keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Koirien valokuvausta

Kun meidän Jago saa tyttöystävänsä Milanin kaupunkiin, on treffien paikka! Milan asuu muualla mutta vierailee täällä säännöllisen epäsäännöllisesti. Aina yritämmä löytää sellaisen raon, että päästään koiria juoksuttamaan jossain syrjäisemmässä paikassa irti. Samalla, kun rakastavaiset juoksevat kilpaa minä pääsen juttelemaan Milanin omistajan kanssa, jonka kanssa ollaan tässä koirien rakkaustarinan ohessa kaverustuttu :) 

Meteli autossa on jo melko huumaava, kun kumpikin koira tietää mitä seuraavaksi tapahtuu mutta tuskastuttavan pitkä kymmenminuuttinen on odotettava, että päästään tarpeeksi syrjään. Näitä superpetojahan ei voi ihan ihmisasutuksen vieressä juoksuttaa, kun ovat tällaisia verenhimoisia dobermanneja ;) Totta puhuen: peltoa pitää olla melkoisen pitkästi, että nämä pääsevät edes enimmät höyryt purkamaan. Dobermanni on sellainen, ettei se juuri painimista harrasta kun leikkii vaan juoksee, juoksee ja juoksee. Ja haukkua räksyttää, jos toinen ei juokse :D



Minä otin kameran mukaan, koska helmikuuhan on tunnetusti kaunis kevätkuukausi ;) Aurinko paistoi ja lämpöasteita oli useampi. Onneksi kuitenkin yöllä on ollut pakkasasteita, joten syrjäisetkään metsätiet eivät olleet sohjolla. Metallimies on kyllä koittanut vakuuttaa, että meidän nelivedolla pääsee kyllä sohjossa ja lumessakin mutta mulla on niin monta ikävää kokemusta kiinni jäämisestä jossakin hevonjeerassa, että en mielellään ota riskejä. Nyt ei kuitenkaan ollut sohjoa ja paikka paikoin oli tosi liukasta! Koirillekin saatiin nauraa, kun ne muutamat kunnon lipat vetivät juostessaan :)

Oikeiden säätöjen löytäminen kameraan on yllättävän hankalaa! Ja kirkkaassa auringonvalossa, kun ottamiaan kuvia katsoo kameran pieneltä näytöltä ei tahdo nähdä, mitä pitäisi muuttaa. Ehkä tähän joskus tulee sellainen perstuntuma? Sen lisäksi on täysin eri asia ottaa kuva vastavaloon kuin myötä(?)valoon. Ja koirat eivät kuvauksen kohteena ole se helpoin.. Tai ainakaan tuo oma koira, joka banaanit korvissa pinkoo pitkin peltoja ja piutpaut välittää minun ohjeistuksesta. Milan oli esimerkillinen kuvattava ja tykkään, että näissä kuvissa näkyy Milanin olemus ihanasti. Hieman vakava, herkkä tyttönen, joka pikkuisen halveksuu Jagon hökälehtimistä ja välillä antaakin äijälle kiukkuiset lähdöt ;)





Ja varsinkin tässä suoraan edestä otetussa kuvassa kieltämättä tiivistyy Jagonkin olemus. Kokoajan kuin kireäksi pingotettu jousi valmiina ampaisemaan.. noh.. mihin tahansa. Hyväntuulinen ja hyväätarkoittava urpo, joka kuitenkin ajattelee olevansa kulmakunnan kovin kundi. Nyt kun kastraatiosta on toivuttu ja haava parantunut, voi elämä palata normaaliksi. Nähtäväksi jää tuoko kastraatio mitään muutoksia pojan käytökseen vaikka tietenkin terveydelliset syyt olivat se ensisijainen asia, miksi kastraatio ylipäätään tehtiin. 


 

Noinkohan tämä talvi on taaksejäänyttä aikaa vai vieläkö tulee se takatalvi? Vai voiko sitä sanoa takatalveksi, kun vielä helmikuuta eletään? Hiihtämään en ole päässyt vielä kertaakaan ja se kyllä harmittaa. Teinivuosien hiihtoangstista nimittäin tokenin vasta muutama vuosi takaperin mutta onneksi tokenin. On mukavata puuhaa ja yksi tehokkaimmista liikuntamuodoista.

Edit. Kaikissa kuvissa säädöt ovat seuraavanlaiset:

1/500s
f/9.0
ISO 800

Kamera on Nikon D3100.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Tyttökavereita ja Sateentekijää Pikkusiskolle

Kerroinkin jo, että sain syntymäpäivälahjaksi tilata kolmen metrin edestä kangasta. Noh, arvata saattaa ettei päättäminen ollut helppoa. Yksi tilaus lähti Viljamin Puotiin ja sieltä tuli muunmuassa uutuuskangasta nimeltä Sateentekijä. Värejä oli harmaa ja oranssi mutta jostain syystä harmaa jätti minut tällä kertaa kylmäksi ja halusin vain oranssia. Ensimmäinen kangaspettymykseni oli tiedossa, kun kankaiden saavuttua kotiin huomasin, että niissä oli kuvioon kuulumattomia tuhruja/viiruja. Sateentekijässä kankaan mustat osat olivat tuhruttaneet koko kankaan sieltä täältä. Reklamoin asiasta ostopaikkaan. Onnekseni minua oli vastassa hyvä asiakaspalvelija ja sain ohjeet pestä kankaan, käyttää niiltä osin kuin voin ja hyvitykseksi luvattiin postittaa muutama lisäpalanen minulle. Valitettavasti pesu ei tilannetta pelastanut mutta päätin käyttää kankaat silti.

Koska tuhruja ei ollut koko kankaan leveydeltä/pituudelta vaan siellä täällä, ajattelin, että pieneen vaatteeseen ei osuisi niin monta tahraa. Tarkoituksena olikin tehdä Sateentekijästä Pikkusiskolle, koska arvelin ettei kangas olisi Isosiskon mieleen. Olin oikeassa :) Halusin kokeilla ensimmäistä kertaa nepparilistaa olkapäälle, joten valitsin kaavaksi OB:n Bert-bodyn, josta jätin nappilistan keskiedulta pois ja kanttasin olkasaumat oikealta puolelta. Kokona kaavassa on 68cm mutta vertasin kaavaa OB:n Kisuliiniin koossa 74cm ja leikatessani lisäilin tarvittavat millit, jotta sain bodyn lopullisen koon lähemmäs isompaa kokoa. Mustat kanttaukset ja oranssi-mustat kaksoisneulaompeleet. Ei kikkailuja, plain and simple. Tykkään.





Toinen vastavalmistunut ompelus on Leena Rengon Sampsukalle suunnitelemasta Tyttökaverit- velourista valmistunut OB:n Talvikki kokona 74cm. Moni on sanonut, että Ottobren kaavat kannattaa googlettaa, jotta löytäisi käyttökokemuksia. Lähinnä siksi, että tietää onko kaava tavallista leveämpi/kapeampi, poikkeuksellisen pitkähihainen jne.. Ilmeisesti luotan liiaksi omaan visuaaliseen hahmotuskykyyni ja liian vähän muiden mielipiteisiin sillä en tätä ole tehnyt koskaan. Ja useammin kuin yhdesti olen todennut, että olisipa kannattanut. Tämä Talvikki on ilmeisesti melkoisen leveää mitoitusta, sillä meidän neiti olisi mennyt sinne kaksi kertaa :D Ompelin mekon syntymäpäiviäni ajatellen, mutta oli turvauduttava ostomekkoon, sillä näky oli aika hupaisa. Kaipa sitä täytyy vähän kaventaa.



Lainasin kaveriltani Joka tyypin kaavakirjan, jota ei tunnu saavan kirjastosta koskaan. Tänään jäljensin raglanpaidan kaavat ja kuosittelin ne kuten kouluaikoina ainakin. Alkuperäinen kaava jää tottakai aivan liian lyhyeksi tällaiselle kilometrimuijalle, ja pituutta piti lisätä etu- ja takakappaleen lisäksi myös hihaan. Voimapaperille liimasin vyötärön kohdalta kahtialeikatut miehustakappaleet ja suunnilleen kyynärpään kohdalta kahtialeikatun hihakappaleen. Siitä vain uutta kaavaa jäljentämään. Sikälimikäli kaava on noin pienillä muokkauksilla sopiva (mitä kovasti epäilen), minä saan siitä  hyvän raglanhihaisen peruskaavan :) Vielä kun jostakin löytäisin sen kaavakirjan, minkä koulua varten silloin 2000-luvun alkupuolella ostin. Silloin vihasin kaavanpiirtoa mutta nyttemmin olen huomannut nauttivani puuhasta. Täysin omien mittojen mukaan tehty vaate painii nääs aivan eri sarjassa kuin valmiista "kaikille sopivista" kaavoista tehdyt.

Voi ihanaa, teitä lukijoita on jo noin monta! :)

Synttärihuumaa

Olen kolmekymppinen, kolmekymppinen! Oli aivan kauhia kriisi. Pelkäsin ja inhosin tulevaa synttäripäivääni. Jälleen kerran ystävät, läheiset ja perhe tekivät siitä päivästä kuitenkin sellaisen, jonka haluan muistaa aina. Kiitos vielä kerran teille kaikille, nämä muistot lämmittävät piiiiitkään <3



Mainitsinkin jo siitä isosta lahjasta, joka tuotiin tänne houkutukseksi hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Sunnuntaiaamuna sitten kävin lahjaan käsiksi. Voitte kuvitella (vai voitteko?) hämmästykseni, kun paketista paljastui Moccamaster! Härregyyd! Itkuhan siinä pääsi :D Nytkin leuka väpättää jo pelkästä ajatuksesta. Aivan mahtilahja ja yli kymmenen vuotta palvellut Philipsin Cucina pääsee nyt ansaitulle eläkkeelle.

Kakun olin toki tehnyt. Yhtään en liioittele, kun sanon, että kirjaimellisesti väänsin itkua sitä tehdessäni. Oli jo kiirus, Pikkusisko kärtyisenä ja se typerä toffeemassa oli päättänyt olla tekemättä yhteistyötä. Kakku kuitenkin valmistui mutta jäi aika paljon valjummaksi kuin suunnitelma, mikä minulla päässäni siitä oli. Saakohan siitä kukaan mitään tolkkua, mitä se on esittävinään? :D



Kakun osien reseptit taas jälleen kerran Kinuskikissalta. Pohja on sokerikakkupohja, kummassakin välissä on minttuvalkosuklaatäyte ja päällä toffeemassa. Tehosteena toisessa välissä ja kakun päällä on Lemon Curd- tahnaa. Mariannerakeitakin nakkasin ylimmäiseen kerrokseen. Nuppineulat on helmiäissprayllä maalattua spagettia ja pehmeitä hopearakeita. Karkit kiertämässä kakkua ovat olevinaan nappeja. Kauttaaltaan kakku on suihkuteltu helmiäisspraylla. Maku oli hyvä vaikka en muuten olekaan tekeleeseen tyytyväinen.

 Minulla on kaikista maailman kälyistä paras. Hahah, ette saa, all mine! :D Sellainen sielunsisaruus erilaisista elämäntilanteista huolimatta vallitsi jo ensitapaamisesta. Hän on sellainen ihminen, jota ei voi kuin ihailla. Pistipä tyttö taas pistepörssiinsä lisää pojoja (PLOPPLOP!), kun hän ukkokultansa kanssa minulle ojensi planketin, jota hengelläni varjelen. Ykköslempparibändini äijiltä synttärionnittelut! Tai no, suoranaista v*ttuiluahan se oli mutta enpä ole moisesta ilahtunut tässä mittakaavassa koskaan :D Tsaijai. Nimmarit ja kaikki.

Happy Birthday from Stam1na. Sensuroitu lapsiperhe-versio kortista. Kuka arvaa, mitä maalarinteipin alla oikeasti lukee? ;)
Metallimies muisti minua kankailla. Sain tilata kolme metriä kankaita ihan mistä halusin. Ah, parhautta. Äitini ja isäpuoleni lahjoivat minua iiiiihanalla Marimekon kylpytakilla ja teemaan sopivasti sain appivanhemmiltani pehmoisen pyyhkeen. Nyt vasta hoksaan, että saunapainotteisella linjalla mennään, sillä minun mummuni muisti minua laudeliinoilla :)

Synttäripäivän aikana Pikkusisko nostatti elämänsä ensimmäisen nuhakuumeen. Kerran aiemmin on kuumetta ollut mutta se tuli rokotteista. Toista kertaa elämässään pikkuneiti itkeskeli niin ettei tissittelykään tilannetta pelastanut. Kun edes Isosisko ei saanut pienen kasvoille hymyä, tiesin, että nyt ollaan kipeinä. Supot kehiin ja hoivaa ja huolenpitoa. Kuume oli poissa eilen aamulla mutta vielä vähän kärtyinen vauva meillä eilisen oli. Onhan se flunssa tympeä vaikkei kuumetta olisikaan. Toivottavasti tänään meillä on taas iloinen, hymyilevä ja touhukas vauva täällä kuten yleensä :)



Uni tuli lopulta äidin syliin <3 


Isosiskon taiteilema kortti
 Ihan mukavalta tämä kolmekymppisen elämä ainakin toistaiseksi tuntuu ;)

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Punamusta Pylpyrä-setti

Tällä viikolla allekirjoittanut on ollut niissä niinkutsutuissa luovissa tiloissa. Ideoita syntyy, vanhat jalostuu ja tekeilläolevat elävät niin, että melkeen fyysisesti aiheuttaa kipua olla läsnä aktiivisena toimijana tässä lapsiperheen rutinoitunessa arjessa. Miksei tämä perhe ja muu maailma ymmärrä sitä, että kun idea tulee niin se vaatii toteutusta. Ei niitä ihan missä tahansa mielentilassa voi tehdä. Inspiraatio ei odota. Että mää kärsin, kun minun ja itseilmaisuni välineiden välissä on kauppareissu, iltapuurot ja -puuhat, tiskit ja loppujen lopuksi kello 23. Moottori on useimmiten nykäistävänä ikäänkuin kylmänä käyntiin ja ei se aina onnistu. Tänään se onnistui! Pikkusiskon päiväunentarve katosi toki siinä silmänräpäyksessä, kun pääsin vauhtiin mutta hän onneksi oli myötämielinen ja jaksoi pyöritellä helistimiään, kun minä laskin stressihormonitasojani koneiden ääressä.

Aiemmin tällä viikolla kaivoin naftaliinista kankaanpainovärini ja muun tilpehöörin. Minua on pitkän aikaa jo vaivannut etten ole koskaan kokeillut perunalla painamista. Hetken mielijohteesta lähdin liikenteeseen (taas) ja mopohan siinä karkasi käsistä. Taas. Tässä postauksessa esittelen vain yhden osan tuosta mukavasta tuokiosta painovärien maailmassa. Painoin vanhasta valkoisesta t-paidastani etu- ja takakappaleelta sellaisen alueen, että siitä saisi jotain vaatekappaletta Pikkusiskolle leikattua. Värien piti tietenkin ensin kuivua ja sitten ne piti vielä kiinnisilittää. Tänään pääsin leikkaamaan kappaleet ja ompelemaan. Tein legginssit hyväksihavaitulla OB:n Ruusunpunalla. Koko on 68cm.


Kangasta jäi vielä ja pikaisesti tein OB:n Muraveinikin pohjalta hieman sovelletun lakin trikoovuorilla. Vieläkin sitä kangasta vaan jäi.. Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka viitsivät tehdä ihan kokonaisia settejä. Vilkaisu kangaskaappiin osoitti, että nyt olisi hyvät mahkut päästä itse samaan. Aiemmin tekemästäni Hupparimekosta jäi epämääräinen palanen mustaa trikoota yli. Nyt sille löytyi käyttöä! 

Kaavakansiosta etsin kaavan, jolla tein Pikkusiskolle Paratiisimekon ja muokkasin sitä. Otin helmakappaleen yläosasta rypytyksen pois, muunsin hihanpyöriöt tavallisiksi, siirsin nepparihalkion keskitakasaumasta olalle ja leikkasin etukappaleelle taskut. Kengurutaskutko nämä ovat? Laitoin Pylpyrää (kankaan innovatiivinen nimi on luonnollisestikin by minä) pilkistämään taskuista. Punaisilla kanttauksilla ja kaksoisneulan toisen neulan punaisella langalla sai kivat tehosteet tehtyä.



Ai kuinka ihastuttavasti näkyy kangasliidulla piirretty tikkauslinja pyyhkimisestä huolimatta. Myöskin silitysjäljet jäivät ikävästi näkymään.. Aina niin fiksua lintsata viimeistelystä, kun se aika olennaisesti vaikuttaa lopputulokseen. Ei taitelijalla ole aikaa! ;)

Huomenna meillä syödään kakkua! Kakkupohja on kaapissa, kakunkuorrute on tehtynä ja ideakin löytyy. Harmi ettei sitä ideaa varmaan koskaan kukaan näe, kun suunnitelma muuttuu aina tehdessä. Syntymäpäivälahjaksi toivon aikaa olla luovissa tiloissa :)

PS: Kävi muuten sillätavalla, että tätä postausta kirjottaessa vaihdoin minäkin vuosikymmentä. Kello 00:00 tuli nimittäin kolme ja nolla mittariin! Huhhuh.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Pimeäkuvausta

Nikonistit kokoontuivat jälleen, kun ystävän kanssa lähdettiin kamerat kainalossa (samanlaisissa kameralaukuissa!) taas hieman kuvailemaan. Tripodikin oli käytössä, koska ystäväni oli ostanut sellaisen itselleen. Minun inspiraatio oli jälleen jossain hukassa mutta onneksi toisella meistä riittää ideoita :) Kaikeksi onneksi ystäväni kelpuuttaa minut kuvauksen kohteeksi, joten saatiinpahan muistikortin täytettä vaikka minun kameraan ei niitä höpöhöpökuvia kummempia tullutkaan. Vaatisi tuo pimeäkuvaus varmaan jos jonkinnäköistä lisävarustetta ja varsinkin sitä nouhauta onnistuakseen ihan nappiin. Mentiin paikalle, kun vielä hämärsi ja lisähaastetta toi alati syvenevä pimeys. Sai siis olla kokoajan säätämässä eikä siltikään ollut hyvä. 

Nämä kuvat otin aikalailla heti, kun päätettiin mihin jäädään. Ilman jalustaa otin koska kuten myöhemmin osoittautui, se ei ollut minun kaveri :p Ehkä ensi kerralla sitten.



Tämä viimeinen kuva on ystäväni ottama kuva minusta. Kiitos R jälleen kerran mukavasta kuvaustuokiosta <3

tiistai 18. helmikuuta 2014

Vauvauvauvanen 8kk kierrätetyssä velourmekossa

Otsikkohirviöiden keksintäpajasta iltaa! Ehdottoman pakko oli saada sisällyttää otsikkoon postauksen koko aihepiiri. Eihän tässä enään mitään sanottavaa oikeastaan ole - katsotaanpas kuvat!




 Huijasin! Kyllä täältä tekstiä tulee, onhan se varma. Ihan hauskuuttaakseni itseäni jätän viimeiseksi kiehtovan kertomuksen velourmekon vaiheista. Aloitan meidän vauvasesta eli Pikkusiskosta. Virallisesti 8kk tuli täyteen jo kuun alussa mutta vapaa sielu (ja laiska) kun olen, niin kirjoitan asiasta vasta nyt. Hihhih. Neuvolaan mennään vasta 9kk iässä, joten mittoja ei saada talletettua.

Pikkusisko osaa jo vaikka mitä! Pakko olla rehellinen ja myöntää, että olen oikeastaan aika tyytyväinen ettei ryömiminen tai konttaaminen vielä kuulu lapsosen taitorepertuaariin. Yhden vauvaiän kokeneena, tiedän, että paikoillaan pysyvä vauva on turvassa pysyvä vauva. Kodin koriste-esineet ja keittiön terävät saavat lisäaikaa omilla paikoillaan eikä mitään ole vielä tarvinnut sitoa kiinni tai pönkätä. Sekapäinen koiramme nauttikoon rauhastaan (ja vesikupistaan!) vielä. Ne kun eivät enään vauvasen hoksatessa liikunnan ilot ole mikään itsestäänselvyys. Ihan tavallinen lapsiystävällinen koti meillä tietysti on, mutta Isosiskon vauva-ajasta on kuusi vuotta ja olen aivan vakuuttunut siitä, että tulen vielä hämmästymään mihin kaikkeen kontillaan oleva noin 70cm mittainen utelias tahmanäppi yltääkään ;) Oman akselinsa ympäri typy kääntyilee sujuvasti ja pieniä matkoja pääsee peruuttamaan, kun nousee korkealle käsiensä varaan ja peppu ja jalat puolivahingossa luistavat taaksepäin.

Selältään hän pääsee vatsalleen ja toisinkinpäin kääntyminen onnistuu mutta yhä edelleen tuntuu olevan välillä unohduksissa. Eipä silti, istuallaan neiti pääasiassa töröttää. Tämän taidon hän otti haltuunsa ihan kunnolla vajaa kuukausi sitten. Tottahan sitä välillä keikahtaa kumoon mutta tukityynyjä ei enään tarvita. Vähän kärsii innostuksesta sätkiäkin kippaamatta nurin. Itse hän ei kuitenkaan vielä istualleen pääse.

Uusimpana oivalluksena on - Metallimiehen suosiollisella avustuksella - peililelujen riemut. Sieltä peilin kautta on uskomattoman paljon hauskempi katsella esimerkiksi vieressä puuhastelevaa äitiä. Ja anns kattoo kun saa äidin kanssa katsekontaktin peilin kautta aikaan! Se se on hauskaa ja toistettava kymmeniä kertoja välittömästi. Muilta osin lelun suosituimmuuskertoimen määrittelee se, paljonko siitä lähtee ääntä joko heiluttamalla ilmassa, rapsuttelemalla kynsillä tai hakkaamalla sitä mitä tahansa vasten (kuten tänään allekirjoittaneen polvea). Pureskeltavuus on yhtälailla tärkeä ominaisuus. 

Pureskelusta päästäänkin ruokaan. Sitä pureksitaan jo kahdeksan hampaan voimin. Neljä ylärivissä, neljä alarivissä. Voin ylpeänä sanoa, että maitobaarin henkilökuntaa kohtaan vauva on hampaineen osannut käyttäytyä esimerkillisesti. Muutama koepuraisu parilla ensimmäisellä hampaalla oli ilmeisesti riittävän äänekäs kokeilu. Aamu- ja ilta(kaura)puuron lisäksi syödään kasvista lounaaksi ja kasvis-liha-ateria päivälliseksi. Välipala tarjoillaan vähän fiilispohjalta ja päiväunirytmin (minkä rytmin?) mukaan. Hedelmää syö hän silloin, koska marjoista on kokeiltu vasta mustikkaa ja se kovettaa vatsan.

Eläinkunnan puolelta plakkarissa on:

- nauta
- sika
- kana
- lohi

 Kasviksista on tuttuja:

- bataatti
- peruna
- parsakaali
- kukkakaali
- palsternakka
- selleri
- maissi
- porkkana

Kokeiltuja hedelmiä ja marjoja:

- banaani
- luumu
- omena
- päärynä
- mustikka
- ruusunmarja (juuri maistatusasteella)

Unohdinkohan jotain.. Aika rauhalliseen tahtiin ollaan edetty ja mihinpä tässä kiire olisikaan. Riisi ja pasta, muut viljat kuin kaura, mansikka, vadelma ja tomaatti on ainakin jo ajatuksissa, että testataan seuraavaksi.

Yöunistahan tietenkin pitää mainita. Vielä kuukausi takaperin tyttönen heräili useita kertoja yössä ja olin jo suhteellisen väsähtänyt. Silloin spekuloin, että yökekkulointi johtuu uniassosiaatiosta eli unen ja tissin yhdistämisestä. Päätin, että jos tilanne on sama 8kk iässä, voidaan jo alkaa vähän aktiivisemmin unikouluilemaan ja yövieroittamaan. Voi olla, että sanon liian aikaisin ja kadun tätä vielä karvaasti mutta näyttäisi siltä, että toimenpiteisiin ei tarvitse ryhtyä. Neiti posottaa yöt läpeensä tai syö kerran. Toivotaan, että sama linja jatkuu. Kunnes siellä sängyssäkin pitää kontata..
Jospa sitten tuohon kuvissa näkyvään asukokonaisuuteen. Huppumekko on ollut valmiina jo ennen blogia mutta halusin sen postata, koska se on osittain kierrätysmateriaalista tehty. Kaavana on OB:n Little Elephant koossa 68cm. Musta velour on kirppikseltä ostetusta M-koon paidasta. Oranssi on jämäpaloja Isosiskolle tehdystä singoalla-mekosta. Hupun vuoritrikoo Kärkkäiseltä. 

Leggarit on superslimmit leggarit joustocollegesta, joka jäi yli Korkkaritakista (KLIK!). Superslimmit siksi, kun pala oli niin pieni, että pienet palat haarakiilasta jäi sekä etu- että takakappaleelta pois, saumanvaroista nyt puhumattakaan. Kaavana oli OB:n Ruusunpuna, kokona 68cm. 

Lähtötilanne

Lopputulos
Piipahdin eilen ystäväni kanssa kameroinemme kokeilemassa pimeällä/hämärällä kuvaamista. En ole ehtinyt käydä kuvia vielä läpi mutta jospa sieltä muutama eksyisi sitten tännekin :) Meikäläisellä olisi se peljätty kakkupäiväkin sunnuntaina. Siihen pitäisi jostakin kynttilätukusta tieten tilata kolmekymmentä kynttilää. Hieman on ikäkriisin käryä ollut täällä meillä viimeaikoina. Minulle jo tuotiin iiiiiiiso paketti sunnuntaita odottamaan. Tai tuoja olisi halunnut, että aukaisen sen samantien (hänen joululahjansa ovat tuskin joulukuustakaan koskaan nähneet ;)) mutta tarvitsen kaiken mahdollisen piristyksen sunnuntaina, joten Hello Kitty-kääreet saavat kyytiä vasta silloin :)

perjantai 14. helmikuuta 2014

Mistä tunnet sä ystävän?

Ystävistä on kirjoitettu satoja (tuhansia?) runoja, mietelauseita, aforismejä ja mitänäitänyton. Allekirjoitan kaikki. Kyllähän ystävä on se, joka rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet. Ystävä on se, joka seisoo rinnallasi aina. Ystävä on se, joka pystyy näkemään mitä oikeasti ajattelet siitä huolimatta mitä sanot. Ystävä on sinulle rehellinen silloinkin, kun hän tietää ettei totuus ole se, mitä haluat kuulla. Ystävälle voit kertoa mitä tahansa. Ystävä ei petä luottamustasi. Ystävän kanssa juttu jatkuu siitä, mihin se viimeksi jäi vaikka olisitte nähneet vuosia sitten viimeksi. Ystävyys kestää välimatkan. Ystävyys kestää riidat. Ystävyys ei katso ikää. Tosiystävät on harvassa.

Vaikka en itse ole kovinkaan kummoinen ystävä, olen silti saanut elämääni ihan uskomattomia naisia ja miehiä. Yksi on tuntenut minut kirjaimellisesti vaippaikäisestä asti. Hän on minua kolme vuotta vanhempi mutta leikit sujuivat, koska vaihtoehtoa ei ollut ;) Olin ainoa edes suurinpiirtein samanikäinen lapsi sielläpäin, joten ystävystyminen oli oikeastaan väistämätöntä. Ikäerostamme huolimatta olemme ihan yhtä epäkypsiä kummatkin. Täysin erilaisessa elämäntilanteessa, ihmisinäkin oikeastaan yö ja päivä mutta hän on minulle kuin sisko, jota minulla ei koskaan ole ollut. Tai on - hänessä. Tekisin mitä vain hänen vuokseen ja kannan kaiken epäkypsyyteni tarmokkuudella kaunaa kaikille, jotka ovat häntä kaltoinkohdelleet. Häneen on tiivistynyt kaikki universumin sarkasmi ja hän on yksi hauskimmista ihmisistä mitä tämä maa päällään kantaa.

Toisen kanssa ystävystyimme yhteisen rakkauden vuoksi. Ei mitään suurta draamaa vaan karvakorvia. Tapasimme toisemme, koska kumpikin omistimme koiran. Olemme pitkä ja pätkä, blondi ja brunette, paita ja peppu. Ystävyytemme on kestänyt muutot ja välimatkat. Puhelinhiljaisuutta kestää toisinaan viikkoja, joskus kuukausia. Kyllä se soitto sieltä tulee ja viestit kulkee. Eilen sain viestin hänen pojaltaan. Siinä ei lukenut mitään mutta olin siitä iloinen :) Nähdään harvoin ja silloinkin jaloissa pyörii liikaa lapsia, että ehdittäisiin puhua muuta kuin arkikuulumisia. Kun lapset on isoja, meillä on taas aikaa lenkkeillä kahden kesken.

Kolmannen kanssa opittiin tietämään toistemme olemassaolosta ja samantien kumpikin päätti olla tykkäämättä toisesta. Suurella tunteenpalolla mulkoiltiin ja nakeltiin niskoja toisillemme. Kunnes kerran päädyttiin juttusille. Ystävystyttiin puolivahingossa mutta nykyään ollaan ystäviä kaikella tarkoituksella. Tällä viikolla viimeksi hän oli ainoa, mikä seisoi minun ja romahduksen välissä. Hän oli tukenani hetkellä, jolloin hänellä olisi ollut muutakin mutta hän valitsi toisin. Hänen kanssaan ollaan tukkanuottasilla jatkuvasti ja kahvi meidät aina yhdistää. Ja yleensä ihan kunnon kahvipulla, eikä mikään kuiva Digestive :D Hänen kanssaan päätyy juttelemaan ihan muusta kuin mistä aikoi. Meitä yhdistää arpikudos. Muista N, että arveton on arvoton. Niin sanoo laulu- ja soitinyhtye Stam1na, joka on suuri suosikkisi ;) "Mää en kestä sitä rääkymistä" sanoi hän viimeksi pari päivää sitten, kun itse bändin uutta albumia hehkutin. Ystävyytemme kestää erilaiset musiikkimaut. Kestäähän se mitä vaan.

Neljäs oli työkaveri. Ystävystyttiin ja haluttiin olla työparina. Voi pojat ja tytöt, siinä oli elämäni hauskimmat ajat työn parissa! Asiakkaat sanoivat, että on niin mukava kun teidän nauru kaikuu käytävillä. Oltiin luultu, että se haittaa ja vähän häpeiltiin sitä jatkuvaa hirnumista. Joskus kirjaimellisesti makasin lattialla ja nauroin. Meistä on kuviakin töissä ja kaikissa niistä meitä naurattaa. Nähdään ihan liian harvoin vaikka asutaan aika lähekkäin mutta meitä yhdistää saamattomuus ;) Kummankaan ei tarvitse ottaa paineita siitä ettei olla nähty kun tiedetään, että toinen on ihan yhtä laiska liikauttamaan ahterinsa kyläilemään. Hänen perheellään on kunnia omistaa maailman v*ttuuntunein kissa. Grumpy cat on kesy mirri heidän kollinsa rinnalla. Me emme ehkä enään työskentele yhdessä mutta kloriitti ja eritteet toivat meidät yhteen :D

Näitä neljää naista yhdistää yksi asia. Olen sitonut heidät kaikki elämääni kirkollisin menoin! He kaikki ovat tyttärieni kummeja. Esikoistani odottaessani minulle oli täysin selvää, ketkä tulevat olemaan hänen kummejaan (onneksi suostuivat! :D). Kuopuksen myllätessä mahassa (noin viikolla viisi ;D) olin jo päättänyt ketkä haluan hänen kastemaljansa ääreen seisomaan.

Metallimies tietää :)
Yksi parhaimmista ystävistäni on minun oma mieheni. Se Metallimies. Kun vuosia sitten yhdistin kasvot ja nimen ei noussut kauhean mairittelevia juttuja mieleeni. Kun hieman häneen tutustuin ajattelin, että tuo ei kyllä tykkää minusta yhtään vaikka itselläni oli jo hieman eri ajatukset hänestä. Pari vuotta myöhemmin ajauduttiin juttusille. Sillä tiellä ollaan vieläkin. Jos jostakusta ihmisestä ensivaikutelma pettää, niin hänestä. Korvani ovat kuulleet, että jotkut valitettavasti ovat jääneet siihen ensivaikutelmaan kiinni. Sielläpä ovat, minä tiedän mikä hän on miehiään. Hänen kanssaan jaetaan arki ja riidat :D Onneksi myös rakkaus. Hän on peruskallioni. Rakastan sinua my man of metal <3

Bloggerissa ei ole tarpeeksi tilaa kertomaan kaikista ihanista ystävistäni ja kavereistani. Joidenkin kanssa välit ovat olleet tiiviimmät ja elämän myötä hieman harventuneet. Joidenkin kanssa ollaan vasta tutustumassa ja ystävystymässä. Tunnen olevani hyvin etuoikeutetussa asemassa, että minulla on aina joku, johon voin turvautua. Pyrin olemaan parempi ystävä joka päivä. Kiitos teille kaikille.


Ystävänpäivänherkkuna meillä oli omenapiirakkaa. Ohje on Pirkan Kahvikaisan omenapiirakka. Ohje löytyy täältä (KLIK!) suosittelen kokeilemaan :)


Hyvää ystävänpäivää!

torstai 13. helmikuuta 2014

Syöpälasten ja -nuorten hyväksi: Sylva-huutis

Ompeluryhmä Saumanvara tempaisee jälleen hyvän asian puolesta!

Lauantaina 15.2. vietetään kansainvälistä lasten syövän päivää. Saumanvaralaiset haluavat olla mukana pienten asialla suurella sydämellä omalla hyväntekeväisyyshuutokaupalla. Ompelemme, neulomme ja virkkaamme tuotteita huutokaupattavaksi.
Huutokaupan tuotto lahjoitetaan suoraan Sylva ry:lle, joka on vuonna 1982 perustettu syöpää sairastavien lasten ja nuorten valtakunnallinen yhdistys.

Huutokauppa järjestetään lastenvaatekirpputori Piilon facebook-sivuilla. Huutokaupalle tulee oma kuvakansio, johon huutokaupattavat tuotteet ladataan perjantaina 14.2. Huutokauppa käynnistyy lauantaiaamuna 15.2. kello 9 ja tuotteita voi huutaa kello 21:een saakka. Jokaisen tuotteen lähtöhinta on vain 5 euroa.
Ensimmäinen huuto on korotettu ja korotuksen minimisumma on 1 euro. Huutokaupassa on käytössä niin sanottu viiden minuutin sääntö.
Huutaja maksaa voittosumman suoraan Sylva ry:n tilille ja esittää tuotteen tekijälle sähköisen kopion maksukuitista. Tuotteen tekijä postittaa tuotteen suoraan ostajalle neljän arkipäivän sisällä ja maksaa postikulut omasta pussistaan. Tarkemmat ohjeet maksuun ja muihin huutokaupan käytännön asioihin liittyen tulevat esille huutokauppakansioon.

Tule mukaan huutamaan uniikkeja käsitöitä! Tehdään yhdessä hyvää isolla porukalla!

ps. Tätä viestiä saa jakaa!


Minulla oli suuuuurensuuret suunnitelmat. Jostain syystä aika monesti ne pienenee suhteellisen vaatimattomiksi siinä vaiheessa, kun on toteutuksen aika. Tällä kertaa on ihan oikea syykin, miksi oli pakko typistää suunnitelmia. Yllättäen olinkin melkein parin vuorokauden ajan estynyt (niinkö oikiasti) ompelemaan ihan tyystin ja aina välistä pitää vähän leikkiä kotistakin eikä vaan ommella ;) Yllättävää kyllä, vaikka on se peljätty Metallimiehen iltavuoroviikko, jolloin perfektionistiäidin organisointikykyä todella koetellaan, niin ehdin tänä aamuna kaasu pohjassa hurautella useammankin tuotteen valmiiksi. Saa taputtaa :)

Sampsukan Sydänlukko-trikoo on läsöttänyt hyllyssä jo kauan. Se ei jousta juurikaan ja sitä on vähän sellainen hankalankokoinen palanen. Ei ollut kuitenkaan yhtään hankalaa muuntaa osaa siitä palasesta ruttulegginsseiksi koossa 74cm. Kaava on Ottobren Crumpled ja lupa on irronnut käyttää Ottobren kaavoja tämän huutokaupan kohteissa. Minusta näiden malli ja rypytykset antaa vähän anteeksi sitä, että kangas ei jousta kauheasti. Oli vaikea vakuutella itselleen, että kangasta jäi, joten voin tehdä vielä Pikkusiskollekin tällaiset ja, että jos ei mistään raaski luopua niin ei voi mitään huutokaupatakaan :)


Huutokauppaan lähtee leggareiden lisäksi kaksi hattua. Muffinssitrikoosta tehty pipo sivurypytyksillä ja tummanruskealla trikoovuorilla. Kokona tässä on 55cm eli menee apautsiarallaa 53-57cm päähän. Minun nuppi edustaa kokojakauman isompaa päätä ja oli sopiva. Kaava on omin pikku kätösin piirretty. Oli vähän vaikea luopua tästäkin :D


Toinen kotsa syntyi Ottobren Muraveinik-kaavalla ja kokona on 44cm. Muffinssitrikoo päällikankaana, Sampsukasta ostettu pinkki-ruskearaidallinen trikoo on vuorina. Kiinnitys tarranauhalla. Ois muuten ollut meidän Pikkusiskon päähän sopiva tämä ;)


Käykääpä kurkkaamassa mitä kaikkea ihanaa siellä huutokansiossa jo on! Selvähän se on, että väri pakeni kasvoista, kun katselin niitä upeita settejä ja taidokkaita applikointeja ym. mutta painoin leuan rintaan, lähetin kuvat tuotoksistani huutiksen järjestäjälle ja toivon, että peruskampettakin ihmiset haluavat huutaa hyvän asian puolesta. 

Tähän loppuun vielä Isosiskon eskarikaverille lahjaksi menevä - ullatuuuuuus! - pipo. Sampsukan trikoota tämäkin. "Kukka" on pyöritelty trikoosoirosta, tikkailtu mitenkuten kasaan, kiinnitetty pipoon ja ommeltu nappi keskelle. Sitä en tiedä onko saajan mieleen mutta Isosisko ainakin sanoi, että on kuulemma ihan lahjansaajan tyylinen pipo. Toivotaan näin :)


 Huutelemisiin! :)

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Fly Away- lepakkohihapaita

Uusimmassa Ottobressa oli kivannäköinen lepakkohihainen paita. Isosiskosta on tullut niiiiiiiiin isoa, niiiiiiiin isoa, että ihan mikä tahansa kuosi tai röyhelötunika ei enään kelpaa. Pitää olla isojen tyttöjen vaatteita. "Tee äiti sellainen paita, jossa toinen olkapää jää paljaaksi, pliiiiiiiiiiiiiis?", oli kuulunut tytön suusta jo useasti. Periaatteestakaan en ihan paljaaseen olkapäähän suostunut mutta tähän saatoin taipua. Tämä on ollut valmiina jo pitemmän aikaa, nyt vasta eksyi tännekin.
 Kuvissa paidan värit ovat hieman vääristyneet. Pohja on tummansininen ja värikkäät roiskeet eivät ole noin "neot" kuin kuvassa näyttää. On siis rauhallisempi kuosi oikeasti kuin kuvissa näyttää.



Kaavaa en muokannut vaan se on suoraan koko 140cm. Lisäsin helmaan kuitenkin leveän kaitaleen samasta kankaasta kuin koko paita on. Itse kangas on kirpparilöytö. Tosi ohutta ja lutrukkaa trikoota, liekö sitten viskoositrikoota virallisemmin? Tätä oli ainakin kahden metrin pala ja tästä on minulla legginssit, jotka on iiiiiiihanat jalassa :) Maksoin palasta kauhistuttavat kaksi euroa. Tuhlari on aina tuhlari!

Hihoja on rypytetty ranteesta ylöspäin ja rypytyksen loppuun laitoin rusetit koristeeksi. Yksi rusetti löytyy myös helmakaitaleen yläreunasta. Helmakaitaleen sivusaumassa myös Framilon-rypytys. Rusetit on niinikään kirppikseltä ostetusta resoripussista peräisin olevasta smaragdinvihreästä (??) resorista. Samoin olkain. Pääntie ja hihansuut on vain käännetty ja käänteet ommeltu kaksoisneulalla.

Paita meni päälle välittömästi, pesuun piti riistää puoliväkisillä ja peilin edessä vietetty aika on lisääntynyt merkittävästi, kun tämä paita on päällä :P Tykätty vaate siis.

Ihanasti värit vääristyneet mutta parivaljakon söpöyskerroin ei siitä onneksi vähene :)

Eipä mulla muuta, morjens!

maanantai 10. helmikuuta 2014

Viikonlopun tuotoksia

Onpa tämä blogin päivittäminen tuntunut olevan ylivoimaisen vaikeaa viimeaikoina. Mitä milloinkin estettä tullut tai kello juossut niin joutuin iltaisin, että järki taasen ei ole juossut siihen aikaan enään mihinkään. Näin viikonloppuisin, kun Isosisko on toisessa kodissaan, on minulla yleensä mahdollisuus ommella lähestulkoon häiriöttä. Sitäpä olen tehnyt vaikka sekin on kyllä hieman ollut nyt takkuista. 

Joskus elämä yllättää ja nakkaa eteen asioita, jotka äkkiarvaamatta valtaavat ajatukset ja arjen. Meillä tässä on ollut muutamiakin. Osa sellaisia, joista en välitä sen enempää puhua ja toiset "tavallisia" arjen takkuja. Meidän koiralla diagnosoitiin kilpirauhasen vajaatoiminta (dobermanneilla valitettavan yleinen sairaus) viime toukokuussa ja lääkitys aloitettiin. Verikokeilla kilppariarvoja on seurattu aina 200 tabletin jälkeen ja nostettu annostusta. Nyt ollaan sellaisen edessä, että annos alkaa olemaan jo aika suuri ja arvot yhä lähtötilanteessa. Varmaankin otetaan vielä kattavammin kaikki kilppariarvot ja mietitään uudelleen mitä tehdään. Jos laajat kokeet osoittavat, että lääkeellä ei ole ollut mitään vaikutusta, on varmaankin lisätutkimusten paikka. Eihän tämmöinen asia murehtimalla kummene mutta onhan se (rasittavakin ;)) koira rakas perheenjäsen.

Ompeleminen on kuitenkin sellaista puuhaa, että ajatukset saa pois itseä vaivaavista asioista. Koska allekirjoittaneella intoa on enemmän kuin älyä, perusompeluksissakin saa olla ajatus kunnolla mukana ettei mene pelkän ratkojan heiluttamiseksi. Itselle ompeleminen ei ole huvittanut vaikka korkkaamattomia omien vaatteiden ompeluun suunniteltuja kankaita on hyllyt pullollaan. Poden pienimuotoista kangasähkyä ja korkkaamattomat kankaat laulavat hyllystä ivalaulujaan saamattomalle ompelijalle (varmaan ihan paikallaan tarkistaa se omakin lääkitys..). Tästä suivaantuneena päätin sitten tietenkin ommella jotain kierrätysmateriaalista. 

Viime sunnuntain kirppiskierros kaverin kanssa poiki muutaman ostoksen. Yksi niistä oli Finnwearin punamusta-raitainen velourhuppari koossa M. Se maksoi kokonaisen euron. Ostin sen, koska ihan ehdottomasti halusin nähdä sen vauvanvaatteena. Kaavasommittelut osoittivat, että olisi kaikista kivuttominta tehdä pienenpieni jumpsuit. Käyttäjää sille ei ole mutta siitä tuli niin uskomattoman söpö, että jätän sen kaappiin odottamaan sellaista. Joko omaa tai tuttavapiiristä joskus tulevaisuudessa löytyvää, jolle raaskin tuotoksen luovuttaa :) 


Kaavana on Indian Elephant ja koko 56cm. Keskiedun napitusvara on muutettu vetoketjuvaraksi ja huppu piirretty Little Elephant-liivimekon hupun muotoja mukaellen mutta pienemmäksi. Raidat on jostain kohin kohdistettu musta mustaa vasten ja jostain ne ovat nyrjähtäneet musta punaista vasten, mutta jumpsuitin söpöys ei siitä vähene kyllä yhtään. Sovitusmallin lainasin Isosiskon huoneesta. Nukke on tasan 56cm pitkä ja jumpsuit sille just prikulleen sopiva. Vastaa kokoaan siis aika kivasti :)


Piruuttani laskin paljonko jumpsuit tuli kustantamaan ja sain lopputulokseksi vajaat 4e. Vetoketju olisi voinut omistakin varastoista löytyä mutta en hittovieköön jaksanut penkoa, kun kangaskaupan reissu oli edessä jokatapauksessa. 

Uusimassa Ottobressa oli kiva puolipotkareiden kaava, jota halusin kokeilla. Piirsin koon 74cm vaikka se reilulta näytti. Valmis vaate näytti vielä reilummalta! Päällä vielä hitusen lisää.. Noooh, vauvat onneksi tuppaavat kasvamaan seuraavaan kokoon aika nopsasti :) Kangas on tästä jumppiksesta ylijäänyt Verson Puodin Helmitaulu-joustis. Toinen jalkapohjakappale piti kaivaa jo tilkkukorin puolelta, kun loppui kangas kesken.


Tänään lähinnä leikkelin pipoja ja myssyjä. Yksi lyhythihainen body syntyi ja toinen on leikattuna. Metallimiehellä alkaa iltavuoroviikko huomenna ja se tietää sitä, että ompeluaikaa tuskin lohkeaa. Aamupäivästä on puuhattava sellaisia asioita, jotka helpottavat edessäolevaa iltaa yksinään tämän katraan kanssa. Pikkusiskon päiväunien, ruokailujen, Isosiskon harrastusten, koiran lenkittämisen ja pari tuntia haukkaavan iltapuuharumban aikatauluttaminen on osoittautunut välillä aika haasteelliseksi. Onneksi on mummuja, jotka mielellään tulevat extrakäsipariksi :)

Mukavaa alkavaa viikkoa!

perjantai 7. helmikuuta 2014

Kebasaa!!

Se mun lupaamani eilinen meni.. ööö.. päiviä sitten! Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;) Viime lauantaina meillä namusteltiin kotitekoisella kebabilla. Aivan jäätävän hyvää. Ja oli kuulkaa myös riittoisaa! Kaksi aikuista söi siitä kolme kertaa ja yksi kuusivuotias Isosisko näykki sitä kaksi kertaa naama nurinpäin. Mutta niin se näykkii kaikkea muutakin, että aivan turhaa siellä nyökyttelette lapsien suista ja totuuksista. Nih!

Ohje kebabiin on otettu jälleen kerran Reseptitaivaasta, tarkemmin sanoen täältä (KLIK!). Me tehtiin nauta-sika-jauhelihasta meidän kebab. Ohje oli selkeä ja helppo, ja kun käytössä on yleiskone, niin jauhelihan sörssääminen mausteiden kanssa sujui vaivattomasti. Suosittelen kokeilemaan tätä ohjetta!

Minä tein lohkoperunoita tällä (KLIK!) ohjeella, miinus korianteri, jota ei maustelootasta löytynytkään vaikka niin muistelin. Koska olen löytänyt valkosipulin uudelleen (arvaatkaapa tykkääkö Metallimies valkosipulista? :P) niin keittiön itsevaltiaana läsäyttelen sitä vähän joka paikkaan, joko jauheena tai pilkottuina kynsinä. Perunat saivat osansa jauheena. 

Tomaattikastiketta ja valkosipulilla höystettyä turkkilaista jugurttia päälle, salaattia kylkeen ja ääntä kohti. Omnom.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Korkkarikuosia kenkäfriikille

Kaikki, ketkä tuntevat minut vähänkään paremmin tietävät, että sairastamani kenkähulluus on asteeltaan vakava ja siitä parantuminen hyvin epätodennäköistä. Rahanmeno oli siis taattua, kun Pehemiälle tuli myyntiin PaaPii Designin Anniinan suunnittelemaa Korkkarit-neulosta. Edellämainitsemaani joukkoon kuuluvat myös ihmiset, jotka olisivat arvanneet minun valitsevan tarjollaolevista väreistä pinkin. Valko- ja harmaapohjainen jäivät kauppaan.. toistaiseksi ;) Sen verran pihillä päällä olin tilatessani, että otin kangasta vain metrin. Ja vooooi kuinka sitä päätöstä myöhemmin kirosinkaan. Tyhmätyhmätyhmä. Nyt se ei enään niin haittaa, kun lopputulos on kuitenkin niin kiva.

Mietintämyssy päässäni istuksin ja odottelin kangasta saapuvaksi. Ideoita oli muutamakin mutta toteutukseen lähti se, joka todennäköisesti olisi pitkäikäisin ja sille tulisi käyttöä eniten. Neuletakki hupulla. Pienenä mutkana matkassa oli se ainokainen metri, jota kangasta oli käytettävissä. Löytö-Palaan mars miettimään vaihtoehtoja. Tuttujen myyjien kanssa tultiin siihen tulokseen, että uskallan yhdistää joustocollegen ja neuloksen kunhan esipesen kankaat. Niinpä päätin, että hihat syntyköön mustasta joustocollegesta. Myös taskut on joustocollegea. Kaavana takissa on OB:n City Cardi. Samaa kaavaa käytin apilatakissa (KLIK!) mutta siinä on keskiedulla napituslista vetoketjun sijaan. Hihoja lyhensin kymmenellä sentillä, koska halusin pitkät resorit hihansuihin. Resoreihin tein Framilon-rypytykset piristykseksi.

Bad, BAD, hair day :D


 Halusin jotain jujua. Jotain erilaista yksityiskohtaa. Mietin kenkiä ja mieleeni tuli nauhat ja nahka. Nyöritykset tuntuivat tällä kärsivällisyydellä aika kaukaisilta, joten päädyin nahkaan. Muistin, että jossain omistamieni kangasmetrien syvyyksissä olisi pala mustaa tekonahkaa. Muistin oikein. Käyttämässäni kaavassa on vaaaaltava huppu ja tiesin, että siinä on vähän säätämisellekin varaa. Lakisaumassa on Framilonilla tehtyjä rypytyksiä niskassa ja otsalla ja koko matkalta tekonahkatere. Nahkatehosteet löytyvät myös taskuista.

Hupun vuorikangasta jouduin hieman pähkäilemään. Ei oikein ollut muuta tarpeeksi isoa palaa kuin violettiraitainen trikoo mutta se ei mielestäni sopinut takin muihin väreihin. Niinpä sukelsin vaatekaapin syövereihin ja kaivelin sieltä minua vuosia palvelleen pinkin H&M:n spagettiolkaintopin. Totesin sen olevan kokoa M ja vaikka se käytössä onkin venynyt, niin se lienee silti turhan optimistinen arvio meikäläisen mitoista ensi kesää ajatellen :D Rouskisrouskis sanoivat sakset ja tekivät saumurin kanssa yhteistyössä topista hupun vuorin.


Semmonen ole mikään ompelija, jolla ei valmiissa työssä ole langanpätkiä ;)
Helmasta löytyy nyöri, koska suorana takki näytti sanallasanoen pöljältä.
 Ihan täysin rehellinen täytyy olla ja kertoa, että tämän takin tekemisessä ei juuri mikään mennyt kohtuudella. Jos kangas ei olisi ollut niin kiva, tämä takki voisi hyvinkin olla keskeneräisenä jäähyhyllyllä miettimässä tekosiaan :D Jostain tilapäisestä mielentilahäiriöstä johtuen, tein tähänkin takkiin pupuhaalarin (KLIK!) tapaan alavarat, jotta sain vetoketjun siistimmin ja hupun sauman piiloon. Kyllä se valmiissa työssä palkitsee mutta tekovaiheessa hatuttaa kyllä rankasti näpertää sellaista, kun haluaisi valmista hetinyt. 

Metallimieskin puhkesi puhumaan (meidät tuntevat tietää ettei se ihan turhasta tapahdu :P) ja totesi takin nähtyään sen olevan ihan minun näköiseni vaate. Täytyy olla samaa mieltä. Yhtään en liioittele, kun sanon, että rrrrrrakastan tätä takkia <3

PS: Oli muuten se kebasa ihan törkiän hyvvää ja se herkku ansaitsee oman postauksensa. Jää huomiselle, koska nyt meidän herkkukaapista huutaa minua suklaat ja sipsit ;)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...