyllä minä oisin voinu lähtä "vänkärinpenkiltä" neuvomaan, olen siinä kuulemma tosi hyvä. Illalla kun saatiin talon miesvahvistus kotiin, täällä tuoksui pizza. Ei mitenkään vahingossa vaan olin tietenkin leiponut! Kinuskikissan Koskenlaskijan superpizza pääsi testikeittöön ensimmäistä kertaa. Tämä oli niin mielenkiintoinen kombo, että sitä oli pakko päästä kokeilemaan. Tein hieman laiskuuksissani omia modifikaatioita ja näin se tapahtui: Kaupan valmispohjan päälle täytteet ja uuniin. Täytemuokkauksia tein kinkkukuutioiden osalta, jotka vaihdoin vieläkin epäterveellisempiin meetvurstisuikaleisiin. Paistoaikaa lyhensin valmispohjalle suositeltuun noin seitsemään minuuttiin. 



Hyvväähän se oli, tietty! En minä tavallista pizzaa tähän vaihtaisi mutta saatan leipasta toistekin. Ehkä silloin teen itsekin pohjan, jos sillä vaikka on ihan oleellinen merkitys lopputuloksen kannalta. Tätä otti isosiskokin toisen palasen ja se jos mikä tarkoittaa onnistunutta suolaista leivonnaista. Makeaahan se tyttö söisi vaikka kuorma-autollisen kerrallaan..

Tänään mennään tyttöjen kanssa kyläilemään, kunhan Pikkusisko herää päiväuniltaan. Eräs resepti vielä mielessäni kummittelee, saas nähdä ehdinkö tänään testaamaan. Hauskaa päivää lukijoille! Ps. teitä on yhtä vaille kaksikymmentä ja kyllä mää tiiän, että siellä naamakirjan puolella teitä on lissää. Onpa mukavaa, puspus :)


lauantai 30. elokuuta 2014

Taistelu pienten synnytysyksiköiden puolesta (sisältää haasteen).

Blogiani kirjoittelen Pohjois-Pohjanmaan lakeuksilta. Olen synnyttänyt molemmat lapseni Oulaskankaan sairaalassa, Oulaisissa, ja siellä synnytän myös uuden tulokkaan. Se on pienehkö sairaala, jossa on mahtavat kätilöt ja ihmisläheinen palvelu. Kätilöillä on aikaa opastaa ja synnyttäessä ei tarvitse olla yksin, hälykellon varassa. Meiltä matkaa Oulaisiin on 30km. Omat synnytykseni ovat molemmat käynnistettyjä, joten äksönin ajankohta on ollut aina jokseenkin tiedossa mutta näin ei ole kaikilla.

Oulaskankaan sairaala ei ole ainoa säästökohde vaan tämä koskee monia muitakin sairaaloita ympäri Suomen. Saatat ajatella, että tämä ei koske sinua. Rohkenen väittää ettei ole montaakaan ihmistä, jota tämä asia ei koskettaisi. Tämä ei tietystikään koske vain "lisääntymisikäisiä" ihmisiä ja vauvojaan vaan myös heidän sukulaisiaan, ystäviään, naapureitaan. Tämä koskee tuhansia työntekijöitä, jotka näissä pienemmissä synnytysyksiköissä toimivat! Tietysti myös heidän perheitään. Aihe koskettaa kaikkia, tavalla taikka toisella. Oletko sitä mieltä, ettei tähän asiaan voi vaikuttaa? Todellako ajatellaan niin, että meillä, palveluiden käyttäjillä ja Suomen kansalaisilla ei ole vaikuttamismahdollisuutta, jos vain niin päätämme? Suora lainaus kansalaisaloite.fi- sivustolta: 
"Kansalaisaloite on Suomen kansalaisten suora vaikuttamiskeino lainsäädäntöön.
Suomen kansalaisilla on perustuslaissa turvattu oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi. Tämän valtiollisen tason vaikuttamiskeinon käyttäminen edellyttää, että aloitetta kannattaa vähintään viisikymmentätuhatta äänioikeutettua Suomen kansalaista kuuden kuukauden kuluessa."
Siispä, ole hyvä ja aktivoidu - se vaatii muutaman minuutin aikaasi, internet- yhteyden ja verkkopankkitunnukset. Allekirjoita kansalaisaloite.

Haaste muille bloggaajille! Kopioi kuva ja sen alla oleva teksti omaan blogiisi ja levitä tietoutta. Allekirjoita kansalaisaloite itsekin, jos et sitä jo ole tehnyt. Laitetaanpa yhdessä pyörät pyörimään sillä ääniä tarvitaan vielä. Lämpimät kiitokset <3

Facebookissa on ryhmä "Synnytysten jatkuttava Oulaskankaalla - ryhmä asiasta kiinnostuneille", jossa on ihailtavan sitkeä ja ahkera joukko ihmisiä, mm. Oulaskankaalla työskenteleviä kätilöitä, jotka kiertävät tapahtumia ja keräävät aloitteeseen allekirjoituksia. Kuulun kyseiseen ryhmään ja sieltä sain luvan poimia tällaisen tekstin ja suloisen kuvan eräästä Oulaskankaan synnytysosaston tyytyväisistä asiakkaista:


"Kuvan pieni prinsessa sai syntyä Oulaskankaan sairaalassa Oulaisissa turvallisiin käsiin peppu edellä. Tilanne ei pelottanut äitiä, isää eikä synnytyksen hoitaneita kätilöä ja gynekologia, vaikka paikalla ei ollut lastenlääkäriä. Nyt päivystysasetus uhkaa sulkea synnytysosastoja ympäri Suomea. Vaarassa ovat kaikki alle 1000 synnytystä vuosittain hoitavat synnytysosastot sekä synnärit, joissa ei ole lastenlääkäripäivystystä tai sairaalan sisällä 24/7 päivystävää hätäsektiovalmiutta.
Nämä synnyttäjien ja vastasyntyneen turvallisuutta lisäävät kriteerit lisäävät myös kustannuksia, vaikka samalla maanlaajuisesti haetaan säästöjä saman asian kustannuksella. Lääkintöneuvos Timo Keistisen mukaan yhden synnytysosaston sulkeminen tuo 5 miljoonan säästöt. Kyseiseen laskelmaan ei ole huomioitu sitä, että synnytysten hoitaminen toisessa sairaalassa maksaa saman verran ja lisäksi matkakustannukset päälle!

Suomi on maailman turvallisin maa syntyä ja synnyttää. Voidaanko tästä enää parantaa, vai mennäänkö ojasta allikkoon? Esimerkiksi Oulaskankaan sairaalassa Oulaisissa nähtiin 1001 erilaista synnytystarinaa vuonna 2013. Nyt sairaanhoitopiirin johtavan sairaalan toimesta ei Oulaskankaalle luvata järjestää lastenlääkäripalvelua ja synnyttäjät jatkavat matkaansa Oulaskankaasta 100km päähän Ouluun tai 120km päähän Kokkolaan.

Pelkona on, että vauvat syntyvät tulevaisuudessa matkalle: ambulanssiin, taksiin tai perheen omaan autoon. Viime vuonna Oulaskankaalla synnyttäneistä äideistä 75 synnytti 1½ tunnin sisällä sairaalaan saapumisesta. Osa heistä toki ehtisi synnyttämään sairaalaan, mutta he jäisivät ilman ammattitaitoista apua: tukea, kivunlievitystä sekä vauvan voinnin seurantaa. Ja kuinka käy äidin ja vauvan, jos kotona ollessa sattuu esimerkiksi istukka irtoamaan ja matkaa seuraavaan synnytyssairaalaan on liian paljon? Pohjoisessa perhekoot ovat suurempia: lapsia syntyy perheisiin enemmän, kuin 1.7. Myös synnytykset ovat toinen toistaan nopeampia.

Synnytyssairaalat Oulaisissa, Kemissä, Salossa ja Savonlinnassa kaipaavat tukea. Alle 1000 synnytystä vuosittain hoitavat synnärit Kajaanissa, Mikkelissä ja Porvoossa saanevat toimintaansa jatkaa, kuka tietää..

Ystävällisenä pyyntönä esitän, että jokainen osoittaisi tukensa kannattamalla kansalaisaloitetta: "PÄIVYSTYSASETUKSEN MUUTTAMINEN SYNNYTYSTEN OSALTA".


Keräys on käynnissä 10.10.2014 saakka ja tavoitteena on saada 50 000 kannattajaa aloitteelle, jolloin se pääsisi eduskunnan ja ministeriön uudelleen käsittelyyn. Tavoitteena on, että nykyiset synnytysosastot saisivat jatkaa toimintaansa, sillä "SYNNYTYSOSASTO ON PIENEN SAIRAALAN " Synnytysten lakattua lakkaa kyseessä olevista sairaaloista myös muita toimintoja. Oulaskankaalta lopettaisi toimintansa samalla naistentautien osasto. Gynekologin, anestesialääkärin ja leikkaussalin ilta-, yö-, ja viikonloppupäivystykset lakkaisivat myös ja avun tarvitsijat taittaisivat näiden asioiden vuoksi matkansa jatkossa Ouluun. Pelkästään synnytysosastojen sulkemiset ruuhkauttaisivat suuremmat synnärit lakkautettujen synnäreiden alueilla, palvelut eivät siis paranisi myöskään suurten kaupunkien alueilla!"

torstai 28. elokuuta 2014

Voihan välikausi!

Meinas aivan ressin pukata. Välikausivaatteista nimittäin. Aiemmin en sen kummemmin ole asiaan panostanut mutta olenpa toisaalta saanut sitten juosta kauppaan viime hetkellä, kun olen tajunnut jotain puuttuvan, ihan vain todetakseni, että muut ovat jo hyllyt tyhjentäneet. Samaten heikkolaatuisia haalareita/takkeja/housuja on pitänyt ostaa useampi pari kautta kohti, kun eivät ole kestäneet. Päätin siis antautua välikausihullutukseen täysillä kerrankin hyvissä ajoin! Että täältä pesee välikausipostausta - minäki ku muutki :D

Koska tytöillä on niin suuri ikäero, ei vaatteiden kierrättäminen juurikaan ole vaihtoehto muutamia säilytettyjä vaatekappaleita lukuunottamatta. Vaatemerkeillä on, kuten kaikki tietää, hurjat erot mitoituksen suhteen. Reima on tunnettu reilusta mitoituksesta, samoin Ticket to heaven vaikkakin jälkimmäisellä on käsittääkseni aika isoja eroja oman mallistonsakin sisällä. Jotkin merkit (minusta ainakin Travalle) ovat aika leveää mitoitusta (mainittu merkki myös reilua mitoitusta pituutensa puolesta) ja toiset taas kapoisempaa (Polarn o. Pyret ja Molo Kids). Ihan niinkuin lapsiakin on eri mallisia, aikuisista nyt puhumattakaan! :)


Hintaeroakin merkkien välillä löytyy, joskin on todettava, että laatu maksaa. Tekniset ominaisuudet kuten vedenpitävyys, hengittävyys, tuulepitävyys, hankauksenkesto ropsauttavat vaatteen hintaan lisäeuroja. Toisaalta, yksi laadukas joskin hintava haalari voi olla kolmen halvemman väärti ja jälleenmyyntiarvo on hyväkuntoisen vaatteen kohdalla ihan mukava. Koska vaatteen käyttöikä on sitä pienempi mitä nuorempi on käyttäjän ikä, vaate harvoin kuluu juuri miksikään ja kierrätyshän kannattaa aina! Niinpä olen käyttänyt ihan kiitettävän määrän tunteja fb-kirppiksiä ja nettihuutokauppoja selaillen etsien tyttärille sopivaa vaatetusta. Minun onnekseni tykkään nettishoppailla ja saan siitä jotain outoa tyydytystä vaikka en mitään ostaisikaan :P Osaltaan nettikirppujen selaaminen siinä missä livekirpuillakin asiointi lämmittää sitä osaa minun sydämestäni, joka tuntee jättämäni hiilijalanjäljen liiankin hyvin. Että ihan turha siellä mua (pelkästään) pihiksi huudella, niin! ;)



Kun vaatetettavana on yksivuotias ja seitsemänvuotias, vaatteelta vaaditaan toisaalta aika erilaisiakin asioita. Kulutuksenkestoa pitää olla kummankin kamppeissa mutta kyllä leikki-/ kouluikäisen ulkovaatteita on selvästi vähemmän myynnissä käytettynä - kertonee jotain. Vedenpitävyys on minusta ehdoton juttu, koska niitä kurahousujakaan ei ihan joka säälle viitsisi pukea "kaiken varalta" ja isompi neiti tuskin kovin mielellään kahistelee kurahousuissaan koulussa välitunnilla (vähänkö nolooooo!). Seitsemänvuotias on myöskin jo varsin tarkka siitä, mitä päälleen suostuu pukemaan. Olisi melko reilua silmienpyörittelyä luvassa, jos haalarin hälle tyrkkäisin :D Ostoksia on jokseenkin turha tehdä kysymättä neidin omaa mielipidettä tai saa varautua pistämään ostoksensa nöyrin mielin jatkomyyntiin. Yksivuotias sen sijaan pukee ilomielin vaikka jätesäkin päällensä kunhan on lämmin eikä kastu. Oma näkemykseni taaperon ulkoilupukumallista on yksiosainen. Varapuku on toki hyvä olla kummallakin neidillä ja pienemmällekin varapuvuksi käy hyvin vaikka kaksiosainen, jota voi kauppapukunakin sitten käyttää (voi tulla nimittäin Citymarketin kassalla äidille hiki muustakin kuin loppusummasta, jos lapsi karjuu nuppi punaisena kuumuuttaan. Kaksiosaisen puvun kanssa tilanteen viilentäminen on helpompaa kuin haalarin).

Äidin oma turhamaisuus astuu esiin siinä vaiheessa, kun mietitään väriä. Se sallittakoon kun lasten puvustamisesta maksaa satoja ja taas satoja euroja vuodessa ;) Käytäntö sanelee niin paljon, että on ok jättää turhamaisuudellekin vähän tilaa. Omat värimieltymykseni vaihtelevat paljon. Olen elänyt vaaleanpunaista kautta hyvin pitkään, mitä ajatellen on ihan reilua kaikkia kohtaan, että minulle on siunaantunut tyttölapsia ;) Ehkä tämän ompeluharrastukseni myötä suhtautuminen väreihinkin on hieman muuttunut ja olen alkanut ymmärtämään, että pienen naisihmisenkin voi pukea hieman laajempaan värivalikoimaan. Totta puhuakseni, yllättävän vähän on esimerkiksi muutaman viimevuoden tarjontaa selaillessani tullut vaaleanpunaisia ulkovaatteita vastaan! Raikkaat, selkeät perusvärit ja tummatkin sävyt ovat olleet enemmän näkyvillä. Raitaa ja palloa näkyy, samoin yksiväristä ja ilokseni vähemmän värioksennusta ja kaksivärisyyttä (yläosa eri väriä kuin alaosa).

Isosiskon mieltymykset näyttävät kulkevan samoja tuuliviirimäisiä ratoja kuin lasten yleensäkin. Naapurin muutamaa vuotta vanhempi tyttö, koulukaverit ja varsinkin isommat koululaiset tuntuvat toimivan trendsettereinä. Tähän on tyytyminen. Äidin vakuutuksia vaatteen muodikuudesta on turha esittää, jos kenelläkään kaverilla ei ole vastaavaa näkynyt. Hän onneksi kasvaa sen verran hitaammin tätänykyä, että viime vuonna kirpputorilta löydetty ReimaTecin keltainen välikausitakki koossa 128cm oli vielä sopiva. Uutta en suostunut ostamaan tässä vaiheessa, keväällä sitten. Viime keväänä käytetyt housut olivat kuitenkin silppuna. Kirjaimellisesti. Niinpä ostin pitkällisten etsintöjen ja väärinymmärrysten jälkeen KappAhlin Woxo- mallistosta mustat kuorihousut koossa 134cm. Varahousuiksi löysin kirpputorilta Gulp-merkkiset (S-ryhmän kaupoissa muistaakseni myydään) mustat välikausihousut. Parempana takkina on mummun ostama Lindexin 134-senttinen takki ja varatakkina Seppälän 128cm harmaapohjainen kukkatakki, joka on ollut tosi pitkäikäinen, sillä se on ollut käytössä varmaan kaksi vuotta jo.



 
 

Vesikelejä varten Posti toi tytön hartaasti toivomat mustat Hai-saappaat, jotka tilasin Metsolasta alennusmyynnistä. Lenkkarit on Paxin ja tennarit on vielä vähän hakusessa/miettinnässä ostanko sellaisia lainkaan vai siirränkö sen kuluerän kevääseen. Tämän tekstin olen kirjoittanut jo aiemmin mutta nyt kuvia ottaessani ja kaappeja penkoessani löysin kahdet tuollaiset pitkävartiset kengät. Voi riemua! Voi pettymystä, kun molemmat osoittautuivat pieniksi :( Nuo vaaleanpunaiset ovat Next- merkkiset ja kokoa 12 (en tiedä mitä tämä vastaa) ja kirppislöytö ovat. Tuollaiset ottaisin vaikka samanlaiset isommassa koossa, ovat niin suloiset ja meillä pidettiin näitä tosi paljon! Ehkä tuollaiset kylästely-kengät vielä pitää jostain etsiä..


Asusteina on allekirjoittaneen saumurin sylkemät pipot, neulottu on muistaakseni kirppikseltä ja ostettu neidin ollessa 4 vuotta eli pitkä käyttöikä on tässäkin ollut. Käsiä lämmittämään on ostosia puuvillahanskoja ja mummun kutomia lapasia useita. Hieman paksummat hanskat odottaa meitä vielä kaupassa, Hans Companyn softshell- kinttaat olivat sopivat ja niissä on ohut vanukin välissä. Aika näyttää kelpaako kinttaat vielä. Huiveja ja kaulaliinoja tässä talossa on enemmän kuin poronkakkaa Lapissa! :D Yksi lemppareista on kuvassa näkyvä neulottu tuubihuivi, joka taitaa sekin olla mummun käsialaa. Kurahousut on kaapissa kaikenvaralta (hieman kärsineet mutta korjattavissa), samoin kurakinttaat ja kokoa 116cm oleva uskomattoman pitkäikäinen sadetakki. Haasteellista, kun toinen on vielä ihan kuraleikki-iässä mutta koulumaailman paine pakottaa olemaan isompi kuin onkaan. Onneksi kotona kehtaa lätäköissä lirkkiä <3 Mahdollista välikerrosta toimittaa "hyi, yäk, en pidä"- fleecehaalari.



Pikkusiskolle ostin kirpputorilta hänen ollessa iiiiiihan pieni vauva Travallen Remu- välikausihaalarin koossa 80cm. Se oli keväällä vielä todella iso ja on se sitä vieläkin. Ihan superreilua mitoitusta (vaikka on pitäjäkin kyllä tavallista pienempi). Tämän haalarin värit eivät oikein enään iske ja koska tämä on niin kauhean reilukin, ostin rinnalle toisen puvun. Fb- kirpulta pienimuotoisen tarjouskilpailun päätteeksi sain kotiutettua T2H:n supersöpön takin ja housut. Puku on Bellybutton by Ticket- mallistosta, joka googlettelun tuloksena on ilmeisesti julkaistu 2012. Myyjän mukaan puku on ollut yhdellä lapsella käytössä ja sen voin helposti uskoa, ainoa käytönjälki oli jalkarenksuissa. Takissa on irroitettava fleece ja housuissa fleece ulottuu noin polveen saakka. Vedenpitävyys on luvattu ja tänään jo vähän sitä testailtiin, kun en arvannut pihalla olevan aivan niin märkää kuin sitten loppuviimein oli. Sisähousujen polvet olivat kuitenkin kuivat, kun sisälle tultiin. Puku on kokoa 74cm eikä ole minusta aivan niin reilu kuin mitä olen merkin ymmärtänyt olevan. Tuskin menee meille enään ensi keväänä. 



Tilpehöörit toki on hommattu nekin! Kurahousut KappAhlista, vuorilliset kurahanskat ovat Lassien ja vuorettomat Rukkan (tosi ruma tuo merkki kämmenselässä, en tykkää yhtään!). Kaveri kehui Reiman Minitec- kinttaita hyviksi mutta en käytettynä löytänyt mistään. Uutena hinta on niin suolainen etten voinut siihen taipua. Ostin Lassien "playproof"-merkityt kinttaat, jotka ilmeisestikään eivät sitten pidä vettä. Siksipä noita kurakinttaita on olemassa! :) Pakko lisätä näin jälkikäteen, että Lassiet ovat yllättävän hyvin pitäneet vettä vaikka ovat ihan vesilätäkkö-kyytiäkin saaneet. Syksyn pipotehtaalta tuli uusi päähine Pikkusiskollekin ja lahjaksi saatu vaaleanpunainen velourlakki sopii puvun kanssa myöskin tosi hyvin. Reiman lakki on kirppislöytö.



Kenkäpuoli on Pikkusiskon osalta vielä hieman auki. Kumppareita on kaksin kappalein, sillä Isosiskon aikanaan yksivuotislahjaksi saamat kirkkaanpunaiset Nokialaiset (kokoa 20) ovat nyt sopivat perijättärelle. Kuitenkin, kun kirppiksellä sattui silmään keltaiset Vikingin saappaat kokoa 21 viiden euron hintaan, en voinut kävellä ohi. Kävelykenkinä on Paxin vaaleanpunaiset popot, jotka on minusta hiekkalaatikkoleikkeihin vähän turhan fiinit. Ja niitä on kyllä kaksi kappaletta, kuvanottohetkellä toinen sattui vain olemaan autossa (lue: isin kanssa olivat liikenteessä eikä toisen kengän puuttumista huomattu ennenkuin sisällä riisuessa ;)). Hakusalla on siis vielä jotkut lenkkarityyliset, ehkä hieman korkeampivartiset syyskengät. Ovat vaan aika hinnoissaan, sillä Vikingin goret Citymarketissa olivat halvimmillaankin viisikymmentä euroa ja käyttökuukausia tulee ehkä sen kaksi. "Kauppatakkia" pienemmällä siskoksella ei ole mutta olen harkinnut tekeväni sellaisen itse ja kankaatkin on ostettu. Huomenna aloitan! 

Tätä vaatepostausta varten kuvatessani kamppeita, kun hiki päässä koitin asetella ja yhdistellä, tajusin, että seuraavan kerran kun itse tarvitsen jotain niin otan Isosiskon makutuomariksi! Sillä on sata kertaa uskottavampia ryysyjä kuin meikäläisellä ja kyllä se ne pääasiassa on itse valinnut. Tuokin vihreä takki ja pinkit pipot! Kertakaikkiaan. Äidin välikausivaatepostausta saatte odottaa :D

tiistai 26. elokuuta 2014

Ruuti kasvaa masussa

Raskaus on edennyt jo viikolle 15. Kolme päivää päälle tällä hetkellä. Ruutilla on yleisen keskiarvon mukaan mittaa noin 15cm ja painoa noin 120g. Hengitysharjoitukset vauva on jo aloittanut ja on nyt untuvaisen karvoituksen peitossa kauttaaltaan, jota sanotaan lanugoksi. Karvoitus irtoaa pikkuhiljaa lasketun ajan lähetessä lapsiveteen ja koska vauva nieleksii sitä lapsiveden mukana, niin siitä muodostuu vauvan ensimmäinen kakka. Sikiön kasvua seurataan mm. kohdun koon, ultralla tehtävien mittauksien perusteella ja vauvan sydänääniä kuunnellen.

Itse kävin ensimmäisessä lääkärineuvolassa tasan viikko sitten. Seuraava neuvola on syyskuussa ja viikko sen jälkeen päästäänkin kurkkaamaan pienokaista Kokkolaan rakenneultraan.Siellä toivon mukaan saadaan veikkaus Ruutin sukupuolesta. Kuulun siihen joukkoon, joka ei jaksa odottaa synnytykseen asti saadaakseen tietää kumpi tulee, vaikka ymmärränkin että siellähän se vasta loppuviimein varmaksi voidaan sanoa. Toisaalta kuulun myös siihen joukkoon, joka saattaa itse päättää kumpaa sorttia vatsassa köllii vaikka ammattilaiset sanoisivat mitä. Esikoistani odottaessa olin sataprosenttisen varma poikavauvasta vaikka kolme eri lääkäriä ja terveydenhoitaja vakuuttivat jalkojenvälin olevan pikkupirrin osalta tyhjää täynnä. Omia silmiäni uskoin vasta, kun tyttö putkahti maailmaan. Tosikon kohdalla taas lähipiiri painosti uskomaan, että poika siellä on vaikka minulla oli vahva tyttöfiilis. Pidin pintani ja hahaa, tyttöhän se! Tilanne on siis fifty-sixty ja tälläkin kertaa ounastelen kantavani pientä tyttöä.

Neuvolassa saamani mittauksien tulokset olivat seuraavanlaisia:

Paino +1,2kg
RR 118/59
Vauvan pää-perämitta 90,4mm
Sydämen syke +
Liikkeet +

Hb oli heinäkuussa 129 joten sitä ei nyt mitattu ollenkaan. Pissa oli puhdas. Vauvan CRL (eli pää-perämitta) vastasi 14+6, mikä oli kolmea päivää enemmän kuin todelliset viikot mutta myös niskaturvokeultrassa Ruuti oli neljää päivää isompi mittojen mukaan. Laskettu aika on laskettu jäykästi viimeisistä kuukautisista vaikka itse tiedän kiertoni olevan sellainen ettei se aivan todellisuutta vastaakaan. Ovulaatioajankohta on hyvin tiedossa mutta siitäkin laskien laskettu aika menisi "väärään" suuntaan vauvan mittoihin verraten, mutta kolme-neljä päivää on täysin yhdentekevää miltä tahansa kannalta ajatellen.

Kuva on netistä lainattu





Oma vointi on nyt hyvä. Elän sitä vaihetta raskaudesta, että koko raskauden voisi itseasiassa aivan hyvin vaikka unohtaa. Pahoinvointi ja kuvotus hellitti rv 12 mennessä, samoin alkuvaiheen selkäkivut. Liitoskivutkaan eivät aivan niin napakasti sinkauttele, kun vaikka yöllä kääntää kylkeä mutta pitkä aika jalkojen päällä saa liitokset jomottelemaan. Ommellessa (tai bloggaillessa) kun istuu pidemmän aikaa, selkä väsyy helposti ja lääkärinkin kanssa siitä jutustelin. On varmaan niin, että Pikkusiskon odotuksesta on sen verran lyhyt aika, että selän (jo ennestään mitättömät) lihakset eivät aivan ehtineet voimaantua entiselleen. Vaikka tuossa väliajalla itseasiassa heilutin kahvakuulaa ja kuntoilin muutenkin aktiivisemmin kuin varmaan koskaan aiemmin elämässäni. 

Alkuraskauden väsymyskin hellitti uuvuttavaa otettaan ja nyt jaksaa touhutakin vähän jotain pakollisten lisäksi. Totta puhuen, ne pakollisetkin jäi melko suurilta osin Metallimiehen harteille, kun sohva imaisi minut sisäänsä heti, kun sänky päästi irti. Onneksi hän oli käytännössä koko kesän kotona, niin minun lorvailuni oli mahdollista. Nyt välillä menee jopa liiankin lujaa ja hommaa tulee päivän ajalle haalittua niin paljon, että illat tahtovat venyä turhan pitkiksi. Säännöllinen liikunta on valitettavasti jäänyt unholaan :/ Aiemmissa raskauksissa painonnousu on ollut hurjaa ja viimeisilläni olenkin ollut noin 25kiloa painavampi kuin ennen raskauksia. Nyt olisi toiveissa päästä vähän vähemmällä mutta aika epätodennäköistähän se on, jos liikunta jää pois lähes kokonaan.

Mielitekoja minusta on nyt ollut vähemmän kuin vaikkapa viimeksi. Ehdottomia nounou-ruokia oli oikeastaan enemmänkin ja salaatti meni missä tahansa muodossa siihen kastiin ensimmäiset kolme kuukautta. Hedelmiä (ja mansikoita!) söin sen sijaan runsaasti ja muutkin kylmät/raikkaat syötävät tekivät kauppansa. Leipä oli pahimman kuvotuksen aikaan parasta syötävää kun ruoissa oli aina jotain yököttävää. Roskaruokaakaan ei mennyt juuri sen enempää kuin menee muutenkaan ja tuskin kovin paljoa valehtelen, kun väitän, että Metallimies ei joutunut lähtemään yönselkään metsästämään mielihalu-syötäviä muutamaa kertaa enempää.

Kuva on vähän ehkä creepy mutta kuvaa minusta hyvin vauvan kokoa näillä viikoilla.

Vauvan liikkeitä en ole vielä tuntenut ja niskaturvokeultrassa kätilö sanoi istukan olevan etuseinässä, joka voi vaimentaa potkuja sen verran ettei niitä ihan hetkeen tunnukaan. Pikkusisko ilmoitti itsestään raskausviikolla 16 tai 17 ja ihan muutamaa hassua viikkoa myöhemmin ne tuntuivat jo vatsan päällekin. Toki siinä vatsan päällä on nyt vähän enemmän eristekerroksia, joten isukki joutuu ehkä odottelemaan senkin puolesta pidemmän aikaa. Meillä onneksi on kotona doppler, jolla ollaan Ruutia kuunneltu harva se ilta. Teen dopplerista oman postauksensa myöhemmin, sillä se on aika uutta tekniikkaa ja haluan sen esitellä, koska itse tykkään siitä paljon :)

Ensimmäinen mamma-ompeluskin on valmistunut. Olen tosi pitkä nainen (182cm) ja arvatenkin housujen löytäminen on hankalaa. Housut, joita markkinoidaan pitkälahkeisina, jäävät nekin yleensä vähintään viittä senttiä liian lyhyeksi ja sehän se vasta dorkalta näyttääkin :D Mammafarkkuja olen ostanut pillimallisina, jolloin lahkeen ei tarvitse niin hurjan pitkä ollakaan mutta lökärit puuttuivat kokonaan. Minulla oli pala tummansinistä ohuehkoa joustocollegen ja trikoon risteytyskangasta, josta tein ensimmäisenä tämän ja loput piti käyttää Metallimiehen housuihin. Kuinka ollakaan, niistä tuli minulle mammapöksyt :p

Kuva on lainattu netistä

Kaavana on miikkarin jotkut aikuisten housut (magic knickers?), joita muokkailin sille mallia että toistaiseksi en lisännyt lahjeresoreita vaan ovat siis täysimittaiset suoralahkeiset housut. Jätin lahkeensuut kuitenkin huolittelematta eli mahdollisuus resoreiden lisäämiselle on. Vyötäröä muokkasin edestä matalammaksi ja pyöristin etureunaa. Laitoin siis housut jalkaan ja peilin edessä nuppineulotin siitä omalle tulevalle (vähän jo olevalle) vauvavatsalleni sopivan. Sivujakin muokkasin aavistuksen keskietuun päin "kallelleen" mutta takakappaleen vyötärölle en tehnyt mitään. Vanhoista (liian lyhyistä!) H&M mammacollareista leikkasin masupaneelin irti ja muokkasin sen housujen vyötäröä vastaavaksi ja sillä kaavalla leikkasin miehustakankaasta uuden paneelin. Se on kaksinkertainen edestä ja takaa mutta edessä siinä on ylhäällä sauma, johon ompelin Framilonia, jotta paneeli säilyttäisi muotonsa paremmin ja palvelisivat raskauden jälkeenkin.

Rv 15+1 kuvanottohetkellä.
Tässä kuvassa housujen väri on lähempänä todellisuutta kuin ylläolevassa, jossa väri vääristyi kuvankäsittelyn myötä.

Housut ovat yksinkertaisesti i h a n a t. Mieluiten kulkisin vain niissä. Teen niitä taatusti useammatkin ja tavallisella vyötärölläkin sitten, kun vauvavatsaa ei enään ole.


sunnuntai 24. elokuuta 2014

Sydämiä sydänkäpyselle

Useanakin iltana olen sormi suussa seissyt kangashyllyn edessä, vetänyt minuuttien kuluttua esiin kangasrullan, ehkä sovitellut kaavoja siihen, rullannut sen takaisin hyllyyn ja pistänyt taas sormen suuhun. Ilta. Toisensa. Jälkeen. Muutamalla kankaalla oli käyttötarkoituskin jo selvillä mutta nääääh, teen sitten joskus toiste, kun ei nyt kuitenkaan ehdi/jaksa/viitsi/pysty/kykene.

Perjantaina halusin osallistua erään ompeluryhmän ompeluhaasteeseen, jossa piti kahden tunnin aikana toteuttaa jokin ulkovaate. Ihan pala kakkua tuommonen haaste! Niin taas tovi vierähti hyllyn edessä seisten ja "ideoiden", kuten ruukaan itseäni huijata. Suuret suunnitelmat vaihtuivat vähän vaatimattomampiin.. Kello raksutti ja viimein turhautuneena päätin tehdä tarveompelun, jota tuskin haasteeksi voi kutsua - pipoja. Nappasin hyllystä kaksi kangaspalaa, nappipurkin ja muuta oheistuotetta. Lähdin alakertaan etsimään jotain, millä kuvata lähtötilanne (kuten haasteen luonteeseen kuuluu). Kappas, puhelimesta akku loppu. Aijahas, pokkarista akku loppu. Jaajaa, se usb-piuhakin näkyy olevan Metallimiehellä taistelukenttä nelosella käytössä. Goddddddammit! Se oli sitten minun herkälle luonteelle se viimeinen pisara ja hylkäsin koko ajatuksen moisesta haasteesta.

Verensokerien saattaminen oikealle tasolle ja pieni hengähdystauko kuitenkin lepyttivät sen verran, että kipusin yläkertaan taas seisoskelemaan kangashyllyn eteen. Päätin, että ommella ei tarvi mutta jotain täytyy leikata. Aloitin helpolla ja leikkasin kolme pipoa. Kuulostelin vähän miltä se tuntui. Tuntui ihan hyvältä tai ei ainakaan suoranaisesti pahalta. Partamatti soitti radiosta ihan mahtavia ysärijyystöjä ja ehkä se sitten rentoutti ompelujumiutunutta mieltä sen verran, että äkkiä tempaisin esiin vielä yhden kankaan, supervauhtia neuloitin kaavat siihen kiinni ja leikoin menemään kuin heikkopäinen. Posket punoittaen ja hullunkiilto silmissä viikkasin leikatut pipokappaleet ja paitakappaleet ompelutuolin selkämykselle, päätin jatkaa seuraavana päivänä ja tiesin parantuneeni.

Hulluus senkun jatkui lauantaina, jolloin sekä ompelin pipot sekä paidan mutta myös leikkasin itselleni housut ja paidan. Ihan kreisiä. Tänään, sunnuntaina valmistui housut (joista kerron toisella kertaa lisää) ja muutamaa saumaa vaille se paitakin! Tänään esittelen teille kuitenkin paidan, jonka tein Isosiskolle.

Sain (kummi)tädiltäni ihka-aitoja ysärikankaita. Pääasiassa collegepaloja mutta myös trikoota. Trikoot eivät ole tainneet elastaanikuitua vielä silloin tunteakaan, joten joustavat aika nihkeästi nykytrikoisiin verraten. Oli siis selvää, että mitään makkarankuorta on turha lähteä tekemään. Tämä kangas suorastaan vaati päästä Isosiskon vaatteeksi. Tottelin.


Kaavana on neidin eräästä ostopaidasta piirretty kaava, kokona 134/140cm. Leikkuuvaiheessa jätin keskiedulle kaula-aukon kohdalle väljyyttä vesiputoustyyppistä kaula-aukkoa silmälläpitäen (ts. kippasin kaavaa vähän matkaa "kyljelleen") mutta ompeluvaiheessa tajusin ettei kangas tule laskeutumaan nätisti. Rypytin Framilonilla pääntieltä vinoon alaspäin, jotta sain tuollaisen toispuoleisen ratkaisun. Pari omppunappia passasi siihen hyvin, sydämet olisivat passaanneet vieläkin paremmin. Rypytystä on myös olkasaumoissa, hihasaumoissa yläpuolella ja paidan sivusaumoissa. Pääntie on edestä vain käännetty ja surautettu kaksoisneulalla, takakappaleelle laitoin käänteeseen Framilonia, jotta se pysyisi napakkana.


Isosisko tykkäsi paidasta paljon. Minäkin tykkään siitä! On ihan käyttäjänsä näköinen :) Hyvät lukijat - I'm back in business ja ompelunurkka näyttää siltä miltä pitääkin eli on sotkuinen. Keskeneräisiä töitä alkaa nyt kertymään tuolinkarmeille ja koti täytyy koneiden surinasta ja tekemättömistä kotitöistä. Metallimies kiristää pinnaa, kun mamma huudattaa koneitaan ja silloin kun ei huudata niin puhuu niiden huudattamisesta tai ostaa kankaita, jotta on materiaalia millä huudattaa. Mahtava homma! :D

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kirppislöytöjä ja muuttopuuhia

Joskus käy meikäläiselläkin mäihä. Sellainen kävi, kun ompeluryhmässä, johon kuulun, virisi keskustelu tuplarattaista ja niiden tarpeellisuudesta, kun on lapsia pienellä ikäerolla. Mielipiteitä oli puolesta ja vastaan mutta suurin osa oli sitä mieltä, että tuplarattaat olivat hyvä ja tarpeellinen ostos. Toiset liputtivat peräkkäin istuttavien rattaiden puolesta ja arvatenkin myös rinnakkainistuttavien rattaiden puolestapuhujia riitti. Itse halusin säilyttää tavalliset yhdistelmävaunut ja mahdolliset tuplat laitettaisiin niiden rinnalle. Vauvan nukuttaminen pihalla olisi omasta mielestäni helpompaa "yksöis"rattaissa mutta vastaavasti koko porukan ollessa liikenteessä, kaksi istumapaikkaa olisi ehdoton vaatimus, kun ikäeroksi nuoremmille tulee vain 1v 9kk. Kuten lähes aina käytäntö sanelee (lapsi)perheen arkea tässäkin asiassa..

Meidän koti on kahdessa kerroksessa, mikä minusta tarkoittaa aika paljon hukkaneliöitä. Sisätilasäilytyksessä, portaiden alla, meillä on Pikkusiskolle käytettynä hommatut Emaljungan Duo Edget ja toisia rattaita ei tänne enään haluttu tilaa viemään, kun ei sinne alle sentään kaksia rattaita mahdu. Sovittiin siis, että tuplat ostetaan, kun löydetään niin edukkaat, että niitä raskii säilyttää ronskisti kuistilla. Lämmintä varastotilaakaan meillä ei ole saatavilla ja kylmävarastokin on niin ahdas ettei sinne tuplia saa mahtumaan.

Niinpä, (nyt päästään siihen mäihään!) kun eräs ompeluryhmäläiseni vinkkasi nähneensä Muhoksella kirpputorilla sikahalvat Emmaljungan tuplat (olen tässäkin asiassa vähän merkkiuskollisuuteen taipuvainen), olin innosta piukeana. Seuraavana aamuna otin puhelun Kirppis Kamulle ja pyysin rattaista kuvaa. Vaunuissa kerrottiin olevan kuomussa hieman kosteuspilkkua ja kuvasta näin, että turvakaari puuttuu mutta, kun sain vahvistuksen, että rattaat todelakin maksoivat vain 20€ (!!!) varasin ne. 

Värinä näissä on musta mutta kuomu on vain tosi haalistunut. Malli on ahkeran googlettelun tuloksena ehkä Cerox?
Perjantaina, Metallimiehen kotiuduttua töistä, karautin Muhokselle rattaita hakemaan. Hakumatkaa kertyi edestakaisena melkein 300km. Paluumatkalla kuitenkin koukkasin kyytiin vielä sitterin ompelukaverin vauvalle, joten matkasta oli tupla(tripla?)hyöty :) Parasta maakuntamatkailussani oli, saavutetun hyödyn lisäksi, se että sain matkustaa yksin. Väänsin autostereot täysille ja kuuntelin tietenkin Stam1naa ;) Raskauksien rasittama huonokuntoinen selkäparkani ei neljän tunnin autossaistumisesta ollut kovinkaan innoissaan mutta pääkoppa sai tarvitsemaansa tuuletusta.

Rattaiden kuomu on täysin hengetön. Se ei pysy siis oikeen missään muussa asennossa, kuin alhaalla lerppuen, ellei käännä heittoaisaa niin, että kyytiläiset olisivat naama menosuuntaan. Kuomun kangas on myös kovasti auringon haalistama. Paikkakunnalla on lastentarvikeliike, jossa tiedän olevan myös huoltopalvelun ja ajattelimmekin käydä sieltä kysymässä, josko saataisiin vaunuihin turvakaari ja vaikka tekstiilejä myöten uusi kuomu. Kun rattaiden ostohinta jäi noin alhaiseksi niin voi korjauskuluihin satsata enemmän. Rattaat vietiin toistaiseksi varastoon odottamaan korjausta, pesua ja öljyämistä, sillä eihän tässä vasta mennä raskaudessakaan kuin viidettätoista viikkoa :)

Rattaiden lisäksi kirpputorilta tarttui mukaani kanssaompelijan tekemiä ihanuuksia. Metsolan kankaista tehdyt kolme bodya ja terälliset potkuhousut huutelivat niin isoon ääneen, että pakkohan ne oli kotiuttaa. Koska ei vielä tiedetä, kumpaa sorttia vatsassa köllii, olen pyrkinyt ostamaan (ensisijaisesti olen toki pyrkinyt olemaan ostamatta mutta koska se ei aina onnistu..) sellaisia värejä, jotka käy kummalle vain riippuen mihin yhdistää. Nämä oli tosi siististi ommeltuja! Aivan kateellisena katsoin ;) Kokona näissä kaikissa oli 68cm mutta olisivatkohan OB:n kaavoilla tehtyjä, sillä olivat sen verran reiluja, että menevät vielä meidän pikkutirri-Pikkusiskollekin.


Kirppuilun ja oman ajan lisäksi ollaan tehty talonsisäisiä muuttoja. Meillä on siis yläkerrassa pesutilojen lisäksi makuuhuoneet, kolme kappaletta. Yksi (toinen lastenhuone) on tähän asti ollut minun ompeluhuoneena. Pikkusiskon vaatteita on säilytetty siinä huoneessa, koska vaipanvaihtopiste, ts. hoitopöytä, on ollut siellä myös. Nyt, kun uusi perheenjäsen on jo matkalla, haluttiin Metallimiehen kanssa saada meidän makuuhuone hetkeksi ihan vaan itsellemme ja tietysti totuttaa tuleva pieni-isosisko nukkumaan yksin. Paljonpa vaati totuttelua - neiti oli kuin kotonaan samantien ja nukkui yön heräämättä, kuten tähänkin asti. 

Tässä on kaikki minun joustavat. Anböliivobol! Hyllyssä vihdoin tädin lahjoittamat kankaatkin, pääasiassa collegepaloja. Joustamattomat lähtivät varastosäilytykseen.
Minun ompelupiste ja kangashylly saivat siis siirtyä meidän makuuhuoneeseen. Ovat siellä siihen asti, että vauva syntyy ja sitten täytyy varmaan vallata pieni pala alakertaa :) "Sisustus"puuhat (lainausmerkeissä siksi, koska en pidä itseäni kummoisena sisustajana) ovat vielä pahasti kesken, sillä muuttopuuhien ohessa on läpikäyty kaappeja ja kirppistavaroiden pinot valtaavat huoneita yhä kasvavissa määrin eikä meillä ole tarvittavia huonekalujakaan vielä. Ostoslista on yhtä pitkä kuin tilitapahtumien lista ja toistaiseksi saadaan vielä säästöpossua kartuttaa ennenkuin päästään puutteita täydentämään :D


Ompelupöytänä minulla toimii aivanliianpieni Jyskin David- atk-pöytä, josta on näppäintaso otettu pois. Koneita on hieman siirreltävä ommeltaessa, mikä ärsyttää minua suuresti. Tuoli on mummulasta saatu ikuisuusprojekti, joka, kuten kuvasta näkyy on osittain hiottu ja on ollut sitä jo useita vuosia. Työpiste vaatii ehdottomasti lisää valaistusta ja varmaankin sellainen seinälle kiinnittettävä spotti olisi paras vaihtoehto. Ompelupöydän vieressä on minun ufo-laatikko. Siellä on keskeneräisten lisäksi myös korjaamista tai parantelua odottavia vaatteita. Vastaavanlaisiin laatikoihin pakkasin joustamattomat kankaani ja kärräsin varastoon.

Nyt täytyisi kaiken suunnittelun (maalausta myöskin luvassa :D) ohessa ehtiä vähän tehdäkin ja siitä kirpputoripöydästä ajattelin huomenna aloittaa.  Kysyn vaan, mistä tätä tavaraa ja vaatetta oikein riittää, kun ruukaan kaksi kertaa vuodessa kaapit käydä läpi ja viedä tarpeettomat kirppikselle myyntiin ja aina sitä vaan riittää. Onkohan mulla joku osteluongelma?? :o

Tässä saldo kolmen ihmisen vaatekaapeista. Varastossa on lisää ja kaappeja vielä penkomatta! Ei taida pari viikkoa kirpparipöytää riittää..

Liitutaulutarralla toteutettu viikko-ohjelma Isosiskon huoneen seinällä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, leppoisaa sunnuntaita! :)

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Paratiisia syksyyn

Leena Rengon Verson Puodille suunnitelemasta Paratiisin puutarhasta on olemassa montaa eri väriä. Itselläni on punaisesta Paratiisi- joustofroteesta mekko ja meidän ompeluryhmäläiseltä saamani body, joka on ruskeasta Paratiisi- joustiksesta tehty. Muut aiemmin julkaistut värit ovat vielä hankkimatta ja koska ne ovat tosi suosittuja, niin varmaan jäävät saamattakin. Ehkä kestän :) 

Puoti teetti vastikään Paratiisia kahdelle uudelle materiaalille: joustocollegelle ja trikoolle. Trikoota (pinkkiä!) ostin ompeluryhmäläisten kanssa kimpassa ja metrin pala on hyllyssä vielä odottelemassa sitä täydellistä visiota. Joustocollegelle en syttynyt aivan heti, koska vihreä värivalintana ei aivan ollut minun mieleen. Kangasaddiktiksi en kuitenkaan voisi itseäni tituleerata, ellen kakkoslaatuisen erän saapuessa myyntiin (halvemmalla hinnalla tietenkin) olisi olllut napsusormeni kanssa paikalla täyttelemässä virtuaalista ostoskoria. Mitään visiota ei ollut mutta tuumailin, että siitä tulisi viimeisen päälle soma jumpsuitti Pikkusiskolle ja Isosiskokin värin varmasti kelpuuttaisi, sillä mielestäni näytän itse hieman oksennustautiselta vihreässä. Sehän on siis selvää, että palasta tuli kuin tulikin itselleni tunika/mekko! :D


Kokeilin MIW-kaavaa tähän ensimmäisen kerran (Kiitos L!) ja ihan kiva tuli. Pieniä muutoksia varmastikin joutuu tekemään mutta en ole ihan kaikkia vielä paikantanut, että mihin ja minkälaisia. Ei vain aivan istu. Hupun suhteen en ole päättänyt, että tykkäänkö vai enkö. Hupun suuaukko on jotenkin mielestäni ahdas. Tai keskietusauma liian pitkä. En tiedä, tätä täytyy pohtia :D Hihat meinasin jättää 3/4- hihoiksi mutta leikkelin sitten kuitenkin yksinkertaiset resorit niihin. Ja unohdin tietysti leikatessa lisätä kääntövaran hihansuuhun, joten niistä tuli just ärsyttävän mittaiset. Voi olla, että leikkaan ne pois ja laitan vaikka kanttauksen tilalle. Helmassa on vain käänne ja kaksosneulaommel päällä. Olisikohan pussihelma ollut kivempi? 

Yllättävää oli, että väri ei teekään minusta ihan niin sairaan näköistä kuin itselläni oli käsitys. Kuvassa en ole aivan hehkeimmilläni (raskaus ei tee kaikista hehkuvia, valitettavasti) mutta en kuitenkaan aivan yrjötautisen näköinenkään, vai? :D Jospa tämä väsymystauolla ollut rakas harrastuskin saisi taas tuulta purjeisiinsa. Tietäisi vaan minkäväristä pikkuvaatetta alkaa ompelemaan!

lauantai 9. elokuuta 2014

Päivää, että pätkähti!

Pisin blogihiljaisuus sitten mittavan reilupuolivuotisen bloggaajanurani aikana. Hieman silloin kesäkuussa, kun viimeksi kirjoitin osasinkin aavistella, että tulee olemaan hiljaisempaa mutta en minäkään arvannut, että kirjoittelutauko näin pitkään kestäisi. Nakataanpa tähän nyt se perinteinen: paljon on ehtinyt tapahtua. Totta se on! Kesä on tuntunut tosi pitkältä (eihän se ohi ole vieläkään!) ehkä siksi, että Metallimieskin lomaili komeat kahdeksan viikkoa. Neljä viikkoa isyysvapaita ja kesäloma perään. 

Morjens pitkästä aikaa! :)
Itse kävin entisessä työpaikassani sekoittamassa pakkaa Kesäesan roolissa neljän viikon ajan. Pääsin samoihin tehtäviin, missä olen viimemmäksikin ollut, ja yllättävän nopeasti ne rutiinit sieltä muistin sopukoista löytyivät. Kahvihuoneella meno oli yhtä hauskaa sairasta kuin aina ennenkin ja oli kiva nähdä entisiä työkavereita kuin myös tutustua uusiin. Tytöt olivat kotosalla Metallimiehen hoivissa ja oli tosi mukava ettei päiväkohtihommia tarvinnut alkaa stressaamaan. Hieman arvelutti, kuinka täällä kodinhoito sujuu (lastenhoidollisista tehtävistä Metallimies on aina suoriutunut hienosti eikä se osuus huolestuttanut pätkääkään).. Turhaan pelkäsin! Saattoipa käydä niinkin, että kodinhoidolliset tehtävät tulivat suoritetuksi vähintäänkin yhtä hyvin (ellei paremmin) kuin allekirjoittaneen toimesta. Niinpä, kun työrupeamani sain suoritetuksi, en käynyt kiirehtimään vuorolleni kapustan varteen ;)
Kuva lainattu netistä
Työnteon lisäksi ollaan ihan vaan tuusattu kotona. Metallimies heilui saunassa suti kädessä päivän ja tuloksena oli mustat lauteet. Supi-saunasuojalla oli edellinen omistaja käsitellyt seinät ja katon sekä saunasta että kylppäristä sellaisella ei-ehkä-niin-omalla-lemppari-värillä eli jollain ruskealla helmiäissävyllä. Vaaleat pinttyneet lauteet näyttivät hieman orvoilta seinien rinnalla, joten päätettiin sävyttää nekin. Koska ruskea ei ollut vaihtoehto, valittiin musta. Aivan niin peittävä lopputulos ei ollut kuin kuvittelin sen olevan mutta onneksi saunassa on aina hämärää ;)
 
Kuva lainattu netistä
Ulkoiltukin ollaan. Pyöräily on ollut helteillä mukavaa puuhaa, kun ajoviima viilentää hetkeksi. Isosiskolle ostettiin uusivanha Tunturi paikallisesta urheiluliikkeestä ja laitettiin vanha Nopsa vaihdossa. Tunturi oli hyvässä käytetyssä kunnossa ja siinä on kolme vaihdetta. Kolme enemmän kuin vanhassa! ;) Runko on myös isompi. Vauhti pyörälenkeillä kohosi yli viisi kilometriä tunnissa! Nyt saa huudella perään ettei tyttö aivan katoa omille teilleen. Kävelylenkkejäkin ollaan tehty ja puistoiltu. Pikkusisko on innokas pikkukivien syöjä mutta välillä on maistunut mansikatkin :) Isosisko ei välitä mansikoista ollenkaan mutta pienempänsä söisi vaikka kuinka paljon.





Varaston siivous ja järjestäminen sovittiin jo talvella kesän yhdeksi ohjelmanumeroksi. Olen aina ollut aika hyvä Tetriksessä mutta varasto oli jo siinä määrin täynnä tavaraa ettei siitäkään ollut enään apua. Siellä oli vanhoja hyllyjä "kätevästi" säilytystilana, jotka saivat kyytiä. Toinen päätyi kaatopaikalle ja toinen löysi uuden kodin anoppilan hallista työkalujen säilytyspaikkana. Metallimies nikkaroi meille sinne hyllynkannattimista ja lautatavarasta hyllyt, jotka palvelevat paremmin meidän käyttötarkoituksia. Samaan syssyyn kaatopaikalle lähti aika paljon höpöhöpö-kamaa, jota on syystä taikka toisesta marinoitu varastossa. Nyt on toivoa saada sinne kesävermeet talviteloille ja jopa mahtua hakemaan sieltä jotain, mitä nyt sattuukaan tarvitsemaan :) Olen myös pitänyt itselleni tiukan puhuttelun siitä, että ostetaan sitä mitä tarvitaan, ei sitä mitä sattuu halvalla saamaan. Isosiskolla oli viime talvena seitsemän (kyllä! Seitsemän.) talvitakkia. Niistä käytössä oli kaksi. Ehheh.. heh.. kröhm.

Häitäkin päästiin tanssimaan itkemään, kun ystäväpariskunta sanoi kesäkuun viimeinen viikonloppu toisilleen tahdon. Oikastaan sen verran, että minä olin meidän sakista ainoa, joka itki mutta itkin siinä määrin reilusti, että siinä tuli hoidettua muidenkin osuus. Isosisko kuittasi minulle myöhemmin, että äiti näyttää tyhmältä, kun se itkee :D Onneksi häät herkistävät muutkin.. Hääjuhla oli ihana. Maalaisromantiikkaa riitti ja tunnelma oli leppoisa ja kotoinen. En ole hääleikkien suuri ystävä ja olikin mukavaa ettei näissä häissä niitä vaivaannuttavia ohjelmanumeroita ollut. Kimppua en saanut kiinni eikä Metallimies sukkanauhaa mutta olivat aivan varmasti perhepiirissä harjoitelleet, sillä molemmat päätyivät morsiamen sisaruksien syliin ;) Pikkusisko nautti musiikista keinuen rattaissaan ja Isosisko heitti palloa morsiamen perheen paimenkoiralle. 


Hieman luopumisen tuskaakin on kesään mahtunut. Jouduttiin sanomaan hyvästit meidän karvaiselle perheenjäsenelle, Jagolle. Tämä on minulle ollut, ja on edelleen, tosi kova paikka enkä tästä ole juuri välittänyt puhua tai huudella. Päätös oli, rehellisesti sanoen, elämäni vaikein. Haudalle en ole pystynyt menemään ollenkaan ja kaikki tarvikkeetkin työnsin vain äkkiä pois silmistä. Aivan kaikki eivät tätä päätöstä voi tai suostu ymmärtämään mutta toisaalta - asiaan liittyvät tosiasiatkin ovat vain perhepiirin tiedossa ja sillä hyvä.


Hieman reissattiinkin. Suunniteltiin alkuun suurempia kesälomareissuja mutta päädyttiin kutistamaan suunnitelmia lähinnä ajettavien matkojen osalta. Pikkusisko ei viihdy autossa sitten pätkääkään ja alkaa tylsyyksissään ja turhautuneisuuttaan kiljumaan. Ei ole mikään ihan hentoinen ääni meidän neidillä! Toinen takapenkkiläinen on erityisen herkkäkorvainen (paitsi omalle älämölölleen..) ja hermostuu pikkusiskonsa huutamiseen heti välittömästi. Ketjureaktio ylettyy etupenkille salamannopeasti, ja kun takapenkkiläiset on saatu huutamaan niin konserttiin yhtyy eräs äiti-ihminen. Vakavailmeinen mies ratin takana laskee jäljelläolevia kilometrejä ja vannoo ettei tämän akkalauman kanssa tee enään yhtään reissua tai jos tekeekin niin ottaa radiopeltorit matkaan. 


Näin jälkeenpäin haluan huomauttaa, että jos autossa ei ilmastointi toimi niin jätä se reissu ihan suosiolla tekemättä, jos elohopea kiipeää melkein kolmeenkymmeneen plus-asteeseen. Oli kuuuuumaaaaah! Paluumatkalla tein lupauksen etten lupauksen, etten matkustaisi meidän autossa kauppareissua pidempää matkaa ennen kuin ilmastointi on korjattu, jos lämpöasteet saavuttavat hellelukemat. Vain kerran olen joutunut tästä periaatepäätöksestäni luistamaan.

Reissattiin siis Ouluun. Oulussa on tosi paljon näkemistä ja tekemistä! Ei oltu reissussa kuin kaksi yönseutua ja todettiin, että tekemistä olisi piisannut helposti useammaksikin päiväksi. Varsinkin, kun on huomioitava pienintä reissaajaa, joka tarvitsee kauneusunensa yöajan lisäksi myös päivällä. Yövyttiin minun ihanan kälyn, Metallimiehen siskon, asunnossa. Säästettiin siis majoituskuluissa aikamoisesti. Etukäteen oltiin päätetty missä haluttaisiin käydä ja minä päivänä. Yllätysmomenttina perillä odotti äitini sumplima hemmotteluhetki itselleni ja Metallimiehelle. Päästiin kahdestaan ulos syömään äitini kustannuksella ja käly kaitsi lapsia silläaikaa. Oli mukava yllätys! Ravintola Pannu valittiin paikaksi ja aijettä oli hyvää ruokaa. Söin ylikypsää naudan rintaa ja se meinasi viedä kielen mennessään :) Jälkkäriksi otin sorbettia ja valkosuklaamoussea mutta ahmattina kävin annoksen kimppuun heti ja näinollen siitä ei ole kuvaa. Voin suositella ravintolaa!

 

Rokkiasenne kohdallaan jo pienestä pitäen.
Tietomaassa vierähti monta tuntia! Ylimmän kerroksen kohdalla oli jo aika loppumaisillaan ja sieltä täytyi lähteä hieman kesken pois. Ihan mahtava paikka! Me aikuiset oltiin ihan haltioissaan ja Isosiskokin viihtyi ;) Pikkusisko lähinnä ihmetteli rattaista ja kitisi syliin mutta kunnon räkänaurut irtosi, kun tyttö katseli minun hyppäävän hyppynarua. Kiitosta vaan. Kävin vuoristoratasimulaattorissa ja se oli kaltaiselleni antihurjapäälle kyllä ihan riittävä annos vemputtimia. En erityisemmin rakasta myöskään korkeita paikkoja ja matka Tietomaan torniin lasihississä ei ehkä ollut se antoisin hetki minun kesästäni. Tornissa oli hienoja illuusioita seinillä, mitä muut kiersivät katselemassa mutta minä pysyttelin kauhuissani keskellä huonetta. Ikäänkuin siitä mitään apua olisi ollut :D Matka alas oli yhtä epämiellyttävä ja Isosisko otti kaiken ilon irti äitinsä kauhunhetkistä ja muistutteli huvittuneena, mitä kaikkea muuta pelkään hysteerisesti: perhosia, sammakoita.. 

Ravintola Mezzalunassa syömässä ihan TOSISSAAN :D
Vauhtipuistossa Isosisko pääsi mm.  laskemaan jättiliukumäkeä, pyörimään karusellissa ja ajamaan polkuautoilla ja törmäysautoilla. Vauhtipuisto oli minun makuuni aika idyllinen ja mukavanoloinen paikka viettää tunti tai pari lasten kanssa, jos karsastaa laitepaljoutta. Ne muutamat laitteet, mitä siellä oli, olivat selvästikin tivoleiden vanhoja tai hylkäämiä mutta ihan toimivia pelejä. Lapsen mielikuvitukselle oli jätetty mukavasti sijaa ja fyysistä tekemistä oli enemmän kuin perinteisissä huvipuistoissa. Meininki oli vähemmän kaupallinen. Puistoilun jälkeen käytiin sujahtamassa uikkareihin ja suunnattiin Nallikariin pulikoimaan. Tytöt olivat onnessaan ja jopa minä kävin uimassa! Tähän postaukseen olen nyt onnistunut luettelemaan melko suuren joukon asioita, joita pelkään tai joista en pidä, joten lisätäänpä joukkoon vielä tämä: vaikka olenkin horoskoopiltani kalat (kyllä, uskon siihen soopaan jossain määrin) niin vesielementin tunnistan omakseni lähinnä suihkussa :D Luonnonvedet eivät ole minua juuri viehättäneet sitten lapsuuden ja olen tosi tarkka siitä, minkälainen mm. pohjan täytyy olla, jotta voin veteen mennä. Muutama neuroosi ei naista pahenna! :D




Kirppiksiäkin pääsin koluamaan ihastuttavan kälyni seurassa (ilman lapsia!). Olin varautunut lastaamaan takakontin täyteen kirppislöytöjä, mutta saalis jäi yllättävän pieneksi. Isosiskolle löytyi kuitenkin useammat housut, yksi paita ja uimapuku, joka maksoi hurjan euron. Sitä on tänä kesänä käytetty keskimäärin kerran tai pari päivässä, joten hintansa on haukkunut ;) Pari palaa kangastakin löysin ja enään puuttuu siis ompelumotivaatio. Pikkusiskokin sai vaatekaappiinsa hieman täytettä ja Metallimiehelle ostin Paluu tulevaisuuteen- dvdboxin.

Kotimatkalla piipahdettiin ostoksilla (ja donitsilla!) Zeppeliinissä.
 
Protestoimisen lomassa ehti ottaa pienet tirsatkin.
Luonnonvesissä on uitu siis vain muutaman kerran. Meidän lähiranta tyhjeni uimareista, kun sieltä oli löytynyt hieman sinilevää ja muut rannat ovat huonoja yksivuotiaan kaitsijan näkövinkkelistä tai sitten ne ovat niin kaukana, että sinne pitäisi mennä autolla. Joka siis on nyt käyttöboikotissa helteiden vuoksi. Onneksi mummuloista ja meiltä itseltäkin löytyy lasten allas, joka on täytetty useampaan kertaan tälle kesää. Oikeastaan meillä on jo toinen allas kierrossa, kun vanhasta loppui puhti ja se lässähti kesken uintien. Tytöt lupuaisivat tuntitolkulla! Pikkusiskokin on sellainen vesipeto, että ei paljon haittaa vaikka välillä muksahtaa vatsalleen ja hörppää suuntäydeltä vettä. Vasta, kun huulet ovat sinisenä ja hampaat kalisee, voi harkita altaasta poistumista :)




 
Isosiskon vauva-ajasta asti palvellut miniallas, johon on testattu mahtuvan myös aikuisen naisen (ei minun) ;)
"Kesänlopettajaiset" vietettiin Metallimiehen kotona, minun anoppilassa. Appiukko täytti heinäkuussa 60 vuotta ja elokuun ekana lauantaina kokoonnuttiin perhepiirillä pyöreitä juhlimaan. Meidän perheen lisäksi mukana grillailemassa, saunomassa, uimassa ja jammailemassa oli Metallimiehen velipoika, sisko ja siskon poikaystävä. Olihan meillä mukavaa! Oli tarkoitus vain käydä päivä viettämässä joenrannalla mutta iltaa kohti käännyttäessä karautin mersulla hakemaan matkasänkyä ja lisää vaippoja, jotta mekin voitiin jäädä yökuntiin. Metallimiehen perheessä musiikki on aina ollut läsnä ja niimpä juhlissa päästiin nauttimaan livemusiikistakin. Pikkusisko hytkyi onnessaan rokkenrollin tahtiin :)

Papan "äijälässä" nauttimassa livemusiikista.

Näin minä osaan jo seistä ihan itse..
...mutta eipä ole nelivedon voittanutta.

Joessa uimassa


Näin kauniissa miljöössä on Metallimies sisaruksineen saanut kasvaa!







Kilometripäivitys lähestyy loppuaan ja luvassa on enään grande finale. Tehtiinpä me heinäkuun viimeisenä päivänä pieni reissu Kokkolaankin. Touhutalossa typykät touhusivat hikeen asti ja Raxissa oli maittavaa pizzaa. Matkan varsinainen syy oli kuitenkin minussa. Kirjaimellisesti. Blogihiljaisuuteen on olemassa siis vielä yksi varsin merkittävä syy: kaikennielevä väsymys! Varmaan jo arvaattekin? Meillä odotetaan :) Ystävänpäivänä tulee neljäkymmentä viikkoa täyteen. Kävimme Kokkolassa siis nt-ultrassa kurkkaamassa uusinta tulokasta. Kotikaupungin peruspalvelukuntayhtymä on tehnyt Kokkolan keskussairaalan kanssa sopimuksen, että niskaturvotus- ja rakenneultrat tehdään siellä. Passaa mulle, pääseepähän henkkamaukalle ja ulos syömään samalla ;)


Tässä on meidän Ruuti <3
Kesä, kaikesta touhusta huolimatta, on ollut tosi väsynyttä aikaa. Jatkuva kuvotus vaivasi aikalailla rv 10-11 asti ja sitten pahin terä onneksi helpotti. Posliinijumalille jouduin onneksi puhumaan vain vähän, mutta kelloa sai vahdata tarkkaan ettei vaan ehtinyt kulua enempää kuin kaksi tuntia viimeisimmästä syönnistä. Tasainen verensokeri ja liikunta olivat parhaat keinot pitää yökötys loitolla. Vielä raskaudesta ei ole erityisemmin ulkoisia merkkejä (nyt kun se järkyttävä vatsanturvotuskin on vähän helpottanut!) mutta kumpu nousee kokoajan. Hullu kun olen, mammavaatteita olen jo alesta ostellut :p Blogi saa siis uuden aiheen tämän odotuksen myötä, kun vatsankasvattelu on taatusti yksi asia, josta tulen kirjoittelemaan.

Tervetuloa mukaan siis taas rakkaat lukijat! :) Tämä on toivottavasti viimeinen päivitys, jonka vanhalla läppärilläni kirjoittelen, sillä tilasin itselleni uuden. Vanha Acer on palvellut minua jo kolme tai neljä vuotta ja sitäkin ennen se oli ollut toisaalla useamman vuoden käytössä. Tämä on tuskastuttavan hidas rakkine eikä ole juuri houkutellut postauksia tekemään. Kuvankäsittely vie tunteja ja niiden siirtäminen bloggeriin on todella vaivalloista. Teksti itsessään syntyy nopeasti mutta kukapa pelkkää tekstiä jaksaisi postauksesta toiseen katsella :)

Good to be back y'all!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...